24. luukku

Ensilumi satoi sopivasti yhtenä syksyisenä viikonloppuna, joten kävin kuvausretkellä auringon täplittämässä, talvisessa metsässä ja halusin saada kuvat joulukalenteriin. Aluksi ajattelin tehdä jonkinlaisen kuvakollaasin, mutta sain idean tehdä pätkän musiikkia ja teinkin kuvista lyhyen videon. Rentoa joulua kaikille! Onni Kallio

23. luukku

Valokuvakurssilaiset tekivät jakson aluksi kuvausharjoituksia, joiden tuotoksista koottiin talvisia animaatioita. Näitä esitettiin joulujuhlassa salin seinälle heijastettuina. Tämä ihastuttava Lumitähtityttö oli epähuomiossa jäänyt …

21. luukku

Vuoden lyhyimpänä päivänä vietetään kansainvälistä lyhytelokuvapäivää! Torkkelissa tehdään vuosittain monia upeita lyhäreitä eri elokuvakursseilla. Tässä viime kesänä Pariisissa ensi-illan saanut elokuva Remissi! …

20. luukku

Valoja kattohuoneistojen korkeudella,jotka vaihtavat hiljalleen väriäJoulu on läsnä bulevardin välkkeessä Rastapäinen rummunsoittajasäestää vilisevää katua,ja tietä ylittäessä Lissabonin ratikka jyskyttää ohi,täynnä ikkunoista vilkuilevia …

19. luukku

Joulu ja vuoden vaihtuminen symbolisoivat monella tapaa uutta ja muutosta. Jo lumipeitteen alle hautautuva ja myöhemmin jälleen uutena heräävä luonto puhdistaa ja …

18. luukku

“Kunpa olisi jo tammikuu ja tavallinen arki taas pyörisi.” “En nyt millään jaksaisi joulua, on rankkaa jo muutenkin.” Mitä ajatuksia tai mietteitä …

13. luukku

Kuvissa näkyy vuodenkierto puutarhassa: maisteri niin kovasti rakastaa kukkia! Vuoden pimeimpänä aikana on voimaannuttavaa miettiä tulevaa kasvukautta. Säteilevää Lucian päivää kaikille! Marko …

12. luukku

Elämme ihmeellisessä maailmassa. Usein emme vain huomaa sitä keskellä arjen kiirettä ja huolia. Mene metsään, puistoon tai löydä jokin pieni pala maata …

11. luukku: Talviset kuvaideat

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jolloin haluat kuvata jotain, muttet vaan keksi mitä? Nyt voit unohtaa tämän joksikin aikaa, sillä tästä löydät muutaman …

10. luukku

“Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää …

8. luukku

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta. Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta…. Oikein hyvää Jean Sibeliuksen sekä suomalaisen musiikin päivää kaikille! Olettehan …

7. luukku

Talvi on pitkä ja pimeä, ja monia se rasittaa kuin rautainen harso, joka on vedetty pään yli. Silmiä painaa ja elämä voi …

6. luukku: Syksyn 2019 ylioppilaan puhe

Arvoisa rehtori, arvoisat opettajat,rakkaat ystävät ja perheenjäsenetja hyvät juuri valmistuneet ylioppilaat – onnea! Kuten tuhannet meitä ennen ja myös tuhannet opiskelijat meidän …

5. luukku: Reksin joulusatu

Helsingissä Tervasaaren rannassa lojui, jos nyt niin voi laivasta sanoa, hylätty kuunari. Sunnuntai-kävelyillään ihmiset katselivat surullisen näköistä laivaa, joka nojasi masto vinossa …

4. luukku

https://open.spotify.com/playlist/4MOIOGODvGvMK84lem8ile Kenan Alic

3. luukku

Tämä luukku on tavallaan jatko-osa kaksi vuotta sitten tekemälleni luukulle. Kirjoitin silloin, että tästä ankean pimeästäkin kaudesta voi saada inspiraatiota vaikka valokuvaukseen. …

2. luukku

Torkkelin joulumyyjäiset ovat jälleen tuloillaan! Kakkosten järjestämät joulumyyjäiset ovat tänä vuonna tiistaina 10.12. klo 17–21 pääkoululla. Pöytien vuokraus maksaa 5 € (joka …

1. LUUKKU

Ensimmäistä kertaa historiassa mediatiimi ylpeänä esittelee koko Torkkelin väelle kilpailun joulukalenterin 24. luukusta. Koska muut luukut ovat täynnä, kyseessä on uniikki tilaisuus …