Susanna Kaulanen: “Kuva kertoo tuhat sanaa, mutta piirrosvideo muutaman miljoonan”

Tussitaikureiden piirrosvideo pääsi tämän kevään 2024 äidinkielen ylioppilaskokeeseen, jota useat Torkkelinkin abit analysoivat lukutaidon koepäivänä. Tussitaikureiden toinen perustaja, Torkkelin alumni Susanna “Suski” Kaulanen kertoo, kuinka piirrosvideon pääseminen yo-kokeeseen herätti ylpeyttä kaikissa Tussitaikureissa. Se vahvisti ajatusta siitä, kuinka tärkeää työtä he tekevät valtakunnallisella tasolla. 

Tussitaikurit Oy toi piirrosvideot Suomeen vuonna 2012 ja on nyt Suomen suurin piirrosvideoiden tekijä. Se on myös ainoa yritys, joka keskittyy nimenomaan piirrosvideoihin. Tussitaikureilla on ollut keskeinen rooli piirrosvideoiden kieliopin kehittämisessä eli siinä, kuinka laajoja ja monimutkaisiakin asioita kiteytetään helposti ymmärrettävään muotoon. Piirrosvideon taustalla on huolellisesti jumpattu käsikirjoitus, jonka ympärille puhe, kuvitus ja videon rytmi rakentuvat muodostaen tiiviin ja persoonallisen kokonaisuuden. Piirrosvideoita käytetään monenlaisessa viestinnässä, kuten palveluiden ja tuotteiden esittelemisessä, organisaation strategian avaamisessa tai yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

Tussitaikureita ovat olleet luomassa kuvataidekasvattaja Susanna Kaulanen sekä ammatillinen moniosaaja ja useamman yrityksen hallituksessakin toiminut Aleksis Nokso-Koivisto, jotka ystävystyivät sattumalta eräällä klovneriakurssilla vuonna 2009. Suski ja Aleksis inspiroituivat Yhdysvalloissa tehdyistä piirrosvideoista, jotka olivat siihen aikaan tuore tapa välittää tietoa. Suski kertoo, kuinka yhtenä päivänä Aleksis sanoi: “Nyt me ruvetaan tekemään Suomen parhaita piirrosvideoita”, ja tästä Tussitaikurit Oy sai alkunsa. Kahden hengen yritys on tänä päivänä laajentunut niin, että yrityksessä työskentelee toimitusjohtajan lisäksi kuusitoista päätoimista työntekijää. Porukka koostuu projektinvetäjistä, piirtäjistä, editoijista ja myyjästä.

Suski toteaa, että aluksi piirrosvideoiden tekemisessä oli paljon kysymysmerkkejä. Ensimmäinen piirrosvideo olikin hyvin kotikutoinen ja piirretty Aleksiksen kaapinoviin. Pikkuhiljaa he huomasivat, että tiivistäminen on piirrosvideon tärkein juju. Nykyään puhutaankin siitä, kuinka piirrosvideot voivat kiteyttää monimutkaisia viestejä tiiviiseen kerronnalliseen muotoon. “Tarina on mieletön tapa välittää tietoa, koska ihmiset rakastavat tarinoita”, Suski sanoo. Niissä on aina koukku, joka saa kuulijan puolelleen. 

Kymmenessä vuodessa piirrosvideo prosessina on vakiintunut. Suski kertoo, että rutiinit mahdollistavat ajattelun laatikon ulkopuolelta ja saavat luovuuden kukkimaan.  Asiakkaalla on tarve välittää viesti, jonka lähtöaineisto on usein laaja tai jopa monimutkainen. Asiakas ja Tussitaikurit työstävät yhdessä sisältöä ja käsikirjoituksia, joiden ympärille sitten lopullinen piirrosvideo rakentuu. Keskimäärin yhden videon toteutukseen osallistuu kahdeksan henkilöä, ja asiakaskin sitoutuu videon eri työvaiheisiin aktiivisena kommentoijana. Perinteisesti video valmistuu kuudessa viikossa, mutta joskus on toteutuksia tiiviimmilläkin aikatauluilla.

Tussitaikureiden piirrosvideoissa kaikki sanottava on mahdollisimman lyhyessä ja helposti ymmärrettävässä muodossa, ja ne sisältävät jonkin uudelleen oivallettavan visuaalisen yllätyksen. Suskin mukaan kuvat ovat ihmisille tärkeitä, sillä ne ovat monitulkintaisia ja aiheuttavat välittömiä reaktioita. Hän toteaakin: “Sanonnan mukaan kuva kertoo tuhat sanaa, mutta piirrosvideo muutaman miljoonan.”

