21. luukku – Hyvää lyhytelokuvapäivää!

21. joulukuuta on kansainvälinen lyhytelokuvapäivä, jolloin juhlitaan lyhyttä päivää ja valoisia hetkiä elokuvien parissa.

Torkkelin monien elokuvakurssien joukossa on toista vuotta meneillään kansainvälinen elokuvakasvatushanke Cinéma cent ans de jeunesse, jota koordinoi Pariisin elokuva-arkisto. Viime lukuvuoden teemana oli ILMASTO Pariisin ilmastokokouksen siivittämänä. Yllä viime kesäkuussa Pariisissa ensi-iltansa saanut Etsi minut -elokuva, jonka 12-henkinen torkkelilaisten muodostama työryhmä suunnitteli ja toteutti elokuvaohjaaja Saara Saarelan luotsaamana.

Tänä lukuvuonna työskentely on jo taas käynnistynyt ja opiskelijat tutkivat elokuvailmaisua LEIKKI-teeman kautta. Lopullinen kurssin tekemä lyhytelokuva valmistuu kevään 2017 aikana.

Hankkeesta lisää La Cinématheque francaise’n sivustolla:

Muita torkkelilaisten lyhytelokuvia:

Helsingin kuvataidelukio YouTubessa

Helsingin kuvataidelukio Vimeossa

Lisää lyhytelokuvapäivästä: