Opetusviraston mukikilpailun voitto viime kevään ylioppilaalle Heta Salmiselle

HETA2webSyyslukukaudella 2013 opetusvirasto järjesti Oppia elämää varten -aiheisen piirustuskilpailun oppilaille ja opiskelijoille. Tarkoituksena oli suunnitella opetustoimen lahjakäyttöön muki, jota annettaisiin opetusviraston tärkeille ulkomaalaisille vieraille. Tehtävänä oli piirtää kuva, joka liittyy oppimiseen. Sarjoja kilpailussa oli kaksi: päiväkotien ja perusopetuksen koulujen sekä lukioiden ja ammattikoulujen.

Torkkelin viime kevään abiturientti Heta Salminen jakoi toisen asteen opiskelijoiden sarjan ensimmäisen sijan Tölö Specialiseringsgymnasiumin opiskelijan Julia Sederholmin kanssa. Heidän kuvionsa yhdistettiin yhteen mukiin, ja lopputulos olikin upea. Voittajat pääsivät lokakuussa henkilökohtaisesti luovuttamaan mukinsa Helsingin apulaiskaupunginjohtajalle Ritva Viljaselle.

Kävimme kuvataideopettajan Tuttu Sillanpään ja rehtorimme Pirkko Majakankaan kanssa seuraamassa luovutustilaisuutta Helsingin kaupungintalolla. Tilaisuus oli upea, vaikka huomio välillä kiinnittyikin hienoon arkkitehtuuriin ja sisustukseen. Kuuntelimme Viljasen puheen sekä opetusviraston ja mukin lopullisen ulkoasun suunnittelijan kommentteja, jotka olivat kaikki hyvin positiivisia. Pääsimme haastattelemaan paikallaolijoita ja kyselimme senhetkisistä tunnelmista. Saimme muun muassa tietää, että mukeja on tehty jo tuhat kappaletta.

Työ oli yksi Hetan tekstiili 4 -kurssin tehtävistä, vaikka kilpailuun osallistuminen oli ollut vapaaehtoista. ”Aluksi en ollut itse asiassa ajatellut osallistua mutta sitten ajattelin että miksi ei. Ei siinä mitään häviä, jos nyt osallistuu. Ja kai nyt sitten voisi sanoa että ihan jees, että osallistuin”, Heta totesi.

”Suunnitteluun lähdin ihan fiilispohjalta. Aihe kun oli ´Oppia elämää varten´, niin luonnollisesti, ainakin minulle, tuli heti mieleen koulu ja koulusta kirjat. Suunnitelman graafinen ilme syntyi aika huomaamatta ja olin siihen tyytyväinen, koska graafiset kuviot miellyttävät omaa silmää. Ja raidat ovat aina kivoja. Voisin sanoa, että koko idea syntyi melko nopeasti. Kaikki suunnitelmani sisälsivät kirjoja, joten aiheen valinta oli sinänsä aika helppo.”

Opetusviraston Hanna Björkman oli positiivisesti yllättynyt osallistujien määrästä. Yhteistyötä hän olisi oppilaiden ja koulujen välillä toivonut lisää, mutta muuten projekti oli ollut hänestä todella hieno ja onnistunut. ”Vaikka onhan se kiva olla jo loppusuoralla”, Hanna naurahti.

Tilaisuus oli kaiken kaikkiaan hyvin uusi ja erilainen kokemus! Voittajille onnea ja hyvää jatkoa!

 

TEKSTI Laura Alcaide, mediatiimi
KUVAT Peppi-Lotta Saari, mediatiimi

Comments are closed.