Halloweenin välkettä

Marraskuun pimeydessä karmivan Halloween-juhlan muistot häilyvät mielessä. Suloisia aaveita ja mädäntyviä kuolleita vaappui koulun käytävillä. Digikurssilaiset piirsivät eläviä kurpitsoja, kissoja ja luurankoja. …

Mainoksia hyvinvoinnista

Etäopiskelu on ollut raskasta kaikille ja muuttanut monin tavoin arkea. Opiskelijat ja opettajat ovat joutuneet sopeutumaan, kestämään, pinnistelemään ja tsemppaamaan. Hyvinvointi ei …

Torkkelin esittelyvideo

Helsingin kuvataidelukio tunnetaan myös nimellä Torkkeli. Koulun esittelyvideo kuvastaa koulun tunnelmaa. Käsikirjoitusta hahmoteltiin eri opiskelijaryhmissä loppusyksystä 2019. Valmiissa videossa esiintyvät opiskelijat kertovat …

24. luukku

Ensilumi satoi sopivasti yhtenä syksyisenä viikonloppuna, joten kävin kuvausretkellä auringon täplittämässä, talvisessa metsässä ja halusin saada kuvat joulukalenteriin. Aluksi ajattelin tehdä jonkinlaisen …

21. luukku

Vuoden lyhyimpänä päivänä vietetään kansainvälistä lyhytelokuvapäivää! Torkkelissa tehdään vuosittain monia upeita lyhäreitä eri elokuvakursseilla. Tässä viime kesänä Pariisissa ensi-illan saanut elokuva Remissi! …

Ykkösten ajatuksia – osa 3

Näen heti saapuessani uuden koulun porteille paljon valkotakkisia oppilaita ja korkean kellertävän koulurakennuksen. Etupiha on laaja asfalttikenttä, jossa on muutama penkki reunalla. …

Ykkösten ajatuksia – osa 2

Kun nousin aamuvarhain Torkkelinmäelle ensimmäisenä päivänä, mahassani velloi jännitys. Se kiemurteli kehoni joka kohdassa päästä varpaisiin, hellittämättä ahdistusta. Jännitän aina turhaan asioita, …

Ykkösten ajatuksia – osa 1

Kävelen Pengerkatua ylöspäin, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kaukaa kuulen ne ihanat mölyapinat jälleen. Nyt tämä halaus on vielä lämpimämpi. Astun sisään …

Elokuvaa meille Pariisissa

À nous le cinéma! (Elokuva meille!) on kansainvälisen elokuvakasvatushankkeen Cinéma cent ans de jeunesse lukuvuoden päätösfestivaali Pariisin elokuva-arkistolla. Tapahtumaan kokoontui yli neljäkymmentä …

21. luukku: Lyhytelokuvapäivä

Lyhytelokuvapäivää juhlitaan 21.12., kun päivä on lyhyt ja yö pitkä. Torkkelissa valmistuu vuosittain kymmeniä lyhäreitä eri elokuvakurssien tuotoksina. Modernin videotekniikan lisäksi opiskelijat …

21. luukku: Lyhytelokuvapäivä

Kansainvälinen lyhytelokuvapäivä valaisee taas vuoden pimeintä aikaa. Helsingin kuvataidelukiossa lyhyttä elokuvaa tehdään monilla elokuvakursseilla ja opiskelijoiden lukiodiplomeissa. Lukiolaiset osallistuvat myös kansainvälisiin elokuvahankkeisiin. …

À nous le cinéma!

CCAJ (Le Cinéma, cent ans de jeunesse) on kansainvälinen lyhytelokuvaprojekti, johon osallistuu lapsia ja nuoria ympäri maailmaa. Joka vuosi on eri teema: …

21. luukku – Hyvää lyhytelokuvapäivää!

21. joulukuuta on kansainvälinen lyhytelokuvapäivä, jolloin juhlitaan lyhyttä päivää ja valoisia hetkiä elokuvien parissa. Torkkelin monien elokuvakurssien joukossa on toista vuotta meneillään …

Vive le cinéma!

