Päiviä Roomassa

Ryhmä Italiasta ja historiasta kiinnostuneita torkkelilaisia lähti leirikouluun marraskuiseen Roomaan. Tämän jutun myötä pääsemme kurkistamaan Marleenan matkapäiväkirjaan. Opettajina matkalla olivat Heli Arima ja Tuire Kannukene.

Kurkistuksia Marleenan Roomassa kirjoittamaan päiväkirjaan 13.–18.11.2023

Maanantai 13.11. (1. päivä)

Trastevere, Rooma klo 12.33

Syötiin just sitä maailman parasta pizzaa! Veimme matkatavarat hotelliin ja pääsimme lähtemään kohti Colosseumia. Ihanan lämmin, kevyt tuuli. Liikennettä on paljon, ja täällä ei säännöistä paljoa välitetä. Ränsistyneitä taloja, sellaisia rappioromanttisia.

Kävellessämme ihailen pastellisia taloja, kaktuksia parvekkeella, kojuja ja minimarketteja joka nurkan takana. Raitiovaunu pitää kovaa meteliä ja on ahdas, mutta kauniit maisemat kompensoivat epämukavuutta. 

Via dei Fori Imperiali klo 15.11

Colosseum lähestyy. Se on niin valtava, että vetää ihan sanattomaksi. Paahtava kuumuus ja ihmispaljous. 

Palatinus-kukkula (klo merkitsemätön)

Aurinko on laskenut kukkulan taakse, linnut visertävät. Helin kertoessa Forum Romanumista historia herää eloon: keisarin paraati kulkee vierestämme torvet soiden pitkin pyhää tietä, Via Sacraa. 

Raitiovaunu klo 16.33

Alan kadottaa ryhmääni raitiovaunun ihmispaljouteen ja vajoan yhä syvemmälle pysäkki pysäkiltä tulvivan väen syövereihin. Milloinkohan oli meidän pysäkki?

Tiistai 14.11. (2. päivä)

Hotel Villa Rosa klo 8.36

Aamu lähtee nyt käyntiin hotelliaamupalalla, joka sisältää paahtoleipää, jogurttia, croissantteja ja erilaisia kakkuja. Kaikkea täytyy hieman maistaa. Ruokailutila on koristeellinen ja juhlava, näin hienossa tilassa en ole koskaan nauttinut aamupalaani. 

“Olisin kaivannut enemmän suolaista, mutta kyllä makeakin aamu kelpaa”, toteaa Ida. Tosiaan, täällä on panostettu makeaan pöytään. 

Kävelytiellä klo 9.26 kohti Circus Maximusta

Puut ovat tosi korkeita, ihan valtavia kaupungin katujen reunoillakin. Muistuttavat lehdiltä vaahteraa, mutta kaarna on erikoisen laikukasta. Muitakin erikoisia lajeja on ollut, eläimistä ihastuttivat eriväriset linnut. Niistäkään en ole varma – papukaijoja vai undulaatteja? Mikään kovin kaunis ääni ei niillä kuitenkaan ollut. Tuolla ne lentelevät raunioiden koloista toiseen. 

Circus Maximus klo 9.49

Circus Maximuksella järjestetään kuulemma kesäisin rock-konsertteja, joista arkeologit ovat kauhuissaan vaurioitumisvaaran vuoksi. Mutta sitten historiaan: Circus Maximus oli hevosajorata, jossa kilpailtiin hevosvaunuilla. Hevosajojen asema roomalaisille olisi verrattavissa nykyajan formuloiden tai jalkapallon suosioon. Kuvittelen miehet ajamassa hevoskärryillä ja tuhatpäisen väen hurraamassa suosikeilleen. 

Katakombit klo 10.40

Katakombit, vähän niin kuin Rooman maanalainen kaupunki. Katakombeja on Roomassa paljon. Niihin oli haudattuna niin rikkaita kuin köyhiäkin. Niissä järjestettiin myös kristittyjen vainojen aikaan kokoontumisia. “20 kilometria tunneleita, parhaimmillaan 4 kerrosta”, kertovat esitelmöijät Ida ja Anna. Sinne mahtuu paljon vainajia. 

Yllätyksenä tuli, että katakombeissa ei saa kuvata. Sujautan kamerani vähin äänin laukkuuni. Nyt on vain kynä ja paperia, ne riittävät. Koitan painaa tarkasti mieleeni kaiken näkemäni.

