Jotain rajaa

KUVA Sonja Ahonen


On aurinkoinen marraskuun iltapäivä Helsingin Länsisatamassa, talvesta ei ole tietoakaan. Päivä on mitä mainioin astua kirkkaan vihreään Superstariin kolmen muun tossun* ja kahden opettajan kanssa. Olemme matkalla Tallinnaan kartoittaaksemme yhteistyötä sekä toteuttaaksemme valokuvaprojektin ’’Rajalla’’. 

KUVA Pinja Myllykoski

Ryhdymme heti toimeen laivalle päästyämme: suuntaamme kannelle kuvaamaan taivaanrannassa häämöttävää Helsingin siluettia ja laskevaa aurinkoa. Merellä tuntee talven. Vaikka yritämmekin taistella käsiemme kohemttumista vastaan, meriviima ajaa meidät nopeasti takaisin sisälle. 

Saavumme Tallinnaan kahden tunnin laivamatkan jälkeen, otamme taksin ja ajamme hotellille. Ilta etenee leppoisissa merkeissä: Lähdemme kiertämään vanhaa kaupunkia kamerat olalla illallispaikkaa etsien. Lopulta päädymme keskiaikaiseen ravintolaan, jonka annokset ovat maittavia ja aivan liian isoja. Palaamme hotellille varsin kylläisinä, ja vaivun nopeasti uneen kaikesta ruoasta ja matkustamisesta. 

Uusi päivä, uudet kujeet. Aamiaisen syötyämme vaeltelemme pitkin vanhan kaupungin mukulakivikatuja tallinnalaiseen lukioon Collegium Educationis Revaliaehen. Koulu jää kiinni tyylikkyydestään jo latinankielisen nimensä perusteella. Rakennus on remontoitu vastikään. Kaksikerroksinen kirjasto ja kartanon ruokasalia muistuttava ruokala jäävät erityisesti mieleen. Sen lisäksi, että koulun ruokalassa ei ole silmiinpistävän vihreitä seiniä, kouluruoka tehdään paikan päällä alusta loppuun. Ei hullumpaa. 

Päärakennuksesta jatkamme samalla kadulla olevaan linnaan. Minun mielestäni rakennus ainakin ulkomuodoltaan muistuttaa pientä linnaa – sisäpuolelta. Tätä rakennusta ei ainakaan ole remontoitu vähään aikaan. Sääli, sillä siinä on potentiaalia. Linna, johon astumme sisään, on kuin Collegium Educationis Revaliaeen Penksu**: siellä opetetaan kuvataideaineita. Ihasteltuamme linnaa kävelemme kadun toiselle puolelle koulun keramiikkatiloihin. Samalla saamme kokea talven ensilumen. 

KUVA Astri Laitinen


Ihastuttavan esittelykierroksen jälkeen jatkamme kaupunkiin tutustumista kameran etsimen läpi. Mereltä puhaltava hyinen tuuli tekee nälkäiseksi. Siispä suuntaamme intialaiseen ravintolaan lämmittämään vatsaamme ja käsiämme ennen kuin kamerat jäätyvät niihin kiinni.  

Palaamme hotellille, otamme pienen tupluurin ja jatkamme kuvaamista tuliaisostosten ohella. ’’Rajalla’’-teema osoittautuu yllättävän hankalaksi. Päädyn lopulta kuvaamaan konkreettisia, näkyviä rajoja, kuten katonrajoja ja maalipintojen värimuutoksia – yksinkertaista, ehkä jonkun mielestä kaunista. 
Pian on (taas) ruokailun ja viimeisen illallisen aika. Olemme erittäin kansainvälisellä tuulella ja päätämme päivämme sushit suussa. 

KUVA Taavi Heikkilä


Viimeinen päivä on lähinnä pakkaamista ja ostoksia, ja sitten suuntaamme satamaan. Laivamatkalla otan vihdoinkin koulukirjat esiin, joskin vastahakoisesti. Koeviikko alkaa siis seuraavana päivänä.

Alun perin oli tarkoitus, että “Rajalla”-valokuvaprojekti toteutettaisiin yhdessä Collegium Educationis Revaliaeen kuvataide-opiskelijoiden kanssa, mutta tällä kertaa se ei valitettavasti onnistunut. Toivottavasti tulevaisuudessa voimme tehdä yhteistyötä, monia mielenkiintoisia projekteja ja ylittää lisää rajoja. 

> Pinja Myllykoski, 1. vuoden opiskelija 


* tossu = Torkkelin opiskelija 
** Penksu = Pengerkadun Taidetalo, jossa osa kuvataideopetuksesta

Comments are closed.