Kolmen jälkeen tiistai-iltapäivänä koulun liikuntasaliin raahataan ympäri käytäviä seisseet maalaustelineet. Niiden ääressä elävän mallin piirustuksen kurssin valinneet viettävät pitkiä iltapäiviä. Opiskelijat matelevat saliin ja asettelevat telineensä piiriin tilan keskelle kannetun matalan pöydänrumiluksen ympärille. Salissa haisee puulta liikuntasalien tapaan, ja avarassa tilassa kaikuu ”opettaja-ei-ole-vielä-saapunut” -puheensorina.
Monet kurssille tulevat, kuten vuosimallia 10 oleva Anna Tolonen, eivät ole ennen saaneet tilaisuutta piirtää elävästä mallista. Torkkelissa tätä tilaisuutta on tarjottu osana opintoja jo pitkään: opettaja Pirjo Alapoti-Niemisenarvion mukaan kurssia on järjestetty jo 10–15 vuoden ajan. Tätä ennen, parikymmentä vuotta sitten, elävää mallia piirrettiin epävirallisessa kerhossa. Nyt kurssia järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Oppitunteja on ollut tässä jaksossa kuusi, jokainen kello kolmesta seitsemään. ”Tuntien jälkeen väsyttää, sillä koko päivänä ei ole syönyt”, toteaa kakkosvuotinen Elina Tamminen. Myös Annan mielestä kolme–neljätuntiset taiteilusessiot ovat uuvuttavia.”Mulla on niin lyhyt pinna, etten mä jaksa tehdä sitä työtä niin pitkään”, hän kertoo.
Tunnit todella ovat työntäyteisiä. Elinan mukaan mallia oppii katsomaan objektiivisesti: ”Ihan kivaa, mutta vaikeeta.” Elävän mallin kurssilla opettajan rooli on ohjaava. Tunnit aloitetaan tarkastelemalla ja arvioimalla edellisiä töitä. Opettajan tehtävänä on olla rasittava ja kehottaa opiskelijoita parantelemaan töitään loputtomasti. Herkkänahkaisuus ei ole eduksi, vaan on tärkeää sietää kritiikkiä ja jatkuvaa korjailua. ”Saa tietysti hakea sitä omaa ilmaisua”, Alapoti-Nieminen sanoo. ”Voi sillä omalla tyylillään tehdä kuitenkin oikein.”
Näennäisen kauhistuttavasta vaativuudesta ja pitkistä tunneista huolimatta kahden opiskelijan kanta on yksimielisen tyytyväinen kurssille tulemisesta. ”Ottaisin kurssin uudestaan, jos voisin”, hehkuttaa Anna.
Alapoti-Niemisen vastuulla on myös mallin etsiminen. Vaatteensa taiteen tähden hylkäävistä ei ilmeisesti ole pulaa, sillä malleja on tähän mennessä ollut helppo löytää. Kurssilla on ainakin kaksi mallia, mies ja nainen. Jotkut mallit lopettavat kesken kurssin, ja tilalle on löydettävä uusi. Alapoti-Nieminen kertoo joskus laittaneensa omia tyttäriään poseeraamaan kurssilla, joten “hankala löytää” lienee suhteellinen käsite.
Mallien joukosta on myös löytynyt Torkkelin entisiä opiskelijoita. Jos nälkätaiteilijan uralla ei makseta reilun kaupan kahvia, voi hätäratkaisuna palata vanhaan kouluun, joskin hieman vähemmin vaattein.
TEKSTI Roosa Joensuu ja Heidi Kankaanpää, toimittajatiimin jäseniä
