Viime kevään abien paluu Torkkeliin – jatko-opintopaneeliin!
Torkkelin marraskuinen perjantai alkoi mielenkiintoisissa merkeissä. Kuusi viime vuoden abia saapui koululle keskustelemaan siitä, minne jatko-opinnot heidät keväällä veivät ja millaista opiskelijaelämä oikein on ollut lukion jälkeen. Opiskeluvalintoja löytyi metallialasta matematiikkaan, muodista politiikkaan ja ajoneuvomuotoilusta arkkitehtuuriin. Vaikka jatko-opintosuunnitelmat muuttuivat lukion aikana paljon, niin loppupäässä lähes kaikilla panelisteilla oli ainakin jonkinlainen ajatus siitä, mitä he haluavat tulevaisuudessa tehdä.
Kaikki panelistit olivat samaa mieltä siitä, että Torkkeli oli täydellinen valinta lukioksi. Uniikit ihmiset, hyvät opettajat, mielenkiintoiset kurssit ja legendaariset bileet. Niitä ei olisi mikään muu lukio pystynyt korvaamaan. Kuvislukio oli tärkeä valinta monelle myös, koska se auttoi ymmärtämään, että taide ammattina ei kiinnosta. “Pidän piirtämisen mieluummin vapaa-ajan harrastuksena”, kertoi matematiikkaa opiskeleva Iiris.
Pääsykokeita monetkaan panelistit eivät muistelleet haikeasti. Ennakkotehtävien, portfolioiden ja jokapäiväisen pänttäämisen lisäksi itse pääsykokeet, etenkin taidealoilla, saattoivat monesti kestää jopa 3–4 päivää putkeen: aamusta iltaan ahkeraa työskentelyä ja oman osaamisensa näyttöä. “Muutaman kerran tuli lähdettyä kotiin kyyneleet silmissä”, myönsi Aalto-yliopistossa arkkitehtuuria opiskeleva Aino. Stressiä siis riitti joka taholla, mutta onneksi heidän kova työnsä palkittiin.
Millaista opiskelu sitten oikein on? Panelistien arkeen sisältyvät muun muassa erilaiset, usein vapaaehtoiset, luennot, tehtävien, kuten esseiden, tekeminen, lähiopetus, ryhmäprojektit ja yleinen työskentely. Muoti-alalla opiskeleva Markus kertoi, että jotkut ovat saattaneet työskennellä koululla jopa puoleen yöhön saakka. Vapaapäiviä mahtuu kuitenkin viikkoon myös mukaan, joten pelkkää rankkaa opiskelua ei tarvitse pelätä.
Paneelissa keskusteltiin muutosta ja erilaisista asumismuodoista. Osa panelisteista oli muuttanut pois kotoaan itsenäistymisen tai opiskelupaikan perässä. Yksi heistä asui myös HOASin asunnossa. Kotona asuvat opiskelijat olivat sitä mieltä, että on etu asua omassa kodissaan, kun ei tarvitse huolehtia asumiseen liittyvistä kuluista.
Myös eri opiskelupaikkojen bilekulttuuri tuli puheeksi. Monet kertoivat erilaisia tapahtumia olevan viikoittain tai monta kertaa viikossa, kun taas esimerkiksi ammattikoulussa olevan Even mukaan yhteisiä bileitä ei vietetä. Sosiaalisuus ja osallistuminen koettiin tärkeäksi, mutta panelistit korostivat, ettei päihteiden käyttöä tarvita ystävien saamiseksi tai porukkaan kuulumiseksi.
Jatko-opintopaneelin lopuksi panelisteja pyydettiin antamaan neuvoja nykyisille tossuille. Monet painottivat opiskelun kannattavuutta sekä etenkin hyvän opetuksen ja maksuttoman koulun hyödyntämistä. Neljä kuudesta sanoi, että YO-todistus vaikutti heidän jatko-opintoihin. Tuleviin kokeisiin lukemista ei siis kannata sivuuttaa. Enemmän muistutuksen omainen neuvo oli, että jatko-opintoihin pystyy hakemaan uudestaan ja monissa opiskelupaikoissa on kaiken ikäisiä opiskelijoita, ei pelkästään nuoria. Lopuksi päädyttiin myös siihen tulokseen, että jokainen löytää oman paikkansa tyylillään. Toiset päättävät, mitä haluavat, ja panostavat siihen täysillä, kun taas toisille oma ala löytyy vain kokeilemalla.
TEKSTI JA KUVAT Emmi Jahnsson, Miranda Hiidenkari & Siiri Päiväläinen