Aleksi 13:n taidemetsässsä

Koulumme opiskelijoiden ja kahden kuvataiteilijan yhteisen ”Metsä potenssiin 2” -näyttelyn avajaisia vietettiin lokakuun ensimmäisenä iltana Helsingin keskustassa Aleksanterinkatu 13:ssa. Paikka oli tietoinen valinta: haluttiin rakentaa keskelle vilkasta kauppakatua alue, jossa ei myydä mitään, ei edes novellikokoelmia.

Kuvataidelukion yhden KU4-kurssin opiskelijat tekivät opettajansa Hanna Pusan ohjauksessa näyttelyn teokset yhdessä kuvataiteilijoiden Hannah Gullichsenin ja Henna Tanskasen kanssa. Myös muita opiskelijoita oli apuna näyttelyn rakentamisessa.

Avajais-illan aikana kuultiin Hennan ja Hannahin kiitossanoja torkkeleille, monia taidokkaita musiikkiesityksiä sekä opiskelijoiden kutsuman kirjailijan omien novellien luentaa. Musiikkia esittivät sekä torkkelit että heidän kutsumansa vieraat.

Paikalla oli runsaasti yleisöä: kavereita, vanhempia ja entisiäkin torkkeleita. Luonnonvarojen tuhlaamisesta ja metsän olemassaolosta muistuttuvan näyttelyn avajaisista muodostui todellinen taiteellinen iltama.

Näyttely “Metsä2” on avoinna 2.10–29.10. pääsääntöisesti klo 11–18 lokakuun ajan. Lokakuun ajan näyttelyn yhetydessä järjestetään erilaisia tapahtumia. Esitysiltoina näyttely on avoinna pidempään.

Katso tarkemmin täältä:
www.metsatoiseen.wordpress.com
metsatoiseen@gmail.com

TEKSTI Maarit Nopsanen, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja
KUVAT Leevi Leppajoki, 2. vuoden opiskeli ja Loviisa Kangas, valokuvauksen opettaja