Currently browsing

Page 7

Ahistuneen pupun tekijä: “Meissä molemmissa on paljon samaa”

Haastattelin Ahistunu Pupu -sarjakuvistaan tuttua Kris Kerästä suomalaisen sarjakuvataiteilijan urasta ja kokemuksista. 1. Olet Ilta-Sanomien haastattelussa vuonna 2016 maininnut, että Ahistunu Pupu -hahmosi sai alkunsa työharjoittelussa tappaessasi ylimääräistä aikaa piirtämällä. Sanomasi mukaan tämä sarjakuva kuvasti omaa fiilistäsi kyseisessä tilanteessa. Kuinka paljon hahmosi on vuosien varrella muuttunut sen suhteen, miten paljon …

Haaga-Heliassa opiskellaan myös englanniksi

Toukokuun puolivälissä kävimme opon ja englannin ilmiökurssin kanssa Haaga-Heliassa tutustumassa kansainväliseen opiskeluun Suomessa. Koulua meille esitteli opiskelijat Leroy ja Anton, joista kumpikin …

Dramaattinen toukokuu

Torkkelilaiset ovat ahkeria käymään teatterissa. Viimeisessä jaksossa me eri aineiden opettajat huomasimme, että toukokuisen viikon aikana sekä ruotsin, äidinkielen ja kirjallisuuden että …

Kirje Leenalta

Hei ja tervehdys Torkkelin opettajille  ja oppilaille, minulta pyydettiin eläkepäivieni aattona muistelukirjoitusta menneistä vuosistani Torkkelissa eli elokuusta 1980 lähtien. Tulin nuorena kokemattomana …

Abi haastattelee opettajaansa

Uskonnon ja psykologian lehtori Leena Päivänsalo jää hyvin ansaitulle eläkkeelle lukuvuoden 2017–18 päätteeksi. Hän  on halunnut jäädä pois samaan aikaan kuin oman …

Kestävä elämäntapa tutuksi

Kemian (KE1) ja maantieteen (GE1) ilmiökurssipaketissa perehdyimme ympäristöasioihin, omiin valintoihin ja hyvinvointiin. Vierailimme Aalto-yliopistossa tutustumassa Aalto Junior -laboratorion toimintaan. Perehdyimme muovin valmistukseen …

Kertomuksia ihmisestä

Äidinkielen ja kirjallisuuden 6-kurssin “Nykykulttuuri ja kertomukset” opiskelijoista suurin osa opiskelee myös joko Kuvajournalismin (VAL3) tai Dokumenttielokuvan (ELO4) kurssilla. Sanallista ja kuvallista …

Kasvot, kehoihanteet ja oma kehitys

PM5-PS02-kurssipaketin ensimmäisestä kuvallisesta tehtävästä esimerkki:   Ihminen-ilmiötä työstetään piirustus ja maalaus -kurssilla kolmella kuvallisella tehtävällä: 1) Kasvojen mittasuhteet ja tunne 2) Kehoihanteet …

Kurkistus matematiikan ja taiteen rajapintaan

Maanantaina 7.5 koulussamme vieraili Aalto-yliopiston opettaja Kirsi Peltonen. Hän piti ensin luennon taiteen ja matematiikan rajapinnasta, minkä jälkeen torkkelilaiset pääsivät osallistumaan pajatoimintaan. …

Paniikki palasi Kallioon

Menestysnäytelmä Paniikkia on esitetty ympäri Suomea siitä lähtien, kun Mika Myllyaho kirjoitti sen vuonna 2005 Ryhmäteatterille. Nyt, valloitettuaan yleisön sydämet monilla eri …

Ilmiö!

