Lavarunoutta klo 8.20!
Kukapa olisi arvannut, että klo 8.20 tiistai-aamuna alkaisi Meet-tunnilla noin vain innostava lavarunotapahtuma. Näin kuitenkin kävi. Perehdyimme aluksi siihen, mitä lavarunous oikein on, ja sitten lähdimme kurkistelemaan, millaisia runoja (sekä hedelmä- ja juustokuvia) edellisellä tunnilla oli yhteiseen asiakirjaamme ilmaantunut pienen tehtävän pohjalta. Moni oli kirjoittanut runoja parin kanssa tai ryhmässä. Ne, jotka eivät halunneet näyttää luokalle runojaan, kirjoittivat niitä omaan kansioonsa.
Aika pian kävi ilmi, että opiskelijat olivat valmiita lukemaan omia runojaan ääneen – jokainen omaan tyyliinsä. Tunti oli kuin kaiken valaiseva aurinko keskellä pimeää talvea. Lopuksi haaveilimme osallistuvamme joskus oikeaan lavarunoustapahtumaan – tai jopa järjestävämme itse sellaisen koululla, kun korona on ohi.
Raastan.
Lihavaa,
Juustoa ihanaa,
Sen pintaa raastan.
Pinnan vahvaa kitkaa haastan.
Voi pientä juustoani
Vahvistamassa luustoani
Ihanaa.
Kaj Kaarla
Huimaavan rakastunut, epävarmuuden ja pettymyksien maaduttama
Sellainen olen
täynnä kaipuun pökerryttäviä haavoja
Suuttunut itselleni, suuttunut sulle
Miksi en uskalla, vaikka luulin olevani rohkea
Tyhjäpäinen ja samalla niin selvä
Kun odotusten välimatka kasvattaa etäisyyttä
Niin huutavan hiljaista, täynnä hiipivää rämäpäisyyttä
Nyt mua pyörryttää, olen melkein taintunut
Kaiken annan anteeksi
Kun vaan sun silmät osuu muhun
Voi, niin höpsön ihastunut
Mikään ei tähän enää auta
Elämä ällön hunajainen
Liian makea mun suuhun
Epäilevä, silti niin varma
Mikä neuvoksi, kun muhun törmää karma
Mustasukkaisuus on rumaa
Mut se unohtuu, kun suhun katson
Ja hetkeks unohdan elämän olevan kuraa
Liina Sivonen
Tossujen hymni
hapsut hipsuttavat varpaita
kippurassa kipeästi hihitän
varpusia ja oljenkorsia
kaupasta liituja pimitän
teehuoneen harmaita seiniä
väritän picasson lailla
terkkarin kuluneessa räsymatossa
on paljon reikiä
Milla Laita
KUVITUS Kaj Kaarla