Miten lintujen kevät on sujunut?

Täällä lammen rannalla Tuusulan syrjäseuduilla kuuluu välillä paljon hälinää, kun autoja ajaa vierestä ohi, mutta se ei tunnu lintuja haittaavan. Moni eri vesilintu on jäänyt tänne asustamaan, kuten laulujoutsen, telkkä, haapana, nokikana sekä erikoisen näköinen mustakurkku-uikku. Mustakurkku-uikku on Suomessa erittäin uhanalainen lintulaji, joka viihtyy rehevillä järvillä ja lammilla. Kannan koko …

Wanhojen puhetta ja tanssia

Wanhat pääsivät tanssimaan sydämen kyllyydestä tänäkin vuonna, kun he esiintyivät Valkoisessa salissa torstaina kolmessa osassa vanhemmille ja perjantai-aamuna samassa hienossa salissa ykkösille. …

Torkkelin esittelyvideo

Helsingin kuvataidelukio tunnetaan myös nimellä Torkkeli. Koulun esittelyvideo kuvastaa koulun tunnelmaa. Käsikirjoitusta hahmoteltiin eri opiskelijaryhmissä loppusyksystä 2019. Valmiissa videossa esiintyvät opiskelijat kertovat …

18. luukku

“Kunpa olisi jo tammikuu ja tavallinen arki taas pyörisi.” “En nyt millään jaksaisi joulua, on rankkaa jo muutenkin.” Mitä ajatuksia tai mietteitä …

11. luukku: Talviset kuvaideat

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jolloin haluat kuvata jotain, muttet vaan keksi mitä? Nyt voit unohtaa tämän joksikin aikaa, sillä tästä löydät muutaman …

6. luukku: Syksyn 2019 ylioppilaan puhe

Arvoisa rehtori, arvoisat opettajat,rakkaat ystävät ja perheenjäsenetja hyvät juuri valmistuneet ylioppilaat – onnea! Kuten tuhannet meitä ennen ja myös tuhannet opiskelijat meidän …

Mediatiimiläiset tositoimissa Redissä

Urasuunnitteluun ja työelämäyhteistyöhön paneutunut Tunne Työ -hanke on tuonut työelämätaitoja kouluihin parin vuoden ajan. Torkkeli on osallistunut hankkeeseen monin eri tavoin. Järjestäjät …

Ykkösten ajatuksia – osa 3

Näen heti saapuessani uuden koulun porteille paljon valkotakkisia oppilaita ja korkean kellertävän koulurakennuksen. Etupiha on laaja asfalttikenttä, jossa on muutama penkki reunalla. …

Ykkösten ajatuksia – osa 2

Kun nousin aamuvarhain Torkkelinmäelle ensimmäisenä päivänä, mahassani velloi jännitys. Se kiemurteli kehoni joka kohdassa päästä varpaisiin, hellittämättä ahdistusta. Jännitän aina turhaan asioita, …

Ykkösten ajatuksia – osa 1

Kävelen Pengerkatua ylöspäin, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kaukaa kuulen ne ihanat mölyapinat jälleen. Nyt tämä halaus on vielä lämpimämpi. Astun sisään …

Kirjastot autioituvat lukevista nuorista

R Nuorten vapaa-ajan lukeminen vähenee, ja kirjastot täyttyvät teineistä, jotka tekevät kaikkea muuta kuin lukevat. Yhä useampi viihdyttää itseään älypuhelimella kirjan sijasta. …

On turvallista pelätä yhdessä

Syyskuisena maanantai-iltapäivänä Torkkelin ykköset pääsivät osallistumaan koulun salissa keskustelevaan teatteriesitykseen nimeltä Pelko. Olimme saaneet lähettää etukäteen anonyymejä kirjeitä näytöksen tekijöille Juha Valkeapäälle …

Elokuvaa meille Pariisissa

À nous le cinéma! (Elokuva meille!) on kansainvälisen elokuvakasvatushankkeen Cinéma cent ans de jeunesse lukuvuoden päätösfestivaali Pariisin elokuva-arkistolla. Tapahtumaan kokoontui yli neljäkymmentä …

Kevään 2019 ylioppilaan puhe

Hyvät juhlavieraat, opettajat, pikkutorkkelit ja ylioppilaat! En yleensä erityisemmin perusta juhlista, joissa joutuu olemaan huomion keskipisteenä – etenkin jos tuntuu siltä, ettei …

Näkemys aikuisuudesta

Näkemys aikuisuudesta

Näin kesän kynnyksellä moni lukiolainen päättää opintonsa ja valmistuu. Täysi-ikäisyys on saavutettu, mutta onko aikuisuus? Siitä voidaan olla montaa mieltä. Kävin haastattelemassa …

Entä jos siivottaisiin omat sotkut?

