Vuoden Tossun Ervin Latimerin suunnittelemissa vaatteissa kuuluu vähemmistöjen ääni

Keskiviikkona 28.8. seppelöitiin vuoden 2024 Tossu muotisuunnittelija Ervin Latimer sen jälkeen kun hän oli pitänyt kiinnostavan juhlaluennon. “Mikä ihmeen Vuoden Tossu?” saattoi moni ykkönen ja kakkonenkin pohtia, sillä viimeksi tällainen tapahtuma järjestettiin kaksi vuotta sitten, kun muusikko ja lauluntekijä Mariska sai tämän tittelin. Korona sekoitti osaltaan tätä perinnettä. Vuosittain halutaan nostaa jalustalle sellainen Torkkelin alumni, joka on saanut jotain yhteiskunnallisesti merkittävää aikaan. Tossu-sana tulee puolestaan koulun vanhasta nimityksestä “Helsingin toinen suomalainen lyseo”. Koulumme perustamisesta on aikaa ensi vuonna 100 vuotta.

Ervin Latimer aloitti opintonsa Torkkelissa tasan 20 vuotta sitten. Nykyään hän on perustamansa yrityksen Latimmierin luova johtaja ja tästä syksystä lähtien Aalto-yliopiston sangen nuori työelämäprofessori. Meriittejä Ervinillä riittää, sillä hän on esimerkiksi ollut perustamassa Ruskeat Tytöt -yhdistystä ja on tällä hetkellä sen hallituksen varapuheenjohtaja. Vuonna 2020 hänet valittiin Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi.



Ruskeat Tytöt -yhdistys on Ervinille tärkeä. Sen tavoitteena on edistää etnisten vähemmistöjen kuuluvuutta ja osallisuutta ympäröivässä yhteiskunnassa. Ruskea on Ervinistä hyvä sana kuvaamaan myös häntä itseään, sillä hän on saanut huomata, ettei suomalainen yhteiskunta pidä häntä valkoisena. Toisaalta hän ei miellä itseään myöskään tummaihoiseksi. Ervin onkin miettinyt paljon sitä, miten hän itse voi omalla toiminnallaan ja työllään tukea niitä, joiden ääni ei useinkaan pääse esiin.

Torkkelin jälkeen Ervin teki usean vuoden ajan töitä muun muassa vaateliikkeissä. Vuonna 2012–2016 hän suoritti Metropoliassa vestonomin eli vaatetusalan ammattikorkeakoulututkinnon, mitä hän pitää uralleen merkittävänä: hän oppi tässä käytännönläheisessä koulutuksessa käsityötaitoja ja “sääntöjä”, miten vaatteita tehdään. Hän alkoikin tehdä vanhoista nahkatakeista laukkuja ystävilleen, mistä kehkeytyi pienimuotoista liiketoimintaa. Laukkujen suosion kasvettua hän perusti toiminimen ja teki Ervin Latimer Handmade Accessories -nimellä nettikauppaa vuosina 2013-2016.



Vuonna 2016 hän asui New Yorkissa, ja myös tällä ajalla oli tärkeä merkitys hänen luovalle työlleen, hänen varsinaiselle intohimolleen. New Yorkin jälkeen hän pääsi Aalto-yliopiston maisteriohjelmaan.

Koko ajan hänellä on ollut mielessä toimia omilla ehdoillaan. Torkkelissa hän tajusi, että taide on se, mitä hän haluaa tehdä tulevaisuudessa. Hän tapasi lukiossa samanhenkisiä, ehkä vähän outojakin, ihmisiä, jotka halusivat tehdä sellaista, mitä muut eivät tehneet, esimerkiksi pukeutua persoonallisella tyylillä.

New Yorkissa hän tutustui ballroom-kulttuuriin, jonka juuret ovat 1960-luvulla. Tuolloin syntyi moderni Pride-liike. Drag Queen -tapahtumissa kilpailtiin kauneudessa, asuissa ja taidoissa. Aluksi mustat ja valkoiset osallistuivat näihin segregaation eli rotuerottelun ajan tapahtumiin yhdessä, mutta mustat drag queenit tajusivat aika pian, etteivät he voi koskaan voittaa näitä kilpailuja. Niinpä mustat ja latinotaustaiset queer-ihmiset alkoivat järjestää omia tapahtumiaan. 1980-lukuun mennessä nämä tapahtumat olivat kehittyneet Vogue Ball -tapahtumiksi. Niissä mustat ja ruskeat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajat saivat olla sellaisia kuin halusivat.

New Yorkissa Ervin kävi vogue balleissa. Hän oivalsi, että muodilla ja vaatteilla voidaan ottaa kantaa. Palattuaan Suomeen hän järjesti vuodesta 2017 alkaen “My Neck My Back” -klubia, siis omaa vogue balleista inspiroitunutta dragtapahtumaa.

