Helsingin metro kuljettaa monenlaista väkeä
Kello on 15:25 maanantai-iltapäivällä 21. päivänä marraskuuta. Seison Vuosaaren hiljaisella metroasemalla vihko, kynä ja sekuntikello kädessä valmiina matkustamaan Suomen ainoan, Helsingissä sijaitsevan metroradan päästä päähän. Aurinko paistaa aseman lasisen katon läpi ja saa unohtamaan metron kolkon maineen, jolle omat mausteensa ovat antaneet niin Harjunpää ja pahan pappi -kirjan metron alle ihmisiä tönivä murhaaja kuin uutiset omasta tahdostaan metron alle hyppineistä ihmisistä. Rauhallinen asema ja sillä seisovat ihmiset eivät kuitenkaan näytä millään muotoa vaarallisilta tai itsetuhoisilta, joten uskallan rentoutua ja laskea jännittyneet hartiani korvista.
Vieressäni seisova nahkatakkinen mies katsoo kelloaan ja vaihtaa asentoaan hermostuneen oloisesti. Juhani, 48, on matkalla töistä kotiin. Hän asuu Espoossa, joten tiedossa on vielä vaihto bussiin ennen kotiinpääsyä. Autolla matkustaminen olisi helpompaa, mutta Juhani haluaa silti suosia Helsingin julkista liikennettä. ”Tulee tehtyä pieni ekoteko joka päivä. Ja sitä paitsi julkiset kulkee Helsingissä lähes aina ajallaan. Metro ainakin.” Totta, sillä HKL:n mukaan metron ilmoitetuista lähdöistä ajettiin 99,97% vuonna 2008.
15:30 metro ajaa asemalle. Astun sisään ja istuudun yhdelle kirkkaan oransseista penkeistä. Metron nytkähtäessä liikkeelle käynnistän sekuntikellon. HKL:n mukaan matkaan linjan päästä päähän kuluu 23 minuuttia. Luottamukseni julkisen liikenteen aikatauluihin ei ole suuri, joten otetaan asiasta selvää.
Metrossa on hiljaista ja matkustajia on lisäkseni vain kourallinen. Ikkunoiden ohi vilistää kerrostaloja. Hieman yllättävää, mutta Helsingin metro liikkuukin maan alla ainoastaan keskustan maanalaisissa tunneleissa.
Rastilan asemalta kyytiin nousee muutamia matkustajia, vaunussa on hiljaista. Metro kulkee sillan yli, veden päällä näkyy hentoa usvaa. Radan oikealla puolella on uimaranta ja vasemmalla autokauppa. Äkkiarvaamatta pimenee. Metro sukeltaa tunneliin.
Puotilan aseman jälkeen saavumme Itäkeskukseen. Kauppakeskuksen alla sijaitsevalla asemalla on paljon ihmisiä, ilmeisesti kuitenkin matkalla itään, sillä metron kyytiin nousee vain muutama. Tässä kohdin rata myös haarautuu kahtia itää kohden, toinen päätyy Vuosaareen ja toinen Mellunmäkeen. Me jatkamme kuitenkin keskustaan, jälleen ulkoilmassa.
Siilitien pysäkki menee nopeasti ohi. Tunnen itseni tunkeilijaksi katseeni kiertäessä metrovaunua. Monet matkustajista ovat syventyneet näpertämään puhelimiaan, lukemaan kirjaa tai tuijottamaan ikkunasta ulos kuulokkeet korvissa. Ihmisten katseet eivät kohtaa kuin vahingossa, ja metron tunnelmassa on jotain melkein yksityistä.
Yhdeksän minuuttia metron lähdöstä. Metro saapuu Herttoniemeen. Aseman penkillä istuu kaksi teinityttöä täysin samanlaisissa punaisissa karvakaulustoppatakeissa. Kulosaaressa vaunuun nousee lisää ihmisiä. Kaksi järjestyksenvalvojaa, mies ja nainen, jäävät seisomaan metron ovien lähelle jutellen rennosti. Eteeni istuutuu myös ruskeat hiuksensa ponihännälle sitonut nuorehko nainen. Päivää, saanko häiritä hetken?
”Juu, toki”, nainen vastaa hieman hämmentyneenä. Olen selkeästi rikkonut kirjoittamatonta metroetikettiä. Johanna, 34, on tulossa töistä ja matkalla hakemaan lasta päiväkodista, kuten kaikkina viikon muinakin päivinä. ”Metro on vaan niin paljon nopeampi ja siistimpi kuin bussiliikenne.” Lapsikaan ei kärsi matkapahoinvoinnista. Pelottaako häntä koskaan tuoda lasta metroon? Vastaukseksi saan ihmettelevän katseen ja kieltävän vastauksen. ”En ole koskaan ajatellut sitä niin, en jotenkin osaa pitää metroa vaarallisena.” Edes Moskovan 2010 tapahtuneiden metroiskujen jälkeen? ”No siis tietenkin sellainen pelottaa, mutta realistisesti ajatellen en mä löydä mitään realistista motiivia iskeä Suomen metroon.” Kalasataman asema, pikaisen kiitoksen jälkeen Johanna suuntaa ulos metrosta.
Sörnäinen. Tästä alkaa keskustan peruskallioon louhittu tunneli, jonka syvin kohta ulottuu jopa 42 metrin syvyyteen Kalliossa Torkkelinmäen alla. Hakaniemen asemalla sekavan oloinen mies hoipertelee ihmisjoukon keskellä. Kaisaniemi. Asemien välit ovat lyhyempiä ja matkustajat vaihtuvat ripeästi.
Rautatientori, Järnvägsstation, Central Railwaystation, Helsingin metron vilkkaimmalla asemalla kuulutukset tulevat poikkeuksellisesti kolmella kielellä. Vaikka matkustajia on vuosittain lähes 60 miljoonaa, verrattuna suurien metropolien, kuten Lontoon metroverkostoon, Helsingin metro on lähinnä säälittävä. Helsinki onkin kokonsa ja asukaslukunsa puolesta maailman pienikokoisin kaupunki, jossa ylipäätään on metro.
Lähes puolet vaunussa jäljellä olevista matkustajista lähtevät Kampin asemalla.
Ruoholahti, Gräsvik, pääteasema. Metron pysähtyessä sammutan sekuntikellon; matkaan kulunut aika 22 minuuttia 38 sekuntia ja 15 sadasosasekuntia. Tällä hetkellä Ruoholahti on metron läntisin asema, mutta rakenteilla oleva Länsimetro laajentaa nykyistä metrorataa seitsemällä uudella asemalla lähes 14 km matkan aina Espoon Matinkylään asti. Matka Ruoholahdesta Matinkylään tulee kestämään vain 16 minuuttia.
Noustessani liukuportaita pitkin takaisin maanpinnalle metroaseman uumenista huomaan, että annettuani mahdollisuuden nopealle ja liikkumista erityisesti keskustassa helpottavalle julkiselle liikennevälineelle, se tulee viemään koko käden.