Vuoden Tossu 2019 Maria Pusa kehitti ydinturvallisuuslaskentaan liittyvän algoritmin

Torkkelissa seppelöidään perinteisesti joka vuosi yksi entinen opiskelija Vuoden Tossuksi. Tänä vuonna tittelin sai matemaatikko Maria Pusa, joka on tehnyt muun muassa merkittävää kansainvälistä työtä ydinturvallisuuden parissa. Maria kruunattiin Aino Tillosen suunnittelemalla, geometrisistä kuvioista muodostuvalla pahvikruunulla. Maria kertoi hyvin inspiroivan tarinan opiskelu- ja urapolustaan. Taiteilijan ammatista haaveillut nuori tyttö oli …

Kurkistus matematiikan ja taiteen rajapintaan

Maanantaina 7.5 koulussamme vieraili Aalto-yliopiston opettaja Kirsi Peltonen. Hän piti ensin luennon taiteen ja matematiikan rajapinnasta, minkä jälkeen torkkelilaiset pääsivät osallistumaan pajatoimintaan. …