Kuvataidelukiossa järjestettiin tänä lukuvuonna fiktioelokuvakurssi, joka osallistui ranskalaiseen Cinéma cent ans de jeunesse -hankkeeseen. Kurssi huipentui tällä viikolla kansainväliseen tapaamiseen Pariisissa, johon …

Torkkelilaiset Kulttuuricocktailissa

YLEn Kulttuuricocktail-ohjelman toimitus kiinnostui elokuvakasvatuksen uusista tuulista ja tuli kuvausryhmän kera jututtamaan fiktioelokuvakurssilaisia. Käynnissä oli työpaja, joka liittyy Pariisin elokuva-arkiston vetämään kansainväliseen …

21.12. on kansainvälinen lyhytelokuvapäivä! www.lyhytelokuvapaiva.fi

Torkkelin elokuvakursseilla konkreettisimmin elokuvan pituuden tuntee 16 mm -filmikuvauksen kurssilla. Kameraan mahtuu kerrallaan noin 30 metriä filmiä, jolla kuvaa vajaat 3 minuuttia. Ottoja ei voi heti tarkistaa, silmään täytyy luottaa, ja valotuksen kanssa pitää olla tarkka. Kuin ihmeen kaupalla jousella viritetty kamera piirtää tarkkaa kuvaa ja hopeasuoloille valottuneet hetket heräävät eloon, kun filmi kehitetään käsin koulun omassa pimiössä. Virheitä tapahtuu prosessin eri vaiheissa, mutta niistä syntyy uutta sisältöä. Opiskelijat kuvasivat syksyn alussa kolme keskenään hyvin erilaista elokuvaa inspiroituneina mykkäelokuvasta ja kokeellisesta avangardesta. Tässä filmin välkettä lyhyeen päivään ja pimeään pitkään yöhön.

Katja Särkkä, elokuvaopettaja

 

21. luukku: Torkkelin lyhytelokuvapäivä

21.12. on kansainvälinen lyhytelokuvapäivä! www.lyhytelokuvapaiva.fi Torkkelin elokuvakursseilla konkreettisimmin elokuvan pituuden tuntee 16 mm -filmikuvauksen kurssilla. Kameraan mahtuu kerrallaan noin 30 metriä filmiä, jolla …

Halusimme tuoda monipuolisesti esiin sen, kuinka erilaiset ihmiset suhtautuvat naisten ulkonäköön ja sen vaikutuksiin sekä naisiin kohdistuvaan epäasialliseen käytökseen. Valitsimme erilaisia henkilöitä kertomaan oman mielipiteensä asiasta ja teimme aiheesta lyhytelokuvan dokumenttielokuvakurssilla.

Elisabeth Juusu, Taru Kavonius ja Ilona Lehtonen

12. luukku: Ahdistelun monet kasvot

Halusimme tuoda monipuolisesti esiin sen, kuinka erilaiset ihmiset suhtautuvat naisten ulkonäköön ja sen vaikutuksiin sekä naisiin kohdistuvaan epäasialliseen käytökseen. Valitsimme erilaisia henkilöitä …

Tämän elokuvan tekeminen merkitsi minulle paljon, koska olen puoliksi vietnamilainen. Olen aina halunnut tehdä aiheesta dokumentin ja nyt sain tehdä sen dokumenttielokuvakurssilla.

Tommy Parikka, 1. vuoden opiskelija

6. luukku: Sodasta selviytynyt

Tämän elokuvan tekeminen merkitsi minulle paljon, koska olen puoliksi vietnamilainen. Olen aina halunnut tehdä aiheesta dokumentin ja nyt sain tehdä sen dokumenttielokuvakurssilla. …

Halusin jättää animaation symboliikan monitulkintaiseksi. On toissijaista, että jollekin se kertoo alkoholismista ja toiselle kuukautisista. Tavoittelin siihen unenomaista tunnelmaa.

Valmistuminen ylioppilaaksi ei tunnu niinkään unelta vaan ennemminkin valveilla koetun ajatuksenvirran päättymiseltä. Kun on lukion ajan elänyt tiedostamatta tämän hetken todella tulevan, säpsähtää ja ymmärtää, että vaikka valmistuu, ei silti ole täysin valmis. Ja tulevalta odotan paljon kaikkea valoisaa, kaunista ja kehittymistä!

Mirjami Nyman

4. luukku: Ljus

Halusin jättää animaation symboliikan monitulkintaiseksi. On toissijaista, että jollekin se kertoo alkoholismista ja toiselle kuukautisista. Tavoittelin siihen unenomaista tunnelmaa. Valmistuminen ylioppilaaksi ei …

New horizons, new points of view

As the airport gates opened, a new world appeared to us, French students: new landscapes, new customs, new weather conditions, a new …

Elokuvia vuorten keskellä — osa 2

Tiistaina koitti elokuvaprojektien ensimmäinen kuvauspäivä Thônesissa. Kuvausryhmiä on kaksi, joista toinen työskentelee suomalaisten ja toinen ranskalaisten käsikirjoittaman elokuvan parissa. Tässä mietteitä suomalaisilta …

