Opettavainen runo nuorille hevosharrastajille

Metsässä värejä

Maassa lehtiä

Punaista, keltaista, oranssia, ruskeaa

Aurinko saa ne loistamaan kultaa

Kaviot kopisevat hiekkatiellä

Askelet kaikuu hongista

Hevonen ja ratsastaja

Siellä näyttää olevan

Lihakset liikkuvat

Askel on ripeä

Voima on valtaisa

Sitä luulee hallitsevansa

Metallia ja nahkaa

Nuoren tytön tahto

Vaan hevollakin on sellainen

Eikä sitä varusteet kahlitse

Koppoti, koppoti, koppoti koo

Kaviot uppoavat peltoon

Vauhdin hurmasta pitävät molemmat

Mutta ohjista – kumpikohan?

“Pöllö tyttö hentoinen

On kovakin mahtailemaan

Vaan kumpikohan määrääkään”

Hepo tuumailee

Koppoti, koppoti, koppoti koo

Piu piu piu

Tömps

Koppotikoppotikoppotikoppoti

Sinne lensi tantereeseen

Nuori tyttönen

Hepo nauraa hirnailee

Ja laukkaa kotiinsa

HAH-HAH-HAA!

Ai, ai, ai

Housuissa on kuraa

Ja vähän jomottaa

Missäköhän on raippani

Perhana sitä ponia!

Tallilla taas tavataan

Ja molempia nolottaa

”Anteeksi kun sut lennätin”

Hepo hörähtää,

”Vaan järki pidä mukana

Kun lujaa menet satulatta.”

> Iris Aalto, abiturientti