Hyvinvoinnin teemat yhdistävät terveystietoa ja psykologiaa

TE02- ja PS4-kurssien suunnittelussa lähdettiin liikkeelle uuden opetussuunnitelman yhteisistä sisällöistä. Hyvinvoinnin, stressin ja mielenterveyden sisällöistä muotoiltiin oppimistehtäviä 25 kurssilaiselle, joista osa kirjoittaa yo-kokeessa sekä terveystiedon että psykologian. Seksuaalisuuden ryhmätehtävistä on kuvassa menossa Emman, Adanin, Taran ja Veeran esitys rakkauden osatekijöistä.

Opintokäynti tehdään Mental Health Art Weekin tapahtumaan Lapinlahden Lähteellä. Tapahtumasta saamme aineistoa pohtia kulttuurin hyvinvointivaikutuksia. Arviointiviikolla kirjoitetaan vertaileva essee stressin ja kriisien käsittelystä terveystiedon ja psykologian oppimateriaaleissa. Esseiden arviointi kahden eri tiedonalan näkökulmista saattaa tosin olla haasteellista meille opettajille.

Ilmiökurssikokonaisuuden toteutus merkitsee aineenopettajalle osaamisen laajentamista. Jatkossa tiedämme vähän paremmin, mitä toisen kurssilla opitaan ja mikä on psykologian tai terveystiedon omaa näkökulmaa.

Jännittävää on myös saada palautetta, onnistuimmeko siinä, millä kurssipari markkinoitiin:

Hyötyä te/ps-yo-kokeeseen valmistautuville:

  • syvennystä teemoihin toisenkin aineen näkökulmasta
  • ei samojen asioiden päällekkäistä läpikäyntiä

11.5.2018 Raija Anttila ja Emma Laine