Lukuvuoden viimeinen oppitunti
Tänään oli tämän lukuvuoden viimeinen oppitunti ja haluan kertoa siitä teille.
Olemme tässä kevään herätessä pakertaneet kokeellisen valokuvauksen kurssilla pimennysverhot tiukasti ikkunoissa. Tutkimusaiheena on ollut runollinen kuvakerronta, abstrakti valokuvailmaisu, kokeelliset kuvausmentelmät ja värien mahdollisuudet.
En ole opettajana aina ollut varma, kuinka mielekkäänä opiskelijat ovat pitäneet ehdotuksiani kuvata esimerkiksi ilman oikeaa objektiivia, erilaisten prismojen ja kalvojen läpi tai pitkillä valotusajoilla viuhuten. Osa kuvasi myös värifilmille… joiden kehityksessä kävi suuri pieni onnettomuus. Negatiivit kehittyivät vain osittain ja arkea kuvaavien kuvien päälle levittäytyi eriskummallisia sumuisia värihuntuja. Lopputulos osoitti kuitenkin, että taiteellisessa työskentelyssä virheet voivat olla siunaus ja avata aivan uusia portteja oman rajallisen mielikuvituksemme kulkea.
Olen haastanut opiskelijoita tekemään kuvarinnastuksia, joissa merkitykset voisivat olla runollisempia, joissa olisi assosiaatioita kuvien välillä tai kysymyksiä ja outoja tuntemuksia, ehkä hämmennystäkin. Mietiskelin välillä, ovatko tehtävät liian vaikeaselkoisia.
Kunkin opiskelijan projetit ovat kypsyneet omien tietokoneiden suojissa. Ajoittain on ollut vaikea tietää, mitä on meneillään – tai onko mitään meneillään. Kurssilla ohjaamisen ja toisen prosessin rauhaan jättämisen rajaa pitää välillä herkästikin tunnustella.
Siksipä tänään viimeisellä yhteisellä palautetunnilla oli olo kuin jouluaattona! Toinen toistaan ihmeellisempiä kuvamaailmoja aukeili portfolioiden sivuilta. Ja oli ihana kuunnella, kun opiskelijat tiedustelivat toisiltaan kuvaamisen lähtökohdista ja kertoivat inspiraation herättämistä ilmiöistä tai virheiden kääntymisestä onnekkaiksi sattumuksiksi.
Alla esimerkkejä kuvalahjoista, joita saimme tänään ihastella!
Värisuunnistuksessa Alva Granbergille arpaonni soi pinkin, Kide Jäntti sai oranssin värin ja Aino Puukka turkoosin.
Kide Jäntin kuvarunoissa merkitys syntyy kuvien välille: ajatukset pelaavat pingispalloa kun katse kulkee kuvasta kuvaan.
Väritarinoissa yhdistyvät väri, sana ja kuvat montaasina.
Aino Puukka ja Juliina Koskinen kokeilivat monenlaisia menetelmiä:
Sonja Nieminen oli ensimmäisellä valokuvauskurssillaan ja teki kuvarunoja itseään säästelemättä: hän on itse jokaisen kuvansa malli. Inspiraatiota tähän kuvarunoon toi pätkä Clarice Lispectorin novellista The Egg and The Chicken.
Pari opiskelijaa oli ollut samaan aikaa luovan kirjoittamisen kurssilla. Kuvarunot saivat rinnalleen myös sanallisen runon.
Tuhat tuulikelloa, huomioni varas,
Silmätikkunani taivaan sinihohto.
Jos maahan tippuisit, sinun paikallesi kiipeäisin.
Valo pimeässä pikkuinen,
oman rakkaan loisto.
Yllä olevan runon on kirjoittanut August Kallio ja kuva on osa epäonnistuneesti kehitettyä fimiä.
Alla Anniina Ahlsénin tekemä kollaasi epäonnistuneen filminkehityksen tuottamista negatiiveista.
Monta runollista, hämmentävää ja kutkuttavaa kuvaa jäi tässä näyttämättä…
Alva Granbergin leiskuvan kuvan myötä toivotan kaikille ihanaa kesää!
Loviisa Kangas
Artikkelikuva: Sonja Nieminen – Vihreä karkki