Viime toukokuussa järjestettiin Unesco-koulujen konferenssi Venäjällä Hanti-Mansiassa. Mukana oli yhden opiskelijan ja yhden opettajan delegaatio Suomesta Torkkelinmäeltä.
Viime huhtikuussa minulta kysyttiin eräällä välitunnilla, tahtoisinko lähteä koulun matkalle Siperiaan. Vastasin hetkeäkään epäroimättä: ”Kyllä!” Seuraavaksi kävi ilmi, että matkaan oli neljä viikkoa aikaa, se tulisi olemaan keskellä 5. jakson koeviikkoa ja että passini tulisi uusia ennen sitä. Lähtisin historian opettajan Anne Mattssonin kanssa 20. toukokuuta kuudeksi päiväksi Hanti-Mansiaan.
Matkassa oli kyse Unescon yhteistyökoulujen kestävän kehityksen konferenssista Länsi-Siperiassa. Hanti-Mansia on Venäjän suurimpia öljykaupunkeja ja siten keskeisessä roolissa, kun keskustellaan esimerkiksi energiatalouden muutoksista. Se on myös koti suomalais-ugrilaisille kielisukulaisillemme hanteille ja manseille. Näin aihepiiriin lukeutui myös kulttuurinen kestävä kehitys.
Kiireisten valmistelujen sekä lupien ja viisumien hoitamisen jälkeen jäljelle jäi vielä konferenssissa esiteltävien esitelmien laatiminen. Omani tuli käsitellä jotakin Suomea koskevaa ympäristöongelmaa ja sen hoitamista, kun taas opettajat keskittyivät esittelemään koulujensa ympäristökasvatusta. Päädyin kertomaan Itämeren tilasta ja sen suojelusta.
Lähdimme matkaan seikkailumielellä. Heti välilaskullamme Moskovassa päätimmekin liittää lentokentänvaihtoon museovierailun keskustassa. Moskovan metroon voisi varmasti eksyä viikoiksi, ellei kuukausiksikin, mutta me selvisimme koko hommasta neljässä tunnissa.
Venäjällä kielimuuri oli korkeampi kuin olin missään aiemmin törmännyt, mutta lämpimän tervetuloesityksen jälkeen Hanti-Mansian lentokentällä oli hämmennyksessäni vahva positiivinen vire. Vielä samana yönä ehdin tutustua muihin ulkomaalaisiin nuoriin, joista osan kanssa jaoin hotellihuoneeni. Yhteensä meitä oli 7: yksi oppilas Sloveniasta, Slovakiasta, Montenegrosta, Puolasta, Suomesta ja kaksi Bulgariasta. Lisäksi konferenssiin osallistui noin 80 oppilasta eri puolilta Venäjää.
Seuraavat viisi päivää vietimme melko tiiviisti muiden ulkomaalaisten nuorten ja heidän opettajiensa kanssa. Etenkin me suomalaiset, slovakialaiset ja slovenialaiset löysimme yhteisen sävelen. Toisena aamuna iskenyt kulttuurisokkikin helpotti, kun venäläiset oppilaat uskaltautuivat kokeilemaan englannin kielen taitojansa ja innostuivat kyselemään meiltä kaikenlaista.
Päivisin ohjelmassa oli lähinnä esitelmien pitoa konferenssisalissa. Venäläisten oppilaiden omassa kategoriassa keskityttiin oppilaiden itse tekemiin ympäristötekoihin, joita olivat muun muassa puiden istutus koulun pihalle, kierrätysjärjestelmän parantaminen ja eroosion uhkien ehkäiseminen arkeologisesti tärkeillä alueilla. Päällimmäisenä esitelmistä jäi mieleen kierrätyssysteemin heikkous (esimerkiksi lasia ei joillain alueilla kierrätetä laisinkaan), mutta toisaalta vahva into tehdä asioille jotakin.
Parhaita hetkiä reissussa olivat museokäynti luonnontieteellisessä museossa sekä tutustuminen Hanti-Mansian kaupunkiin ja muihin konferenssin osallistujiin. Upeita olivat myös viimeisen illan seremonian slaavilaiset musiikki- ja tanssiesitykset! Samaisessa tilaisuudessa vastaanotin toisena ulkomaalaisena osallistujana oman kategoriani pääpalkinnon esitelmästäni!
Kaiken kaikkiaan suomalainen delegaatiomme herätti konferenssissa paljon positiivista uteliaisuutta, ja saimmekin jälkeenpäin monilta kouluilta yhteistyöpyyntöjä.
Yli 30 tunnin matka takaisin Helsinkiin oli raskaudestaan huolimatta vaivan arvoinen, sillä välilaskullamme Moskovassa vierailimme uusien montenegrolaisten ystäviemme kanssa vielä Punaisella torilla ja ehdin nähdä venäläisen ystävänikin vuoden odottelun jälkeen! Niin uusien kuin vanhojenkin ystävien hyvästely oli kuitenkin vaikeaa ja matkan harmillisin osa.
”Erikoinen kokemus ja mahtavia uusia tuttavuuksia” on matkamme osuva tiivistys. Siperia oli jälleen opettavainen.
> Juuli Ahola, abiturientti
”Erikoinen kokemus ja mahtavia uusia tuttavuuksia” on matkamme osuva tiivistys. Siperia oli jälleen opettavainen.