Elokuvia vuorten keskellä — osa 1

Ryhmä torkkelilaisia lensi vapun jälkeen Ranskaan Thônesiin tekemään lyhytelokuvia uuden yhteistyökoulun opiskelijoiden kanssa. Käsikirjoitukset oli tehty valmiiksi ennen matkaa. Niiden perusteella aloitettiin maanantaina kuvaussuunnitelmien …

Vuoden lyhyimpänä päivänä juhlitaan lyhyttä elokuvaa! Lyhytelokuvapäivä on Ranskasta alkunsa saanut kansainvälinen lyhytelokuvan juhlapäivä, jota vietetään tänä vuonna 16 eri maassa. Helsingin kuvataidelukiossa lyhäreitä tehdään koulun monilla elokuvakursseilla ja yhteensä lyhyitä harjoituselokuvia tuotetaan vuodessa useita kymmeniä. Tässä muutama dokumenttielokuva ja animaatio. Lisää torkkelilaista elokuvaa netissä:

www.youtube.com/user/Kuvataidelukio

 

 

 

 

 

21. luukku: Lyhyttä elokuvaa!

Vuoden lyhyimpänä päivänä juhlitaan lyhyttä elokuvaa! Lyhytelokuvapäivä on Ranskasta alkunsa saanut kansainvälinen lyhytelokuvan juhlapäivä, jota vietetään tänä vuonna 16 eri maassa. Helsingin …

http://youtu.be/xnAESGXIBfI
KUVAUS Maarit Nopsanen
LEIKKAUS Loviisa Kangas

10. luukku

http://youtu.be/xnAESGXIBfI KUVAUS Maarit Nopsanen LEIKKAUS Loviisa Kangas

Ohjaus, kuvaus, leikkaus: Aino Suuntamo ja Miina Saroma

Animaatio on tehty Helsingin kuvataidelukion animaatiokurssilla syksyllä 2014.

4. luukku: Kissa ja tähti

Ohjaus, kuvaus, leikkaus: Aino Suuntamo ja Miina Saroma Animaatio on tehty Helsingin kuvataidelukion animaatiokurssilla syksyllä 2014.

Mistä haaveilet?

Haaveita Next Gate messuilla tiistaina 4.11.2014. KATSO VIDEO TÄÄLTÄ. Haastattelu, kuvaus ja editointi: Iita Fourastie ja Christian Haratani

Kaikuja Taiteiden yöstä

Klikkaa kuvaa, katso video! Christian Haratani Torkkelin mediatiimistä tallensi Taiteiden yön tunnelmia ja tapahtumia 21.8.2014.

Graafisia ideoita pikakelauksella

Joukko graafisesta suunnittelusta kiinnostuneita opiskelijoita tapasi keskiviikkoaamuna Design Forumissa Erottajalla. Aalto yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulun graafisen suunnittelun osaston kevätnäyttelyssä järjestettiin työpaja, …

Erityislukiot nostivat äänensä kuuluviin

Videoita mielenosoituksesta! Kuvataidelukiolaiset nousivat perjantaina 21.3. Eduskuntatalon portaille yhdessä muiden erityislukioiden opiskelijoiden kanssa. Mielenosoituksesta myös Ylen uutisissa kohdassa 4:50 ja Ylen nettisivuilla. kuvat: …

Haastattelija: Veikko Pitkälä / mediatiimi
Kuvaus ja editointi: August Halonen / mediatiimi

Jouluhaastattelu

Haastattelija: Veikko Pitkälä / mediatiimi Kuvaus ja editointi: August Halonen / mediatiimi

“Camera Aurean” ääniä

“Kuvataidelukion galleria Camera Aurea Pengerkadulla” Videon tekijät: Chris, Sara ja Säde, mediatiimin jäseniä

Muista sanoa ei!

Tuntuu upealta olla torkkelilainen, mutta se ei vielä riitä, täytyy tehdä hommia! Mutta kuka sanoikaan, että pitää osata sanoa joskus mielenkiintoisellekin jutulle …

Ihmiset tekevät Torkkelin

Ysin keväällä kuulin ensi kertaa Torkkelista. Minulla oli epäilyni pääsisinkö sisään, mikään ei ollut varmaa. Varmaa oli vain, että halusin sinne. Paniikki …

Parempi tulevaisuus on mennyttä?

Sana “utopia” tarkoittaa tulevaisuuden parempaa yhteiskuntaa, hienompaa ja kaikin puolin mahtavampaa tulevaisuuden kuvaa. “Dystopia” on utopian vastakohta, sillä se tarkoittaa katastrofin kohdannutta …