8. luukku: Sibeliuksen päivää!

Vuodesta 2009 asti joulukuun kahdeksatta päivää on liputettu Jean Sibeliuksen sekä suomalaisen musiikin päivänä. Kyseinen päivä on Sibeliuksen syntymäpäivä. Tänä vuonna säveltäjän syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta, joten juhlintaa harrastetaan erityisen korkealla profiililla, ja on harrastettu läpi koko vuoden.

Mikä sitten tekee Sibeliuksesta erityisen ja juhlistamisen arvoisen säveltäjän? Pelkkä silmäys tilastoihin kertoo asiasta jotain. Teoston julkaisema TOP 10-lista vuonna 2014 ulkomailla esitetyistä suomalaisista teoksista sisältää Daruden ”Sandstormin”, The Rasmuksen kappaleen ”In The Shadows” sekä kahdeksan Sibeliuksen sävellystä. Listaykkösenä komeilee Viulukonsertto op. 47, d-molli.

Tilastot ovat vain lukuja taulukossa, mutta ne kertovat siitä, että Sibeliusta halutaan kuulla ja esittää. Hänen musiikkinsa kiinnostaa, koskettaa ja tarjoaa elämyksiä yhä uusille ihmisille ympäri maailmaa.

Suomalaiset kutsuvat Sibeliusta kansallissäveltäjäksi ihan hyvästä syystä. Sibelius oli merkittävä kansallisromantikko, joka inspiroitui suomalaisesta mytologiasta ja luonnosta. Havumetsien humina, kurkien lento ja Kalevalan sankarit soivat Sibeliuksen musiikissa, herättäen meissä jotain, mitä ehkä voisi kutsua isänmaallisuudeksi.

Vietin lukuvuoden 2005–2006 vaihto-opiskelijana Wienin musiikin ja esittävän taiteen yliopistossa. Kaksi Sibeliukseen liittyvää muistoa ja oivallusta tuolta vuodelta: Tein pyhiinvaelluksen talolle, jossa Sibelius asui opiskellessaan eurooppalaisen musiikin pääkaupungissa vuonna 1890–91. Vierailu konkretisoi asian, jonka toki tiesinkin. Sibelius ei ole mikään suomalaisten oma hahmo vaan huikea eurooppalainen säveltäjä, osa länsimaisen taidemusiikin suurta tarinaa. Niiden kalevalaisten havumetsien ohessa tai ehkä sisällä on jotain universaalia ja yleisinhimillistä, jonka voi löytää kansallisuudesta riippumatta.

Toisen avainkokemuksen tarjosi Lahti Sinfonia, joka saapui vierailulle Wienin musiikkiseuran kultaiseen saliin. Ohjelmassa oli Sibeliuksen Sinfonia no: 4 op. 63 sekä Einojuhani Rautavaaran Cantus Arcticus Op. 61. Vein vaihtarikaverini kuulemaan. Harvinainen mutta sitäkin hienompi tunne heräsi: Ylpeys ja kiitollisuus suomalaisuudesta. Siitä että meillä on Sibelius, siitä että meillä on maailman luokan orkestereita, kapellimestareita ja musiikin koulutusjärjestelmä, jonka osasena itsekin saan opiskella ja seikkailla vuoden samassa kaupungissa, jossa Jannekin aikoinaan.

Tämä tunne ei olisi syntynyt kotimaan kamaralla. Joskus täytyy matkustaa kauemmas nähdäkseen lähelle. Konsertin encorena soi Valse Triste (op. 44). Vähän itkettikin.

Markus Sidoroff, musiikinopettaja

KUVAT: Markus Sidoroff, Wikimedia Commons