Teattereiden ovet avautuivat taas torkkeleille

Syyslukukauden päästyä kunnolla vauhtiin innostuimme myös suunnittelemaan teatteriretkiä. Niinpä heti syysloman jälkeen alkoi kolmen viikon teatterikausi. Lokakuun lopussa yksi äidinkielen ykkösryhmä askelsi katsomaan Teatteri Takomon taiteellisen johtajan Akse Petterssonin uutuutta “Jäähyväiset kahvihuoneelle”. Marraskuun 1. päivänä puolestaan 133 Torkkelin opiskelijaa ja opettajaa suuntasi kohti Q-teatteria ihmettelemään Saara Turusen näytelmää “Järjen hedelmät”. Marraskuun 10. päivänä vielä historian ja yhteiskuntaopin sekä äidinkielen ja kirjallisuuden ryhmien opiskelijoita pääsi näkemään Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäytelmän “Ensimmäinen tasavalta”, jonka on kirjoittanut ja ohjannut Esa Leskinen.

Opiskelijamme kertovat tässä jutussa, millaisia nämä kolme sangen erilaista näytelmää heistä olivat.

“Huoneen nurkassa oleva tuuletin tuntui merkitsevän jotain”

Pitkän odotuksen jälkeen astumme Teatteri Takomon pehmeästi valaistuun saliin. Tunnelma on odottava. Pienehkö näyttämö on lavastettu kotoisaksi kahvihuoneeksi, jonka tuoleilla istuskelee valkoisia ihmistyynyjä. Näyttämölle saapuu kolme henkilöä musiikin saattelemana, ja näytelmä on valmiina alkamaan. 

“Jäähyväiset kahvihuoneelle” on Akse Petterssonin ohjaama jäähyväisnäytelmä. Rooleissa ovat Joonas Heikkinen, Niina Hosiaisluoma ja Tuomas Rinta-Panttila. Näytelmä on tragikoominen ja saa katsojat nauramaan ja eläytymään kohtauksiin. Päältäpäin näytelmä vaikuttaa koomiselta ja ehkä hieman hämmentävältä, mutta kun sitä tarkastelee syvemmältä, voi löytää vakavampiakin aiheita ja traagisia totuuksia elämästä. Näytelmä on varmasti samaistuttava monelle, sillä se käsittelee muun muassa lapsuuden traumoja, eroa ja mielenterveysongelmia. Hahmojen tunteet vaihtelevat laidassa laitaan, ja välilä on vaikeaa käsittää, mikä tapahtuu sillä hetkellä ja mikä on hahmojen kuvitelmaa ja muistoja.

Huoneen nurkassa hyllyllä oleva tuuletin tuntui merkitsevän jotain. Sen puhallusvoima vaihteli kohtausten välillä kovastikin, ja joissain kohtauksessa se vaikutti olevan jopa yksi näytelmän hahmoista. Live-musiikki oli vaikuttavaa sekä tunteisiin vetoavaa ja teki kohtauksista intensiivisiä ja välillä jopa uhkaavia. Valaistus vaihteli hempeän lämpimästä voimakkaan kirkkaaseen. Valaistus auttoi katsojaa ymmärtämään kohtauksen sävyjä ja tunnelmaa.

Sofia, Erika ja Olivia

“Kun asetetaan kaikki tiettyyn muottiin ja kielletään ihmisiltä omat tarpeet, hedelmistä tulee karvaita ja myrkyllisiä”

Tiistaina 1.11. suuri joukko torkkelilaisia lähti Q-teatteriin katsomaan Saara Turusen näytelmää “Järjen hedelmät”. Esityksen nimi viittaa John Steinbeckin klassikkoromaaniin “Vihan hedelmät”.

Q-teatteri on mahtavan kokoinen verrattuna Takomo-teatteriin, jossa meidän äidinkielen ryhmä vieraili edellisellä viikolla. Sali täyttyy nopeasti suuresta määrästä innokkaita katsojia. Itse näyttämö on hyvin mitäänsanomaton ja vaalean värinen huone. Eloa tuovatkin näyttelijät ja heidän värikästä persoonaansa sisältävät hahmot. Esitys alkaa tuolileikillä. Näytelmän päänäyttelijät (Pirkko Hämäläinen, Katja Küttner, Anssi Niemi, Ylermi Rajamaa ja Kreeta Salminen) pyörivät tuolien ympärillä, kunnes musiikki lakkaa ja yksi jää ilman istumapaikkaa. Muut hahmot jättävät näyttämön, ja nainen jää huoneeseen munakellon tikittäessä. Näytelmässä käsitellään neljän naisen elämässä ilmeneviä normeja, toiveita ja uskomuksia.

Ensimmäisen naisen kohdalla käsitellään naisen biologista kelloa ja ajan rajallisuutta lapsensaannissa. Se käsittelee myös yhteiskunnan normeja siitä, saako nainen olla lapseton ilman syytä. Alun munakelloa pitänyt nainen on työuurastaja. Hän kiipeää ylöspäin urallaan ja on ainoa nainen työtapaamisissa, kun muut naiset ovat kotona lastensa kanssa. Hän kipuilee, onko kaikki niin hyvin vai haluaako hän kuitenkin kokea äitiyden. 

Näytelmässä muita päähahmoja ovat punamekkoinen tyttö ja häntä hoitava vanhempi nainen. Heidän tarinansa kertoo siitä, kuinka suvussa ja perheissä on vahvoja normeja, joita tulisi noudattaa. Sääntöjen tehtäviä ei ole tarkoitus kyseenalaistaa vaan jatkaa sukupolvelta toiselle, tietämättä miksi. Esityksessä tyttö päästää mielikuvituksen valloilleen ja tunnustelee normien ja oman näkemyksensä rajaa, mitä tapahtuu, jos rajan ylittää tai ei käyttäydy kuten on suvaittua. Näytelmän lopussa on hieno kohtaus, kun tyttö irrottautuu opituista säännöistä ja päättää olla oma itsensä. Kohtaus on kuin rituaali. Se on kokonaisuudessaan vangitseva ja katsojana musiikki on niin tarttuva, että tekisi itsekin mieli liittyä mukaan tähän eriskummalliseen tanssiin. 

