11. luukku: Ei tonnikala puussa kasva

Monien eksoottisten ja miksei kotimaistenkin eläinten uhanalaisuus on kaikkien tuntema ympäristöongelma. Eläintarhoissa käydään ihastelemassa pandoja, sarvikuonoja ja amurintiikereitä ja heitetään samalla euro tai pari WWF:n keräyslippaaseen omaatuntoa keventämään. Mutta kuinka moni tietää mahdollisesti olevansa yksi niistä, joita vastaan luonnonsuojelujärjestöt taistelevat?

Köyhän opiskelijan paras kaveri, tonnikala, on nimittäin uhanalainen. Heti alkuun väärinkäsitykset ja syytökset välttääkseni tarkennan, että kaikki tonnikalalajit eivät suinkaan ole. Paljon syöty skipjack on elinvoimainen, ainakin vielä. Ongelma onkin, kuinka moni vaivautuu tarkistamaan, mitä lajia syö.

On kuitenkin helppo ummistaa silmänsä tonnikalan uhkaavalta lopulta, koska se on halpaa ja hyvää. Se ei ole mikään söpö ja pörröinen eläintarhan vetonaula, eivätkä lelukauppojen hyllyt ole pullollaan sitä esittäviä pehmoleluja. Kaloja ei aina edes mielletä eläimiksi, ja ajatuksissamme ne vain polskivat kaukana meressä ja ilmestyvät kaupan hyllylle niin, että tavallisen ihmisen ei juuri tarvitse miettiä muuta kuin sitä, sopiiko kalan kanssa paremmin basilika vai sittenkin salvia. Ei myöskään vahvakantaisen skipjackinkaan pyynti aina ole siitä eettisimmästä päästä. Mukana voi tulla paljon sivusaalista, joka heitetään takaisin mereen, usein kuolleena tai vähintään vahingoittuneena.

Sosiaalisessa mediassa näkee säännöllisesti kuvia, joissa kritisoidaan ihmisen julmuutta. Kuvassa saattaa olla vaikka sarvikuono ilman sarveaan ja teksti, jossa lukee jotain salametsästyksestä ja siitä, miten eläimet eivät ansaitse ihmisen julmuutta. Tuskin kovin moni suomalainen ainakaan pitää esimerkiksi pandan kuolemista sukupuuttoon kivana ajatuksena tai haluaisi innokkaasti kokeilla tuotetta, jonka purkissa lukee: Ttämän tuotteen valmistukseen kuoli keskimäärin kolme lumileopardia.” Miten ihmeessä sukupuuttoon kuolemaisillaan oleva kala  poikkeaa tästä?

Monesti kuulee ihmisten ostavan tonnikalaa, koska on terveellistä syödä jotain kalaa mutta raha ei riitä hienoon loheen tai siikaan. Muitakin vaihtoehtoja kuitenkin on. Itämeressä on paljon kaloja. Esimerkiksi silakka on kaikin puolin erinomainen vaihtoehto: sitä saadaan suoraan läheltämme Itämerestä, sen pyynnissä ei tule paljoa sivusaalista eikä sen pyyntiin juuri liity laitonta kalastusta. Silti suurin osa silakasta jauhetaan eri eläinten rehuksi sen vähäisen kysynnän vuoksi. Tonnikalaa, kaikista mahdollisista vaihtoehdoista juuri sitä, syödään vuosittain yli viisinkertainen määrä silakkaan nähden.

Pienillä teoilla on tunnetusti suuri vaikutus. Ainakin jos tarpeeksi moni vaivautuu tekemään kyseisen teon ja haluaa muutosta. Nyt jos koskaan on tarvetta muutokselle. Eikö olisi jo aika siirtyä ajatuksista sanoihin ja sanoista tekoihin ja päättää vaikuttaa edes sen verran kuin yksi pieni ihminen voi? Halvimman X-tra-tonnikalan kilohinta on vähän yli viisi euroa. Miksi et siis seuraavan kerran kaupassa suuntaisi säilyketonnikalahyllyn sijaan tuoretiskille: näin nimittäin juuri K-kaupan mainoksessa tuoretta suomalaista silakkaa kaksi euroa per kilo.

Helmi Nevalainen, 2. vuoden opiskelija