Vuonna 2018 hän suunnitteli Aalto-yliopiston lopputyönäytökseen “Rodeo Queen” -malliston. Siinä hän tutki, mitä tapahtuu, kun kaksi maskuliinisuuden arkkityyppiä amerikkalainen cowboy ja bisnesmies yhdistetään. Hän esimerkiksi mietti: “Kun lisätään hapsuja miestenpukuun, onko tällaisella vaatteella edelleen sama maskuliininen merkitys?” Samoin hän yhdisti kiiltävän tuunatun auton visuaalisen ilmeen miesten pukukankaisiin.

Rodeo Queen -mallistoa



Instagramin avulla Ervin napattiin samana kesänä 1017 Alyx 9SM -yrityksen harjoittelijaksi Italiaan. Hän työskenteli Ferrarassa ja Milanossa juniorisuunnittelijana ja sai kokea, millaista on olla muotisuunnittelupyramidin alimmalla tasolla. Globaali muotibisness on todella hierarkkista, ja suurimmat voitot ansaitsevat ne, joilla on eniten valtaa.

Kööpenhaminassa Ervin työskenteli Heliot Emil -brändin pääsuunnittelijana alle vuoden: työtahti oli lopulta kestämätön. Sitten tuli korona, jolloin hän palasi kotiin ja sai tarvitsemansa tauon: “En halunnut saada burnoutia jo kolmekymppisenä.”

Vuonna 2020 hän tajusi kuitenkin, että nyt on viimeinen hetki hakea Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi. Tehtävänä oli suunnitella monikäyttöinen vaate. Erviniä kiinnosti sukupuoli ja sukupuoliroolit. Hän tarkasteli 1940–50-lukujen länsimaisia miesten ja naisten vaatteita ja mietti, löytyisikö näiden roolien ja stereotyyppisten vaatteiden välillä vapaata tilaa.

Tämän Vuoden nuori suunnittelija -malliston merkittävin osa ovat kuvat, jotka lähtivät kiertämään eri yhteyksiin ulkomaille näyttelyinä. “Varsinkin yksi kuva on tärkeä”, Ervin totesi. Siinä ihmiset, kaikki Ervinin kavereita, poseeraavat metsässä, suomalaisuutta kuvaavassa ympäristössä, jonne heidän näköisensä ihmiset eivät ole alun perin suomalaisessa muotikuvastossa kuuluneet. Kuvan taustalla on kolme yhdessä kaatunutta puuta, jotka Ervin oli nähnyt lenkkimaastossaan useita kertoja.


Vuoden nuori suunnittelija -mallistoa. Kuva: Hayley




Latimmier-yritys on lanseerattu vuonna 2022. Sen luovana johtajana häntä on kiinnostanut maskuliinisuus ja sen esittäminen. Ensimmäisessä mallistossaan hän tutki mieshenkilöä eri asennoissa esittävää kuvasarjaa tarkastellessaan, milloin tämä on esimerkiksi yleisten käsitysten mukaan liian feminiininen ja milloin nimenomaan maskuliininen. “Erilaisista asennoista sain muotokieltä suunnittelemiini vaatteisiin.”

Latimmier sai käyttöönsä kuvataiteilija Sasha Huberin teoksen, joka on piirretty musiikin mukaan.
KUVA Ville Mäkäräinen



Ervin Latimer on uudistanut käsitystä muodista monella tapaa. Eettiset periaatteet ovat olleet kaiken pohjana alusta asti. Tänä vuonna Finnish Fashion Award -palkintogaalan vastuullisuuspalkinto annettiin Ervinin yritykselle Latimmierille.

Uusi aluevaltaus oli myös Keskolle tehty Freedom-mallisto, jota myytiin kaikissa Suomen Citymarketeissa. Tämän malliston vaatteet sopivat sekä miehille että naisille. Keskolaisten olikin aluksi vaikeuksia keksiä, mihin vaatteet sijoitetaan marketissa, jossa on perinteisesti sijoitettu vaatteet tiukasti naisten ja miesten osastoille.

Ervin kehottaa muotialalle hakevia, mutta myös kaikkia muita torkkelilaisia, menemään sitä kohti, mikä todella itseään kiinnostaa ja inspiroi. Lukion jälkeen voi tuntua tyhjältä ja voi olla vaikeaa keksiä, mikä olisi oma juttu, mutta lukio itsessään antaa elämään jo todella hyvää suuntaa. 

”Tärkeintä on olla rohkeasti oma itsensä ja tehdä sitä mikä aidosti itseään kiinnostaa”, Ervin sanoo. 

Sillä pääsee jo pitkälle.

TEKSTI Maarit Nopsanen ja Sylvia Rusanen
VUODEN TOSSU -KUVAT Araba Brace