Wanha Rauha Siltala Paasitornin tansseissa: “Rohkaisen kaikkia pysymään ystävällisinä niin toisillemme kuin itsellemmekin”
Arvoisat juhlavieraat, koulun väki ja kakkoset!
Nykypäivänä tekoälyn kehittyessä ja erilaisten apuohjelmien yleistyessä, tämänkin kaltaiset puheet lienevät yhä useammin keinotekoisesti tehtyjä. Tästä huolimatta voin luvata, että vaikka en aina puhetta kirjoittaessani ollut päätöksestäni iloinen, tämä on tehty pelkästään ihmismieltä käyttäen.
Olemme kokoontuneet tänne seuraamaan jo vuosikymmeniä kestänyttä perinnettä, vanhojen tansseja. Kaikki tämän salin kakkoset ovat tänään pukeutuneet toinen toistaan upeammin ja häikäisevät varmasti jokaisen katsomossa istuvan. Tansseista, joita täällä tähän mennessä on tanssittu, saattaa monella olla omiakin muistoja. Ehkä teille oli jo ennestään tuttu esimerkiksi kaikkien rakastama Cicapo.
Moni teistä katsomossa istuvista on saattanut uteliaana miettiä, millaista koulussamme mahtaa ihan oikeasti olla. Oliko oikea päätös päästää meidän kultamussukkamme Torkkeliin? Voin vakuuttaa, hyvät läheiset, että olemme hyvissä käsissä. Siitä voi kiittää niin upeita abejamme, taidokasta henkilökuntaamme kuin tietenkin koko koulumme väkeä. Meidät on otettu vastaan avosylin ja rohkaisevin elkein.
Rakkaat kakkoset, teidän kanssanne on ollut kunnia taivaltaa viimeiset puolisentoista vuotta yhdessä Torkkelinmäkeä ylös. Tai ainakin kulkea koulun käytävillä yhdessä. Itse en nimittäin yleensä joudu kiipeämään mäkeä, vaan tulen toiselta puolelta portaita pitkin. On ollut ilo seurata meidän kehittymistämme innokkaista pikkutorkkeleista upeiksi taiteilijoiksi ja vielä upeammiksi ihmisiksi.
Astuessamme ensimmäistä kertaa Torkkelin porteista sisään, moni varmasti jännitti uutta koulupaikkaa. Osa saattoi olla enemmän innoissaan kaikista mahdollisuuksista, mitä sen mukana tulee. Suurin osa meistä taisi olla monenmoisen tunteen sekamelska. Itse ainakin muistan katselleeni silmät säihkyen tulevia opiskelukavereitani ja miettineeni, keihin saisin kunnian tutustua. (Ja olen kiitollinen jokaikisestä, joka polulleni on tähän mennessä sattunut.)
Jo ykkösvuonna moni huolehti kaukana tulevaisuudessa häämöttävistä paljon puhutuista wanhojentansseista. Kuka olisi kenenkin pari? Eivät kai tanssit olisi ihan liian vaikeita! Asujakin saatettiin suunnitella jo vaikka kuinka kauan etukäteen. Tänä lukuvuonna, kun harjoitukset oikeasti alkoivat ja todellisuus tansseista iski, huomasimme, ettei aikaa ollutkaan niin paljon. Vielä kenraaleissa askeleet saattoivat haparoida, ja joissain tapauksissa asuakin vielä tehtiin yömyöhään eilisiltana. Väärät askeleet eivät kuitenkaan ole harjoituksissa haitanneet, vaan asialle saattaa nauraa kevein mielin.
Arjen keskellä treenit ovat tuntuneet mukavalta tauolta hektisyydestään huolimatta. Joannan pirteä ääni on ohjannut askeleemme oikeaan suuntaan tunti toisensa jälkeen ja monen toiston jälkeenkään periksi ei annettu. Toivon, että vielä joskus vuosien päästä tästä päivästä voimme kaikki muistella niin tansseja kuin kaikkia harjoituksiakin lämmöllä.
Abiturienttien lähtiessä lukulomalleen, astumme me koulun vanhimpien rooliin. Toivon ja rohkaisen kaikkia meitä jatkamaan koulumme kehittämistä ja olemaan ensiluokkaisia roolimalleja nykyisille ja tuleville opiskelijoille ja pysymään ystävällisinä niin toisillemme kuin itsellemmekin.
Elämä on liian lyhyt, mutta tämä puhe ei, joten sanon vielä vain yhden asian teille kaikille:
Kiitos! Kiitos vieraille, kiitos Joannalle ja ennen kaikkea kiitos tanssijoille.
Rauha Siltala, Torkkelin wanha
KUVAT Nova Virkkala