5. jakso alkoi tiistaina 10.4.2018 ja pitää sisällään uudenlaista, kokeilevaa opiskelua. Yli vuosi sitten valittiin kaksi laajaa ilmiötä oppimisen kohteiksi: 1. IHMINEN, …

Tossu goes Vibe

Kuvat: Maria Peltonen Opiskelijamme osallistuivat syksyn aikana usealla kurssilla Vibemetricsin fiilismittaripalvelun kuvakkeiden suunnittelukilpailuun. Vibemetrics on Nomenal Oy:n tuottama fiilismittaripalvelu, jonka kautta työnantajat, …

Ysiluokkalaisia tutustumassa Torkkeliin

Lauantaina 20. tammikuuta oli Torkkelin avoimien ovien päivä. Vieraiden oli mahdollista muun muassa piipahtaa oppitunneilla, nähdä taiteellista työskentelyä päärakennuksen ja Pengerkadun taideluokissa …

Eläintarhassa

Avointen ovien päivänä jotkut abit saapuivat äidinkielen ja kirjallisuuden tunnille. Suvi päätti tehdä sarjakuvan. Suvi Palviainen, abiturientti

Populismi-kurssin kohokohta: päiväretki Tallinnaan

Joukko opiskelijoita hytisee laivaterminaalin ovien edessä itsenäisyyspäivää seuraavana aamuna. Useampi valittaa väsymyksestä; kello ei ole vielä kahdeksaa. Silti porukassa leviää jännityksen sekainen …

22. luukku

Senaatintorilla järjestettävät Tuomaan markkinat päättyvät tänään 22.12. Vielä ehtii siis nauttia glögiä ja vaikka käsin tehtyjä karjalanpiirakoita, katsella upeita suomalaistaiteilijoiden joulukortteja ja …

21. luukku: Lyhytelokuvapäivä

Kansainvälinen lyhytelokuvapäivä valaisee taas vuoden pimeintä aikaa. Helsingin kuvataidelukiossa lyhyttä elokuvaa tehdään monilla elokuvakursseilla ja opiskelijoiden lukiodiplomeissa. Lukiolaiset osallistuvat myös kansainvälisiin elokuvahankkeisiin. …

20. luukku: Abien syystunnelmia

Syysseikkailut Tietoni maailmasta ja sen toiminnasta kukoisti suurimmillaan, kun pyöräilin keltaisten katuvalojen loisteessa. Takapihalla ei tuullut ollenkaan, oli tyyntä. Edes ilman housuja …

19. luukku

Tein Kumiko, the Treasure Hunter -elokuvan inspiroimana pienen videon. Video on talviaiheinen ja se korostaa elokuvan tiettyjä kohtauksia. Kuvasin Helsingissä yrittäen saada …

18. luukku: Inspiraatiota pimeästä

  Viimeinen maanantai ja viimeinen viikko ennen joululoman alkua on vihdoinkin täällä! Vaikka joulukuu usein onkin Etelä-Suomessa täynnä synkkiä maisemia ja vesisadetta, …

17. luukku

Suussa sulava mikrobrownie mukissa 2 rkl sulaa voita 2 rkl vettä tai maitoa 3 rkl sokeria 3 rkl kaakaojauhetta (makeutettu kaakaojauhe) 4 …

14. luukku: Sirpan jouluruno

    Joulu tulee pian. Huomaan sen koska, ihmiset muistavat hymyillä enemmän,                koska pimeys saa …

13. luukku: Lucian päivänäkin yeesataan!

    Helsingin kuvataidelukio on osana Yeesi-verkostoa, ja viime viikolla 7.12. 2017 juhlimme leppoisissa merkeissä “Yeesaamon” avajaisia. Olemme suunnitelleet toimintaa koko syksyn …

12. luukku: Christmas in Mexico

Christmas in Mexico starts with the procession of posadas around the 16th of December every evening until Christmas Eve. Posada is Spanish …

8.luukku

Jean Sibelius on kiistatta merkittävin ja kansainvälisesti arvostetuin suomalainen säveltäjä. Hänet tunnetaan erityisesti myöhäisromantiikan keskeisimpään ohjelmistoon kuuluvista orkesteriteoksistaan, joista tärkeimpinä pidetään hänen seitsemää sinfoniaansa. …

6. luukku: Syksyn 2017 ylioppilaan puhe

Arvoisat abiturientit, hyvä rehtori ja muu juhlayleisö! Me, jotka tänään valmistumme, olemme käyneet lukiota erilaisten muutosten ja uudistusten keskellä. Ihmiset vaihtuivat joka …

5. luukku: “Merkintöjä”

    Jouluaatto vuonna 2004, klo 14.47 Pakkanen nurkissa. Aurinko kylmällä taivaalla laskeutumassa. Jäällä lumikinokset kuin hiekkadyynit, kultaiset. Pakkanen pölyttää lunta anturoiden alla, antaa …