Entrata catacombe – sinne siis! Sisäänkulun seinät ovat vaaleat, niissä on pieniä laattoja, joissa lukee jotakin kreikaksi. Sitten varsinaisiin maanalaisiin tiloihin. Kaarevia muotoja, harmahtavat seinät. Oppaamme kertoo, että kivet ovat vulkaanista materiaalia. Haistelen hieman seiniä, haju on selittämättömän pistävä. Ehkä seinissä on jotakin suoja-ainetta. 

Kuljemme yhä alemmas. Pääsemme vain kahteen kerrokseen neljästä. Päivänvalon säteet osuvat vielä tänne alas, toistaiseksi. Seisomme nyt maanalaisessa kirkossa, joka on ollut täällä 200-luvulta saakka. Seuraavassa tilassa näemme upeita freskoja samalta ajalta. Ne ovat väritykseltään maanläheisiä. Osa hautakammioista muistuttaa vähän pizzauuneja. Onpas jotenkin epämiellyttävä yhdistelmä ajatella samalla kuolleita että ruokaa.

Nyt olemme jo sen verran syvällä, etten löytäisi täältä enää ulos. Toisaalta tuntuu, että olemme kiertäneet vain ympyrää. 

Chiesa di Sant’Ignazio di Loyola klo 15

Niin paljon kauneutta, taitoa, taidetta, aikaa vienyttä työtä. Kaikki vain yhtä rakennusta varten. Herättää kunnioitusta. Vau, ei voi muuta sanoa. Tunnen itseni niin pieneksi kaiken tämän loiston alla, ja se on varmasti tarkoituskin. Osa rukoilee täällä turistien keskellä. Katsovat tuon veistospyhimyksen lempeitä kasvoja. Se tulee ulospäin seinästä ja nojaa hieman alaspäin sen edessä seisoviin. Saattaa tuntua varmasti konkreettisemmalta rukoilla pyhimyksestä tehtyä veistosta kuin vain maalausta.  

Pantheon (klo merkitsemätön)

Hassua olla nyt täällä, kun vielä muutama päivä sitten katselin kuvaa Pantheonin kupolista matikan kirjasta. Täällä on suuri kupoli, jonka keskellä on aukko, oculus, taivaalle. Kupolin halkaisija on 43 metriä. Oculuksesta sataa suoraan vesi pyhäkön lattialle. Kuvittelisin, että siitäkin on keksitty jonkinlainen rituaali kävellä sateella veden läpi, joka tietysti on silloin muuttunut pyhäksi, kun se sataa pyhäkön oculuksesta. Lattia on myös hieman kupera, jotta sadevesi valuisi rakennuksesta pois. Heli kertoi, että kerran vuodessa Rooman palokunta kiipeää katolle ja heittää aukosta ruusun terälehtiä alas. Se vasta olisi näky! 

“Roomalaiset olivat taitavia betonin tekijöitä eikä vieläkään tiedetä täysin, miten siitä oli saatu niin kestävää. He ovat olleet todella lahjakkaita matemaattisesti ja lujuusoppi on tunnettu”, kertoo Heli.

Hotel Villa Rosa klo 19.30

Katsoimme Nellin kanssa askelmittarit – päälle 20 000 askelta! Jalkapohjien tuntuma on sen mukainen. Makaan hotellin sängyllä ja lepuutan jalkojani. Käytävältä kuuluu kovaäänistä puhetta ja naurua italiaksi. Läheisen tien liikenteen äänet kuuluvat melko selkeästi. Sireenit ulvovat koko ajan, jotain tapahtuu jatkuvasti. Jollain tapaa kaupungin melu on rauhoittavaa, ainakin kun siihen alkaa vähitellen tottua. 

Keskiviikko 15.11. (3. päivä)

Rooman Suomen-instituutti

Istumme suuressa salissa, jossa kuulemme Rooman Suomen-instituutin toiminnasta. Tila on koristeltu upein peilein, ja katossa komeilevat maalaukset muusista, jotka kiertävät ympyränmuotoista salia. Parvekkeelta avautuu upea näköala Rooman ylle. Instituutti on nyt väistötiloissa, ja kuulemme rakennuksesta muun muassa, että paavi rakennutti sen aikoinaan eksoottisten kasvien esittelyyn. Muusat on maalattu 1800-luvulla. 

Tilassa on myös hieno flyygeli, houkuttelisi hieman kokeilla.

Pietarinkirkko, Vatikaani klo 11.58

Kuuntelemme Ainon esitelmää Vatikaanin kupeessa. Viimeistään nyt olkapäät peittoon ja kaikki polvista ylöspäin piiloon. Ei minihameita ainakaan, sillä Pietarinkirkkoon pääsemiseksi edellytetään siveellistä ja kunnioittavaa pukeutumista. 

