Torkkelin jälkeen
–>
Valmistelen tällä hetkellä eräiltä italialaisilta kaivauksilta löytyneitä terrakottalamppuja tulevaa julkaisua varten. Koska lamput ovat erään museon varastossa Italiassa, on turvauduttava piirustuksiin ja valokuviin. Valokuvien huono puoli on se, että niissä pienet yksityiskohdat eivät välttämättä tule tarpeeksi hyvin esiin. Siinä vaiheessa pitää kääntyä piirustuksen puoleen ja tutkia, minkälaisia koristeluja lamppuun oli muutama tuhat vuotta sitten tehty. Näitä sitten verrataan muualta löytyneisiin lamppuihin.
Kuulostaa varmaan tylsältä (myönnetään), mutta näinkin pienistä esineistä voi saada tietoa muun muassa eri valmistajien tuotteiden levinneisyydestä, kauppakontakteista, valmistusmetodeista ja aikansa “muodista”. Ehkä ennen kaikkea pystytään ajoittamaan muutamasta kivenmurikasta koostuva muuri tai vaikka kokonainen rakennus. Ja ehkä näistä saadaan tietoa tietyn alueen asutuksesta, sen laajuudesta eri aikoina ja siitä, minkälaista porukkaa paikalla asui.
Torkkelista sain mukaani siis todella hyödyllisiä kuvataiteisiin liittyviä taitoja, mutta iso kiitos kuuluu myös ruotsin, enkun, saksan ja espanjan opettajille. Kaikkia näitä kieliä ja vähän muitakin olen päässyt käyttämään opiskelun ja työskentelyn parissa. Saksan kielioppi tuntui aikoinaan aika tuskalliselta, mutta kylläpä olen nyt onnellinen, että jaksoin puurtaa loppuun saakka. En olisi osannut arvatakaan, että saksalaiset ovat niin kovia kirjoittamaan arkeologiasta!
Kaivaukset ovat usein myös varsinaisia kielikylpyjä: viime kesänä tuli puhuttua englantia, ruotsia, norjaa ja italiaa päivittäin. Ja valtavan iso kiitos tietysti myös hissanmaikoille. Oli aikoinaan ihanaa päästä hengähtämään lempiaineen huomaan keskellä pitkää koulupäivää.
Loppukevennykseksi kuva Italiasta vuodelta 2010, kävelymatkalta kaivauspaikalle juuri auringonnousun jälkeen.