22. luukku

Senaatintorilla järjestettävät Tuomaan markkinat päättyvät tänään 22.12. Vielä ehtii siis nauttia glögiä ja vaikka käsin tehtyjä karjalanpiirakoita, katsella upeita suomalaistaiteilijoiden joulukortteja ja …

21. luukku: Lyhytelokuvapäivä

Kansainvälinen lyhytelokuvapäivä valaisee taas vuoden pimeintä aikaa. Helsingin kuvataidelukiossa lyhyttä elokuvaa tehdään monilla elokuvakursseilla ja opiskelijoiden lukiodiplomeissa. Lukiolaiset osallistuvat myös kansainvälisiin elokuvahankkeisiin. …

20. luukku: Abien syystunnelmia

Syysseikkailut Tietoni maailmasta ja sen toiminnasta kukoisti suurimmillaan, kun pyöräilin keltaisten katuvalojen loisteessa. Takapihalla ei tuullut ollenkaan, oli tyyntä. Edes ilman housuja …

19. luukku

Tein Kumiko, the Treasure Hunter -elokuvan inspiroimana pienen videon. Video on talviaiheinen ja se korostaa elokuvan tiettyjä kohtauksia. Kuvasin Helsingissä yrittäen saada …

18. luukku: Inspiraatiota pimeästä

  Viimeinen maanantai ja viimeinen viikko ennen joululoman alkua on vihdoinkin täällä! Vaikka joulukuu usein onkin Etelä-Suomessa täynnä synkkiä maisemia ja vesisadetta, …

17. luukku

Suussa sulava mikrobrownie mukissa 2 rkl sulaa voita 2 rkl vettä tai maitoa 3 rkl sokeria 3 rkl kaakaojauhetta (makeutettu kaakaojauhe) 4 …

14. luukku: Sirpan jouluruno

    Joulu tulee pian. Huomaan sen koska, ihmiset muistavat hymyillä enemmän,                koska pimeys saa …

13. luukku: Lucian päivänäkin yeesataan!

    Helsingin kuvataidelukio on osana Yeesi-verkostoa, ja viime viikolla 7.12. 2017 juhlimme leppoisissa merkeissä “Yeesaamon” avajaisia. Olemme suunnitelleet toimintaa koko syksyn …

12. luukku: Christmas in Mexico

Christmas in Mexico starts with the procession of posadas around the 16th of December every evening until Christmas Eve. Posada is Spanish …

8.luukku

Jean Sibelius on kiistatta merkittävin ja kansainvälisesti arvostetuin suomalainen säveltäjä. Hänet tunnetaan erityisesti myöhäisromantiikan keskeisimpään ohjelmistoon kuuluvista orkesteriteoksistaan, joista tärkeimpinä pidetään hänen seitsemää sinfoniaansa. …

6. luukku: Syksyn 2017 ylioppilaan puhe

Arvoisat abiturientit, hyvä rehtori ja muu juhlayleisö! Me, jotka tänään valmistumme, olemme käyneet lukiota erilaisten muutosten ja uudistusten keskellä. Ihmiset vaihtuivat joka …

5. luukku: “Merkintöjä”

    Jouluaatto vuonna 2004, klo 14.47 Pakkanen nurkissa. Aurinko kylmällä taivaalla laskeutumassa. Jäällä lumikinokset kuin hiekkadyynit, kultaiset. Pakkanen pölyttää lunta anturoiden alla, antaa …

3. luukku: Reppureissuilla

Nyt kun joululomaan on enää kolmisen viikkoa aikaa, alkavat ajatukset minulla harhailla tulevassa lomamatkassa. Työntäyteisen syyslukukauden lopussa häämöttävä jokavuotinen matka aurinkoon tuntuu …

2. luukku: Yliopistorakennuksia tutkimassa

Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys -kurssilla HI04 seikkailtiin Helsingin keskustassa marraskuun kuulaudessa. Oppaana toimi Mirja, joka kiinnitti historian ryhmän huomion yliopistorakennusten yksityiskohtiin. Joona Virmajoki …