Kiinnostavaa yrityksessä on, ettei se koostu pelkästään kuvittajista vaan joukkoon mahtuu muun muassa yhteiskuntatieteilijää, media-alan moniosaajia ja teekkareita . Suski ajattelee, että moniammatillisuus ja erilaiset koulutustaustat ovat se taika, joka luo syvyyttä piirrosvideoihin. Hänelle on ilo kuulla kollegoiden erilaisia näkökulmia ja painotuksia piirrosvideota tehdessä. Piirrosvideo on aina tulos hyvästä yhteistyöstä ja synergiasta.

Suski myöntää, että kun työ on piirtämistä, sitä ei nykyään juuri tee vapaa-ajalla. Kuitenkin hän on kiinnostunut maalaamisesta, elektronisen musiikin tuottamisesta ja draamaimprovisaatiosta. Hän sanoo olleensa lukioaikana ujo ja estynyt, joten kehollinen ja draamallinen työskentely antoi sanoja sille, mitä hän ei muuten uskaltanut tai osannut ilmaista. Draama rohkaisi häntä puhumaan omasta taiteestaan ja projekteistaan. Improvisaatio ja esiintyminen auttoivat häntä sietämään kaikkea keskeneräistä ja olemaan pelkäämättä kritisoiduksi tulemista.

Improvisaatio vei Suskin klovnerian äärelle, jota hän kuvailee syvän päädyn esittäväksi taiteeksi. “Klovneria on oman sisäisen lapsen kohtaamista ja oman itsen hyväksymistä. Sehän voi siis olla todella pelottavaakin”, Suski kertoo. Hän kiinnostui korkeakoulussa taiteidenvälisyydestä ja alkoi pohtia, kuinka kuvataiteen ja draamaimprovisaation menetelmiä voisi yhdistää. “Mietin, että kuinka ammentaa tästä kaikesta tällainen sopiva soppa.” Syntyi opinnäytekin, joka pohti, mitä annettavaa klovnerialla oli kuvataiteen opetukseen. Absurdeinta Suskista on kuitenkin, että klovnerian ansiosta syntyi Tussitaikurit.

Kun Suski muistelee aikaansa lukiossa,  Torkkeli näyttäytyy monenlaisten persoonien kohtaamispaikkana. Siellä on ollut tilaa olla oma itsensä ja samalla voinut oppia hyväksymään muiden erilaisuus rikkautena. Kokemus siitä, että hyvin erilainenkin dynamiikka voi löytää tasapainon, on palvellut Suskin kertoman mukaan jatko-opinnoissa Aalto-yliopistossa Taiteen laitoksella ja työelämässä. Suski on ennen Tussitaikureita ja niiden ohessa toiminut kuvataideopettajan sijaisena ja kuvataiteen lukiodiplomitöiden arvioijana sekä taidelähtöisten menetelmien kouluttajana opettajille ja nuorisoalan ohjaajille Suomessa ja ulkomailla. Hän on myös ollut käsikirjoittamassa lyhytelokuvaa ja YLElle radiokuunnelmaa sekä viimeisimpänä ohjannut ja kuvittanut ensi syksynä ilmestyvän lastenohjelman “Hyvää yötä dinosaurukset”. Moni kulttuurin, visuaalisen viestinnän ja taiteen työtehtävä on projektiluontoista: ihmiset vaihtuvat mutta vuorovaikutustaidot ja luotto prosessiin auttavat pärjäämään. Näihin jo Torkkelilla on ollut kauaskantoinen vaikutus.

Torkkeli sai Suskin haluamaan kuvataideopettajaksi. Hän sai lukiovuosinaan erityisesti taideaineiden opettajilta  tukea kasvuun ja itseilmaisuun. Jo Torkkelissa opettajien läsnäolo, kohtaaminen ja monipuolinen palaute on opettanut, kuinka puhua rakentavasti asiakkaille tai opiskelijoille. “Kuten elämässä vähän kaikki rönsyilee sivuraiteille, niin en kuitenkaan päätynyt tekemään kuvisopettajan hommaa leipätyönä”, Suski kertoo. Suskista tulikin paitsi Tussitaikuri myös taiteen moniosaaja.

TEKSTI Malla Lintervo
KUVAT Susanna Kaulanen