Abit tähtitieteilijöinä
Kello on 14.15 Helsinki–Vantaan lentoasemalla. Keli on tihkusateinen ja harmaa: “Tätä nyt ei ainakaan tuu ikävä.” Matti Sallinen virnistää opiskelijan kommentille. Lennon lähtöön on kolme tuntia ja Matille paljon kysymyksiä. “Minne laukut viedään?” “Painaakohan mun reppu varmasti alle kahdeksan kiloa?” “Missä Burger King, missä Olli?” Kun laukut on viety, reput punnittu, Olli löytynyt ja Burger Kingiinkin päästy, alkaa odotus. Lento Teneriffalle ja sieltä lautta La Palman saarelle.
Helsingin kuvataidelukion Instagramiin tehtiin spämmiaalto, ja eri suoratoistopalvelut hyrräsivät seitsemän tuntia. Koneeseen pääsy myöhästyi melkein tunnin, ja kone lensi vastatuulessa koko matkan. Lopulta saavuimme yli puolitoista tuntia myöhässä Teneriffalle. Sillä ei kuitenkaan ollut enää väliä, kun lentokoneen laskeuduttua lämmin tuuli leyhähti kasvoille.
Seuraavana iltana lautta lähti kohti La Palman saarta. Odotukset olivat kovat, sillä saaren epävirallinen nimi La Isla Bonita tarkoittaa kaunista saarta. Yöllä ei pimeässä nähnyt saaren luontoa, mutta kun seuraava aamu valkeni, kaikkien suut loksahtivat auki. Mihin ikinä katseensa käänsi, siellä oli kaunista, vehreää luontoa tai upeaa kanarialaista arkkitehtuuria. Olli tunki kameran kaikkien naamaan ja kyseli fiiliksiä. Hän sai vastauksen: “No mikäköhän fiilis. Tää mesta on ihan superhieno!” Joka yö istuimme yhdessä katsomassa tähtien loistoa, ja sitä pian myös kuvasimme.
NOT- ja MAGIC-teleskoopit
Kun kuvauskohteet oli valittu ja Turun yliopistosta mukaan lähtenyt tutkija Pasi Nurmi selittänyt meille teleskooppikanavien sielunelämää (ja opettajat olivat koettaneet selittää, mitä Pasi sanoi), ilmoitettiin, että koko yön valvominen NOT-teleskoopilla ei ollut reissun ainoa haaste. Teimme myös pienen rennon 17,5 kilometrin tulivuorivaelluksen. Kun kahdeksan kilometriä oli takana, Unna ja Olli vertailivat maisemia Lord of the Rings -elokuvien kohtauksiin, Hilla ja Anni larppasivat sporttisia huippu-urheilijoita, Neea kirosi särkeviä jalkojaan ja Maija tarkisti jatkuvasti, ettei jälkeen jäänyt Jade putoaisi kielekkeeltä alas. Vaikka Torkkelin tunnuslause “Periksi ei anneta!” muuttui viimeisen viiden kilometrin kohdalla muotoon “Periksi annetaan ja taksi kutsutaan”, kaikki meistä kävelivät koko reitin loppuun asti.
Torstai valkeni La Palmalla pilvettömänä. Jess! Koko porukka istahti aamu yhdeksältä bussiin, ja niin alkoi matka kohti korkeuksissa olevaa teleskooppipuistoa. Bussin kyydissä vierähti noin puolitoista tuntia, ja sitten olimme 2 400 metrin korkeudessa. Pasi Nurmi, kaikkien paikalla työskennelleiden kosmologien paras kaveri, oli onnistunut hankkimaan meille vierailun MAGIC-teleskoopille, joka kykenee havaitsemaan taivaalla tapahtuvan gammapurkauksen jälkihehkua (mikä on hyvin vaikeaa). Kaikkien kasvoille välähti itsevarma ilme, kun MAGIC-teleskoopilla työskennellyt fyysikko puhui samoista aiheista, joita olimme juuri käyneet fysiikan 7. kurssilla. Seuraava vierailun kohde oli maailman suurin yhden aukon optinen teleskooppi “Gran Telescopio Canarias” (GTC). Juonipaljastus: abivideoon on tulossa kohtaus, jossa hämmästelemme teleskoopin suurta kokoa.
Oma NOT kullan kallis. Ensimmäinen ryhmä pääsi aloittamaan havainnoinnin. Teleskoopilla vanhempana kosmologina työskennellyt Tapsa eli Tapio Pursimo ohjeisti, miten muutamalla 1980-luvun tietokoneeseen syötetyllä koodilla koko rakennus lähti pyörimään. Koordinaatit syötetään koneeseen ja autofocus kytketään pois päältä. Niin saadaan teleskooppi tarkentamaan haluttuun kohteeseen. Tuijotimme kärsimättöminä, kun teleskooppi valotti kuvaa, ja kun tietokoneelle piirtyi kuva “läheisestä” tähtisumusta, fiilikset olivat sanoinkuvaamattomat.
Teleskoopilla oli koko yön tungosta, kun oppilaat eivät malttaneet pysyä poissa. Väsymys alkoi kuitenkin painaa aamuyön jälkeen, ja nukkumispaikan metsästys alkoi. Jade oli jo yhdentoista aikaan vallannut parhaan nukkumapaikan (mökin sohvan), joten lähes koko yö meni muilla valvoessa tai lattialla tai pöydällä nukkuessa. Aamun valjetessa yötaivasta oli kuvattu 10 tuntia, eikä kukaan ollut saanut nukuttua kahta tuntia pidempään (paitsi Jade).
Hotellille saapumisen jälkeen melkein kaikki jäivät maksamaan univelkaansa, mutta jotkut rohkeat lähtivät seikkailemaan muutamaksi tunniksi La Palman pääkaupunkiin Santa Cruz de La Palmaan. Neljän aikoihin kaupunkiin lähtenyt porukka juoksi myöhässä suoraan taksista yhteiseen tapaamiseen, sillä ryhmä oli jäänyt jumiin pääkaupunkiin kadonneen bussin takia.
Nyt Pasi opasti, miten rgb-filttereillä ja eri kanavilla otettuja kuvia yhdistämällä saadaan aikaiseksi valmiit kuvat kohteista. Sallinen tuli puhelin ojossa sinne, mistä kuului innostunutta huutoa. Kuvista tuli niin hienoja, että niitä piti lähettää opettajille Suomeen. Valmiin kuvan näkeminen oli reissun suurin onnistumisen elämys.
Eläköön Olga Leikola ja stipendivarat!
Perjantaina nautittiin viimeinen illallinen. Seuraavana päivänä olisi lähtö takaisin koti-Suomeen. Ensimmäinen malja nostettiin Olga Leikolalle. Hän toimi 1960-luvulla Torkkelin matikan opettajana ja jätti testamentissaan matemaattisten aineiden opiskelijoille suuret säätiövarat. Niitä tässä nyt käytettiin. Sitten malja nostettiin fysiikan opettajalle ja ryhmää kaitseneelle Matti Salliselle. Sitten vuorossa oli kotiin jääneen fysiikan opettajan Matti Kuosmasen malja reissua edeltäneestä tuesta. Vielä maljat Pasille ja Tapsalle upeasta kokemuksesta sekä tietenkin meille opiskelijoille monista reissun aikaisista onnistumisista. Salud!
La Palma -ryhmä kuittaa ja kiittää.
P.S. Kannattaa lukea sitä fysiikkaa.
TEKSTI Jade Silpo
KUVAT Olli Laitinen, mediatiimi