Dramaattinen toukokuu

Torkkelilaiset ovat ahkeria käymään teatterissa. Viimeisessä jaksossa me eri aineiden opettajat huomasimme, että toukokuisen viikon aikana sekä ruotsin, äidinkielen ja kirjallisuuden että englannin kurssien opiskelijat vierailivat kolmessa helsinkiläisessä teatterissa: Lilla Teaternissa, Teatteri Takomossa sekä Ryhmäteatterissa. Opettajat ja opiskelijat kertovat alla kokemastaan. Ruotsinopettaja Marko aloittaa. 

Lillanissa ennen esityksen alkua.

Tove Jansson on aina ollut minulle rakas kirjailija: muumitarinoita minulle luettiin sekä suomeksi että ruotsiksi jo silloin kun en edes sitä itse muista. Tove Janssonin muuhun tuotantoon tutustuin vasta itse asiassa yliopistolla, kun luin pohjoismaisia kieliä, ja silloin Sommarboken oli rakkautta ensi silmäyksellä. Sisämaan kasvatille elämä ulkosaaristossa tuntui sopivan eksoottiselta ja vanhuksen ja lapsen dialogi ihastuttavan sympaattiselta. Muistan, että jo edesmenneelle Ruotsin tädillenikin lääkäri suositteli kirjaa terapialuettavaksi! Siksi odotukset olivat suuret, kun Torkkelin äidinkielen ja ruotsin ilmiökurssilaiset eräänä kevätiltana suuntasivat askeleensa Lilla Teaterniin katsomaan näytelmää Sommarboken.

Näytelmä kertoo pienen Sophia-tytön, hänen isänsä ja isoäitinsä kesästä Suomenlahden ulkosaarella, kesästä, joka saattaa jäädä viimeiseksi siinä muodossa. Näytelmä koostuu pienistä kohtauksista: käyskennellään luonnossa, löydetään salaisia luolia, ihmetellään ja surraan katkenutta onkimatoa. Luonnon ääniä näyttämöllä toteuttaa äänisuunnittelija yhtä luovasti ja omaperäisesti 
kuin näytelmän muukin rekvisiitta on toteutettu. Jo pelkästään vanerilaatikot lavasteina tekivät vaikutuksen monikäyttöisyydellään ja luovilla ratkaisuillaan.

Esityksen voima oli sen rauhallisessa hypnoottisuudessa. Se oli kuin paluuta lapsuuden kesiin, joita leimasi tietynlainen ”elämä on tässä ja nyt” -tunnelma, ilman, että sitä silloin olisi sanoiksi pukenut.

          Suurella sydämellä Marko Skyttä

Takomo-retkien ansiosta Fredrikintori Punavuorenkadun ja Fredrikinkadun risteyksessä on tullut torkkeleille tutuksi. Kartta: Aarne Nopsanen (Maaritin isän serkku), 1952.


Äikänope Maarit jatkaa. Peräti neljän eri äidinkielen ryhmän opiskelijoita kävi katsomassa Teatteri Takomossa näytelmän “Vuoden perhe”, joka oli Takomon ja Teatterikorkeakoulun yhteistyöproduktio. Näytelmä kertoo mallikelpoisuuteen pyrkivästä perheestä, jonka jäsenten väliset suhteet osoittautuvat kuitenkin sangen ahdistaviksi. Näytelmän aikana katsoja vain odottaa, milloin joku tarttuu ruokapöydälle asetettuun moottorisahaan.

Opiskelijat kommentoivat esitystä:

                            “Selostetut ääniefektit herättivät ajatuksia.” 

“Näytelmä on joissain kohdissa pelottavan realistinen. Vaikka hahmoja on liioiteltu, kokonaisuus ei ole liian yliampuva, vaan tapahtumat voisivat olla totta. Näytelmä oli ahdistava, koska siinä on kireä tunnelma, joka vain odottaa purkautumistaan.”

“Yleisön jakautuminen kahteen osaan oli mukava elementti.”
          “Kovat huudot säikäyttivät.”

     “Sama tapahtumapaikka kaikissa kohtauksissa tavallaan ‘neljän seinän sisällä’ loi
tiivistunnnelmaisen miljöön.”


     “Teatteri Takomon atmosfääri oli ihastuttava. Tilan rajattu koko ja värisävyjen
valinta loi intiimin tunnelman.”

“Näytelmä osoittaa, että moni asia saattaa näyttää päältä hyvältä, mutta ei olekaan sitä oikeasti.  Täydellinen vuoden perhe on isän vallan alla, eikä äiti tai tytär saa olla eri mieltä isän kanssa.”

       “Perheen isän auktoriteetti ja ainoastaan oman filosofian seuraaminen kuvastavat niitä
ongelmia, joita meillä tänäkin päivänä on perheissä.”

     “Takomo onnistui käyttämään postmodernin teatterin keinoja hienosti tulkinnassaan suomalaisesta perhedynamiikasta ja nykyajan politiikasta. 🍄”

Englanninopettaja Hanna puolestaan kävi katsomassa ENA3-kurssilaisten kanssa Ryhmäteatterin nuortenteatterin George Orwelllin klassikkoon perustuvaa esitystä “Isoveli valvoo”: Esiintyjät olivat nuoria ja osa heistä maahanmuuttajia. Näytelmä on osa ESR:n rahoittamaa Porukalla pääosaan -hanketta. Ennen teatteriesitystä käsittelimme ilmiökurssillamme näytelmän suuria teemoja (muun muassa sanan- ja mielipiteenvapautta, vääristynyttä vallankäyttöä, pelolla hallitsemista ja dystopiaa genrenä) sekä englannin että filosofian tunneilla.  Tunnilla käytyjen keskustelujen perusteella opiskelijat olivat vaikuttuneita nuorten esiintyjien lahjakkuudesta ja rohkeudesta. Niin olin itsekin. Erityisesti näytelmän loppu oli koskettava ja loi uskoa parempaan tulevaisuuteen. Ryhmäteatterille ominaiseen tyyliin esitys oli visuaalisesti monipuolinen ja kantaaottava.

 

TEKSTIT: Hanna Lattunen, Maarit Nopsanen, Marko Skyttä sekä ihanat äidinkielen ja kirjallisuuden ryhmien opiskelijat

KUVAT: Marko Skyttä ja Maarit Nopsanen