“Missään muualla ei vielä ollut minun paikkani” – Abien tunnelmia 6/6

Abit kirjoittivat äidinkielen syventävällä opintojaksolla tämänhetkisistä ajatuksistaan ja koulumuistoistaan. Kuvajournalismin opiskelijat puolestaan kuvittivat näitä tekstejä haluamallaan tavalla. Juttusarjan kuudennessa osassa kirjoittaja kertoo, millaista oli istua 5. kerroksen portaissa, omalla paikalla. Islan ja Jemiinan kuvat tulkitsevat tekstissä kuvattua miljöötä.

Ensimmäisestä lukiovuodestani, erityisesti ensimmäisistä lukiokuukausistani, minua muistuttaa viidennen kerroksen ikuinen, seiniin pinttynyt lämmin ja ruokaisa tuoksu, johon uppoaa kuin nesteeseen samalla hetkellä kun ovi sulkeutuu selän takana. Se puskee kellarista ylös saakka ja täyttää sieraimet ja ihohuokoset. Tulee vähän jotenkin likainen olo. Alkaa hävettää. Se sulautuu ja sekoittuu seinien rumankauniiseen maalikerrostumaan, päiväkirjamerkintöihin, tägeihin, muotokuviin, muotoihin, kuviin, kunnes niistäkin tulee hajuja eikä kuvia.

Siellä istuin portaalla. Melkein aina samalla portaalla, ellei minulla ollut erityisen villi olo. Istuin siellä vain siksi, että olin sattunut joskus istumaan siihen. Istuin siellä saksantunnilla, kuulokkeet päässä, opettaja tietokoneen ruudulla, tietokone sylissä tai lattialla tai portaalla. Mikään asento ei ollut erityisen ergonominen. