Tieni Torkkelista teoreettiseen fysiikkaan

Pian täytyisi tehdä päätös, ajattelin, kun selasin lukioiden esittelyopasta umpitylsällä opinto-ohjauksen tunnilla. Otsikoita tasaisen harmaista kouluista lipui ohitseni aukeama toisensa jälkeen, kunnes huomioni kiinnittyi Helsingin kuvataidelukion esittelysivuun. Olin yläasteen alussa päättänyt, että opettelen piirtämään, ainakin jossain määrin; ala-asteella kuvataiteen numeroni olivat olleet arvosanojeni häntäpäätä. Toisaalta myös luonnontieteet olivat osoittautuneet mielenkiintoisiksi. Joko on se hetki, kun täytyy päättää, mitä haluaa tehdä loppuelämällään? 

Vaikka keskiarvoni olisi riittänyt johonkin korkeamman pääsykeskiarvon lukioon, Helsingin kuvataidelukio potentiaalisena hakuehdokkaana kaivautui mieleeni. Olisiko minulla sijaa synnynnäisten taiteilijoiden joukossa? Ja jos sattuisinkin onnistumaan pääsykokeessa, tulisiko minusta lopulta jonkinlainen alipalkattu humanistihörhö vailla vaihtoehtoista kohtaloa? Ainakaan yläasteen fysiikan opettajani ei riemastunut ajatuksesta. Toisaalta tässä olisi harvinainen, jopa ainutkertainen tilaisuus tehdä jotain, mitä ei muualla voisi. Tilaisuus, jonka käyttämättä jättämistä moni varmasti katuisi myöhemmin. Siltä kannalta ajateltuna en voinut muuta kuin yrittää. 

Pääsykoe tuli, meni, ja tulokset saapuivat: sain paikan. 

Ensimmäisinä päivinä jännittävintä oli nähdä, minkälaisia otuksia muut sisään päässeet oikein olivat. Riemastuneet ekaluokkalaiset ikään kuin heräsivät toisenlaiseen todellisuuteen: missään ei näkynyt niitä synnynnäisiä taiteilijoita, ja kaikki olivat ihmeissään siitä, että olivat tulleet hyväksytyiksi. Kollektiivinen harha oli haihtunut; hehän ovat mukavia, aivan jalat maassa olevia ihmisiä.

Toinen ihmetyksen aihe oli opettajien olemus. Heissä oli jotain erilaista: he mitä ilmeisimmin pitivät siitä, mitä tekivät, ja näyttivät ottaneen ymmärryksen jakamisen asiakseen. Heitä on suuresti kiittäminen siitä, että olen nyt kirjoittamassa tätä tekstiä.

Omat taideopintoni jäivät lopulta verrattain vähäisiksi, kun hieman odottamatta imeydyin pitkän matematiikan ja fysiikan kursseille. Ehdin siinä sivussa kuitenkin käymään muutaman kurssin elokuvaa, maalausta, ja multimediaa. Toisena lukiovuotena sain kuulla, että lukion loppu saattaa käydä minulle tylsäksi, ja pääsin Helsingin yliopistoon käymään muutaman kurssin etuajassa. 

Mikäli olisin ennen hakua tiennyt, mikä Torkkelissa minua odottaa, en olisi muita kouluja edes harkinnut.