Poliisi on läsnä. On oikeastaan jotenkin turvallinen olo, kun niitä on näkynyt koko ajan ympäri Roomaa. 

Kirkkoa kehystävät pylväsrakennelmat, jotka kaareutuvat kauniisti sen reunoilta. Rakennelman sisällä roikkuu katosta suuria lyhtyjä vain ohuen tangon varassa. Lyhdyn pohjassa on terävä piikki, kuin keihäänkärki, joka osoittaa uhkaavasti sen alta kävelijää. Myös muualla kaupungissa on ollut vastaavia. On kuin kaupunki jollain tapaa koettaisi pitää huolen, että pieni ihminen pysyisi nöyränä mahtavien rakennelmien ja kaupungin mahdin alla. 

Pietarinkirkko, maailman toiseksi suurin kirkko, oli ehkä vaikuttavin rakennus, jossa olen koskaan käynyt. 

Torstai 16.11. (4. päivä)

Etruski-museo klo 11.47

Plan B. Etruski-museo! On hienoa nähdä ihan livenä ruukkuja, joista on aiemmin nähnyt vain kuvia taidehistorian kursseilla. Museon myymälästä olisi voinut ostaa etruskikoruja ja jopa koriste-esineitä itselleen. Esineiden hinnat lähtevät 100 eurosta ylöspäin. 

Piazza Venezia klo 16.40

Italian historian merkittävimpiä aukioita. Tuolta palatsista, jonne Heli osoittaa, Mussolini piti puheitansa. Sitten kävelemme muutamien kymmenien metrien päähän Trajanuksen pylväälle. Pylväs on ikään kuin sarjakuva. Tarina etenee alhaalta ylöspäin. Taiteilijaa ei tiedetä, mutta se on pystytetty keisari Trajanukselle vuonna 113 voitonpylvääksi. Nyt se on harmaa, mutta joskus se on ollut upean värikäs.

“Keisarit, jotka rakentavat jäävät historiaan. Josset rakenna, kukaan ei muista”, toteaa Heli. 

Lauantai 18.11. (6. päivä)

Caracallan kylpylä klo 10.37

Olemme kylpylän raunioiden keskellä kuuntelemassa Eevan esitystä. Caracallaa pidetään yhtenä Rooman julmimmista hallitsijoista. Hän ei kuitenkaan itse päässyt nauttimaan kylpylöistä pitkään, sillä hänet murhattiin vuonna 117, vuosi kylpylän valmistumisen jälkeen. 

Kylpylää ympäröivät muurimaiset portit. Alue on 3 hehtaaria suuri, ja tänne on mahtunut noin 3 000 kylpijää. Eeva kertoo, että kylpylä oli kokonaan marmorin peitossa, ja se oli täynnä veistoksia. Tämä on ollut kyllä aikanaan upea. Varakkaat ja orjat yhdessä. Alasti oli vaikeampi erottaa asemaa. 

Lentokoneessa klo 19.21

Arrivederci, Roma! 

Nyt on leirikoulu purkissa ja lento kohti Helsinkiä alkanut. Olipas tapahtumantäyteinen, opettavainen ja unohtumaton matka, jonka sain jakaa huippuseurassa ihanien torkkeleiden ja opettajien kanssa. Leirikoulussa parasta oli uusiin ihmisiin tutustuminen ja erilaisen uuden kulttuurin kohtaaminen. Pistin myös itseni kunnon kielikylpyyn ja opin leirikoulun aikana lisää kieltä.

Oli hauskaa tilata kioskeilla ja ravintolassa sen vähäisenkin italian taidon pohjalta ja koettaa onneaan, ymmärtääkö jatkokysymystä. “Sí” kaikkeen, niin eiköhän sillä saa tilaustaan jotenkin eteenpäin. Kerran gelato-myyjä kuitenkin kysyi italiaksi: “Kuppiin vai vohveliin?” ja vastasin siihen vain: “Sí”. Sitten hän vaihtoi englanniksi, ja olin hieman pettynyt. 

Sunnuntai 19.11. Helsinki klo 2.01

Vaikka Italian lämpöä jäänkin kaipaamaan, oli ihana laskeutua lumen peittämälle Vantaalle. Katson nyt turvallisesti oman kodin ikkunasta, kuinka hiutaleet laskeutuvat hiljalleen maahan katulampun valossa.

TEKSTI JA KUVAT Marleena Nevalainen