7. luukku: Kun sisäinen kello alkaa jäkättää – Hetkiä ja kuvakulmia

7. luukku: Kun sisäinen kello alkaa jäkättää

Kello lyö 7:30 tiistaiaamuna. Ulkona on säkkipimeää. Ainoana valonlähteenä ovat kadunkulmissa seisovat yksinäiset katulamput ja ohi kulkevien autojen etuvalot. Ihmiset matkaavat pimeyden halki, minne ikinä ovatkaan matkalla. Kestää vielä tunnin ennen kuin aurinko alkaa pilkottamaan horisontin yllä.

Kaamosaika on saapunut.

Näyttökuva 2014-12-5 kello 18.47.12


Kaamosaika laskee Etelä-Suomeen marraskuun myöhemmällä puolella, ja sen vaikutukset ihmisiin ovat selkeitä. Nämä vaikutukset, kuten väsymys ja muutenkin alakuloinen mieliala, käännetään tavallisen kansan suussa usein kaamosmasennukseksi. Tieteellisesti syynä on kuitenkin vain ihmisen sisäinen kello, joka alkaa pikkuhiljaa valon puutteen takia jäkättää. Tämä ei kuitenkaan vaikuta kaikkiin. Vaikka on olemassa myös talvisin toistuva vakava masennustila, se on erittäin harvinainen. Se, minkä suurin osa nykyään mieltää kaamosmasennukseksi, onkin tieteellisesti vain ”talviväsymystä”.

Vakava kaamosmasennus vaikuttaa eri tavalla, mutta yleisimpiä oireita ovat perinteisen masennuksen kaltaiset oireet ja ajatukset, lukuun ottamatta kuolemanajatuksia. Sairauden vaikutuksia voi lieventää kirkasvalolampuilla ja liikunnalla.

Perinteisen talviväsymyksen oireita voi parantaa samoilla keinoilla. Kuitenkin jos tuntee kärsivänsä oikeasta kaamosmasennuksesta, kannattaa varata aika lääkärille ja miettiä, voisiko lääkkeiden aloittaminen auttaa. Kaamosmasennus on masennuksen muoto, eikä sairauksien kanssa kannata ottaa riskiä.

Kun kysyy Helsingin kuvataidelukion opiskelijoilta, miten he kokevat kaamoksen ajan, eroavat vastaukset yllättävän paljon toisistaan. Useat eivät pidä aamuista, sillä silloin on yhä pimeä ja aamut alkavat olla välillä todella kylmiä. Muutamat haastateltavista kuitenkin vastasivat yllättävän positiivisesti: ”Rakastan talven tuoksua, etenkin aamuisin.”

Tunnelma pääkoululla ei muutenkaan aamuisin ole täysin masentunut. Muutama minuutti ennen tunnin alkua on käytäville kerääntynyt oppilaita ja iloinen puheensorina täyttää koulun. Väki ei tunnu huomioivan ulkona vellovaa pimeyttä. Kun oppilailta kysytään, miten he hallitsevat talven väsymyksen, on vastaus usein lähellä asiantuntijoiden neuvoja. Monet haastattelemistamme oppilaista kertovat hallitsevansa alakuloisuuden liikunnalla ja ystävien kanssa aikaa viettämällä. Jotkut jopa kertovat, etteivät he ole yhtään alakuloisia talvisin.

Jaana Aaltonen, Erika Lepistö ja Saara Myllylä, 1. vuoden opiskelijoita