Alun pintajännitettä – tunnelmia koulun alkaessa

Alun pintajännite

Yöt vierivät kanssani kohti
hetkessä näkyy selkenevä sensaatio
viimein olen löytänyt tieni
mutta
se on sulautumassa johonkin
se on pakenemassa kaihoisia kasvojani…!

Viimein olen löytänyt tieni
mutta
vaikka horisonttia repivät karheat vuoret
ei se ole lähdössä luotani mihinkään

Jaakko Ylimäki

 

 

 

 

Kun koulu taas alkoi, muistin elävästi sen ensimmäisen koulupäivän ehkä kymmenen vuotta sitten. Jännityksen ja innostuneisuuden sekaisessa olotilassa koulun pihalle saapuminen oli kuin sukellus. Ihmisjoukkioiden täyttämän koulupihan keskelle hyppääminen valtavaan pulinaan oli epätodellisen oloista. Äänet tuntuivat kaikuvan niin kuin vedessä ja pöly hakeutui aurinkoa päin. Kaikki oli uutta ja se pelotti vähän, mutta oli samalla äärimmäisen kiehtovaa.

Vaikka siitä seitsemänvuotiaan koululaisen tunnekuohusta on jo pitkä aika, löysin sekunnin ajaksi sen saman hetken. Vähintäänkin oli ilo palata kesän jälkeen kouluun tuo hetki mielessä.

Arno Westerberg

 

 

 

 

auringon paahde
sulamaan saa jäätelön
halu pois herää
luokkahuoneessa
kaikki halu on poissa
ei jäätelöä

Ylva-lii Wahlström

 

 

Mitä nyt tapahtuu?

En jaksaisi miettiä enää moisia kysymyksiä – ne kuitenkin jyskyttävät koko ajan mieleni perukoilla. Pelkään hieman. Minun tulisi nyt ajatella: oppia ja opiskella, kehittyä ja keskittyä. Ja pohtia tulevaisuutta.

Siirtyminen syksyyn on erilaista kuin aiempina vuosina. Yhdeksän viikkoa aikaisia aamuja, vessojen siivoamista ja moppien heiluttamista saa lukuvuoden alun tuntumaan melkein enemmän loman alulta kuin lopulta. Tiedän kuitenkin, ettei syksyni tule mitään niityillä kirmailemista olemaan. Minun kun tulisi seuraavien viikkojen aikana – mieluusti suurin piirtein kunniakkaasti – viedä loppuun lukio-opintoni ennen kuin joulukuussa hyvästelen Torkkelin.

En haluaisi lähteä. En tiedä, mihin lähden. Tulen ikävöimään sohvilla torkkumista hypärien aikana, turvallista tunnetta siitä, ettei tarvitse liikkua eteenpäin. Täällä voin keinua, ja nyt yhtäkkiä en pysty ajattelemaan muuta kuin tulevaa muutosta.

Koulun alku merkitsee minulle tällä kertaa enemmän lopun alkusoittoa kuin todellista alkua.

Rosaliina Kärkkäinen

 

 

Vetoketjullisessa villatakissa on vihreää ja vaaleanpunaista raitaa. Sen vetoketjun vedinosa on pyöreä, sormet on hyvä pujottaa siitä läpi silloin kun ei ihan tiedä. Väri irtoaa siitä jo. Kohta pitää kuulemma tietää ja osata. Terassin portaille hymyilemään.

Toi yksi on naapurista, toinen leikkikentältä, muutkin kuulemma tunnen. Yhdestä vaaleasta ja nopeasta tosin olen varma etten, se huijaa hipassa lentävällä lehmällä ja nauraa sitten. Jonoja luikertelee sisällä joka suuntaan, mutta johonkin ne kaikki katoavat. Mekin katoamme, mutta palaamme syömään lihapullia.

Juosten E-rappua alas, t-paidassa mustaa ja valkoista raitaa. Eka päivä.

Ida Salminen

 

Nauttikaa abit

Viime kevät oli minulle henkilökohtaisesti aika rankka, enkä käynyt juurikaan koulussa. Kesän edetessä huomasin, kuinka paljon ihmisiä koulusta kaipaankaan, monia kun en ollut nähnyt melkein puoleen vuoteen. Toki frendejä tuli lomallakin miitattua, mutta niin monet naamat tulee tutuiksi vain koulun käytävillä.

Olen nyt abi, joten palaan viimeistä kertaa kesälomalta nähdäkseni vuosiluokkaani. Ajatus luo syvää haikeutta, tuntuu, ettei kaikkia ihania pölvästejä ehdi nähdä enää tarpeeksi monesti eikä kaikkiin mukaviin naamoihin ehdi tutustua.

Ihmissuhteet ovat niin sattumanvaraisia. Kun kuulet tuntemattomien tyyppien juttelevan Banksystä ja saman iltapäivän aikana päätätte mennä Britanniaan kokemaan Banksyn irvokkaaseen Dismaland-taidehuvipuistoon, on se uskomatonta.

Ihmissuhteet ovat sattumanvaraisia, mutta se tuo erilaiset ihmiset kokoon. Elämäänsä ei voi koskaan hallita täysin, eikä ikinä voi tietää, ketkä elämässä seuraavana tulevat vastaan.

Menettäminen on pelottavaa, vaikka samaan aikaan koittaisi jo kurkottaa tulevaan. Kai sitä pelkää, ettei tämän vuoden jälkeen näe enää ketään näistä naamoista. Monesti myös tuntuu, että hyvistä asioista osaa nauttia vasta kun ne katoavat tai ovat loppumassa.

Nautitaan vielä hetki toistemme seurasta ja ollaan onnellisia. Ja pyydetään niitä kivoja ihmisiä ulos, senkin introvertit taidehipit!

Tassu Haapalainen