6. luukku: Syksyn ylioppilaan puhe: “Saimme turvallisen alustan puhjeta kukkaan”
Arvoisat juhlavieraat, opettajat, rehtori ja muu koulun henkilökunta sekä tietysti upeat kanssavalmistuvat ylioppilaat!
Olemme nyt lukion mittaisen matkamme päätepisteessä. Matkan, jonka väritimme upeilla muistoilla maalaustelineen takaa, valokuvaluokan huuruisten kemioiden luota sekä teehuoneen sohvatyynyjen keskeltä. Ennakkotehtävästä ja etäpääsykokeesta selvittyämme ovet Torkkeliin aukesivat, kun ikimuistoiset opettajat ja tutorit ottivat meidät vastaan ensimmäisenä päivänä. Tuona päivänä myös ovet maailmaan aukesivat. Lukuisat näyttelyt, vierailut ja keskustelut ovat tarjonneet loputtomasti mahdollisuuksia ja inspiraatiota taiteen luomiseen sekä elämään.
Vaikka tämä päivä onkin täynnä jännitystä, voimme rentoutua hieman, sillä olemme kaikille tutussa paikassa. Tässä samaisessa salissa olemme viettäneet useita tunteja liikuntatuntien, erilaisten myyjäisten sekä vanhojentanssiharjoitusten parissa. Ja tänään saamme vihdoin painaa valkolakin päähän, sillä selvisimme viimeisistäkin kirjoituksista – tässä salissa.
Voin varmasti sanoa kaikkien meidän puolesta, että emme olisi tässä pisteessä ilman tätä uskomatonta tukiverkkoa, jonka koulun henkilökunta on meille suonut. Rakkaiden opettajien kertaustunnit, ryhmänohjaajien tsempit sekä opiskeluhuollon tsumppitsufeet ovat saattaneet meidät tänään tähän saliin, puhumattakaan kotoa saadusta tuesta. Oma äitini on viimeisen kolmen ja puolen vuoden ajan hymistellyt sitä, että minusta tulee perheemme ensimmäinen ylioppilas. Olenkin todella kiitollinen siitä, että perheeni muutti Helsinkiin lukiota varten.
Toisin kuin saatoin kolme ja puoli vuotta sitten ajatella, lukio ei ole pelkästään pakollinen välietappi koulu-uralla, vaan paikka, jossa saimme kasvaa, oppia ja solmia unohtumattomia ihmissuhteita sekä luoda ikuisia muistoja. Saimme turvallisen alustan puhjeta kukkaan. Kiitos siitä kuuluu Torkkelin henkilökunnalle sekä meille, tuoreille ylioppilaille. Juoksimme yhdessä myöhässä tunneille, kirosimme ruokalan rikkinäistä ovea ja pukeuduimme turreiksi. Abivuoden potkaisimme käyntiin teltan pohjalta Pengerpuistosta ja keväällä heittelimme karkkia kädet tutisten penkkarirekoista, jotka olivat jo itsessään taideteoksia.
Tänään juhlistamme kaikkea tätä yhdessä kokemaamme ja erityisesti kaikkea sitä, mitä tulemme vielä saavuttamaan. Voimme suunnata katseemme tulevaan ja olla kiitollisia siitä, että saimme elää Torkkelin hengessä.
Rakas koulumme on ensi vuonna jo vuosisadan ajan valmistanut opiskelijoita maailman matkoihin. Kohta 100-vuotias Torkkeli on pitänyt huolen siitä, että jokainen meistä on varma pystyvyydestään ja vahvuuksistaan.
Olemme saaneet todistaa, kuinka Torkkelin alumnit ylpeänä jatkavat eri suuntiin ja eri aloille. Nyt on meidän vuoromme, ja näillä eväillä voimme olla varmoja, että seuraavasta matkasta tulee vielä uskomattomampi. Vaikka Torkkeli jääkin taaksemme, kaduilla näkyvät satunnaiset HKTL-kangaskassit ja haalarimerkit muistuttavat meitä siitä luovuudesta ja rohkeudesta, jota kannamme mukanamme ikuisesti.
Kiitos ylioppilaat, kiitos Torkkeli!
Nino Uusi-Seppä, ylioppilas
KUVAT Loviisa Kangas