Aisteja käsittelevä valokuvausnäyttely houkuttelee osallistumaan
Syyslukukaudella säiden vielä salliessa järjestettiin ympäristö- ja yhteisötaiteeseen pohjautuva valokuvauksen kurssi (VAL6). Matkasimme soutuveneellä Vartiosaareen käsitelläksemme aisteja valokuvauksen keinoin. Saari ja maittavat sapuskat mahdollistivat iltapäivästä aina iltamyöhään asti monenlaisia suunnitelmia ja alkavia ajatuksia. Koko sakki sai retkeltä paljon kuvamateriaalia, josta loppukurssin ajan työstettiin näytille asetettavia teoksia.
Lopulta koulun ala-aula putsattiin pölyistä ja paikalle pystytettiin niin yksin kuin pareittainkin toteutettuja teoksia. Galleriassa pääsevät esille valokuvauksen monet muodot ja mahdollisuudet, etenkin yhdistettynä ympäristötaiteen laajaan kontekstiin. Monia teoksia yhdistävä tekijä on niiden osallistuva ulottuvuus: “Kurkkaa sisään!” “Kosketa, kiinnitä, kasaa!” Itsenäisesti toteutetuista töistä muodostui avajaisväkeä kutkuttava eheä kokonaisuus.
TEKSTI JA KUVAT Milla Juslin