Ilmastoaktiivi Antero Vartia vieraili huhtikuun alussa Torkkelissa kertomassa uudesta säätiöstään, joka tähtää ilmastoa lämmittävien päästöjen vähentämiseen. Juhlasaliin pakkautui suuri joukko kuuntelemaan ja …

Torkkelin naistenpäivän eduskuntavaalipaneeli 2019

Eduskuntavaalipaneelia käsittelevä kirjoitus aloittaa politiikan kevään juttusarjan. Pysy mukana! Perjantaina 8.3. koulussamme järjestettiin vaalipaneeli, joka koostui kansanedustajaehdokkaista: vasemmistoliitosta, vihreistä, SDP:stä, kokoomuksesta, sinisistä, …

Kuvajournalisti Lasse Rantanen vieraana Torkkelissa

Tiedätkö, mitä tarkoittaa kuvajournalismi tai populismi? Nyt yhteiskuntaopin ja filosofian ensimmäisen kurssin opiskelijat tietävät. Ennen joululomaa kuvataidelukiossa vieraili Lasse Rantanen, joka tunnetaan …

19. luukku

  Askel hiljenee – seisahtuu Avaruus ja äärettömyys Niin kaunis ja loputon Niin täynnä mennyttä, toivoa ja unelmia Mutta nyt on aikasi …

6. luukku: Ylioppilaan puhe

Hyvät kanssaopis- kelijat, opettajat, juhlavieraat ja rehtori, haluan toivottaa teidät tervetulleeksi tänään tänne juhlistamaan uusia ylioppilaita. Opiskelijoiden kova työ on saatettu päätökseen …

Vuoden Tossu 2018: Renata Jakowleff!

Moni torkkeli unelmoi ottavansa vastaan Vuoden Tossu -tittelin jonakin päivänä. Vuoden Tossu -perinne on jatkunut jo vuosien ajan, eikä tämäkään vuosi ole …

2. luukku

”sä oot parasta mitä on sattunu.” ja kolahditkin oikein kovaa tasasessa neljänkymmenen kolmen asteen kulmassa tulit ja iskit avokämmenellä juuri parahiksi niin, …

Aktivistien tarinoita Israel-Palestiinasta

Tarinoita ihmisestä -ilmiökurssin huipensi kahden palestiinalaisen valokuvaajan vierailu keväisenä koepäivänä. Valokuvaaja Ahmad Al-Bazz ja Faiz käsittelivät esityksessään valokuvausta aktivismin ja poliittisen muutoksen …

Kertomuksia ihmisestä: Linnut kiikarissa

Viime kevään ilmiöjakson julkaisut jatkuvat! Video “Linnut kiikarissa” syntyi ÄI6- ja ELO5-kursseilla. Lyhyt dokumenttielokuva kertoo lintuharrastuksesta Helsingissä. Tekijät: Saima Lehto, Tuuli Sipilä, …

Kevään 2018 ylioppilaan puhe

Rakkaat vastavalmistuneet ylioppilaat, arvoisat rehtori ja opettajat sekä hyvät juhlavieraat! Alkuun haluan onnitella teitä kaikkia valmistuvia. Takanamme on suuri urakka, josta olemme …

Silence, moteur, ça tourne, action!

Ranskan (RAA3) ja elokuvan (ELO1) ilmiökurssilla tutustuttiin elokuvaan Ranskan uuden aallon (La nouvelle vague) hengessä. Kurssilaiset pääsivät käsikirjoittamaan ja kuvaamaan omat ranskankieliset …

Haaga-Heliassa opiskellaan myös englanniksi

Toukokuun puolivälissä kävimme opon ja englannin ilmiökurssin kanssa Haaga-Heliassa tutustumassa kansainväliseen opiskeluun Suomessa. Koulua meille esitteli opiskelijat Leroy ja Anton, joista kumpikin …

Dramaattinen toukokuu

Torkkelilaiset ovat ahkeria käymään teatterissa. Viimeisessä jaksossa me eri aineiden opettajat huomasimme, että toukokuisen viikon aikana sekä ruotsin, äidinkielen ja kirjallisuuden että …

Kirje Leenalta

Hei ja tervehdys Torkkelin opettajille  ja oppilaille, minulta pyydettiin eläkepäivieni aattona muistelukirjoitusta menneistä vuosistani Torkkelissa eli elokuusta 1980 lähtien. Tulin nuorena kokemattomana …