Tyttöä hoitanut vanha rouva on koko näytelmän ajan ollut tiukkana säännöistä. Nainen kertoo esityksen alussa pelkäävänsä menettävänsä kontrollin. Hän haluaa tietää tasan tarkkaan, missä mikäkin tavara on.

Välillä tulee kohtauksia, joissa näyttämölle kävelee jonkinlainen paraati. Kuolema kulkee paraatin edessä, mikä edustaa, että vanhan tulee kuolla, jotta uusi alku pääsee syntymään. Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Kärsimyksen kautta kulkee tie uuteen. Se voi vaikuttaa pelottavalta, mutta kuten esitys muistuttaa, voi olla vapauttavaa luopua liiallisesta elämän hallinnasta ja luottaa siihen, että elämä kantaa.

Neljännen hahmon avulla käydään läpi naisen ruumiillisuutta ja ulkomuotoa. Hänen myötään pohditaan naisiin kohdistuvia odotuksia ja ulkomuotopaineita. Kohtauksissa käydään myös läpi häpeää siitä, ettei ole kuten mallitytöt julkisuudessa. Naisen varjona kulkee hyväksymättömyys. Se on kasvoton hahmo, joka tuo mukanaan synkkyyden. Nainen yrittää monessakin kohtaa päästä irti häntä vainoavasta tunteesta, mutta mitä kovemmin hän yrittää, sitä sitkeämmin se pysyy mukana. Tämä harmaa kuvajainen vie pois iloa naisen elämästä. Nainen kamppailee häpeän ja itsensä hyväksymisen kanssa. Kelpaako hän sellaisena kuin on ja onko hän itse tyytyväinen itseensä?

Välikuvina näytelmässä esiintyy erilaisia hedelmiä, kuten viikunoita. Näillä on tietenkin jonkinlainen yhteys esityksen nimeen. Ehkä hedelmät edustavat muutoksesta syntynyttä hyvää. Näytelmässä on hyvin vähän puheenvuoroja, mutta sitäkin enemmän eleitä ja symboleita. Katsojalle jätetään paljon tulkinnanvaraa, mutta vihjeitä on kyllä nähtävillä useampaankin otteeseen. Näytelmässä tuli ajatus siitä, että kun asetetaan kaikki tiettyyn muottiin ja kielletään ihmisiltä omat tarpeet, hedelmistä tulee karvaita ja myrkyllisiä.

Järjen hedelmät oli kokonaisuudessaan upea ja lumoava kokemus. Musiikki ja esitys veivät mukanaan. Kun esitys vihdoin päättyi, saivat näyttelijät raikuvat aplodit. Olisi ollut hienoa nähdä lisää sitä taitavaa näyttelemistä ja heittäytymistä, jota näyttelijät antoivat meille. Oli myös jotenkin vaikea päästä pois esityksen luomasta kuplasta todelliseen maailmaan. Sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti, sillä takarivistä kesti yllättävän kauan päästä ulos teatterista.

Olivia

Kansallisen livevideoinnin avulla yleisö pääsi lähelle henkilöhahmoja

Kansallisteatterin 150-vuotisnäytelmää “Ensimmäinen tasavaltaa” lähdettiin katsomaan sekä historin ja yhteiskuntaopin että äidinkielen ja kirjallisuuden ryhmien voimin. Esa Leskisen näytelmä Suomen itsenäistymisen aikojen tapahtumista ja K. J. Såhlbergin merkittävästä roolista niissä ilahdutti katsojia erityisesti hyvän näyttelijäntyön ja näyttämöllisten keinojen ansiosta.

Vaikka näytelmän aihe on vakava ja väkivalta näyttelee isoa roolia, luo näytelmä myös toivoa. Näyttämöllä esiintyvien henkilöiden kasvoja heijastettiin valkokankaalle suurina lähikuvina, jolloin kasvojen pienetkin ilmeet saatiin näkyviin. Poliittiset jännitteet ja ihmisryhmien väliset konfliktit saatiin kuvattua näin vaikuttavasti. Nykyteatterin tapaan tekniikka tuotiin näyttämölle: näkyvä hahmo on kuvaaja videokameroineen.

Näytelmän kulminaatiokohdassa, joka oli merkittävä käänne myös Ståhlbergien presidenttiparin elämässä, tuodaan lavalle muilutukseen käytetty auto. Samaa videotekniikkaa käyttäen saadaan autossa ahtaasti istuvien hahmojen välinen jännite ja molemmin puolinen pelko esiin. Tässä kohtauksessa myös Ester ja Kaarlo Juho Ståhlbergin urheus korostuu.

Näytelmässä oli paljon puhetta, ehkä saarnaavuuttakin, mutta parhaimmillaan “Ensimmäinen tasavalta” antaa toivoa: oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus voivat ainakin tiettyinä historiallisina ajankohtina saada yliotteen sorrosta, ahneudesta ja väkivallasta.

Maarit-ope abien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta

Kansallisteatterin näytelmästä on tulossa lisää juttua tänne verkkolehteen historian näkökulmasta.

TEKSTIT Erika Bots, Olivia Herlevi, Sofia Holi ja Maarit Nopsanen
KUVAT Venla Kosola, Olli Laitinen ja Malena Mäki-Rahkola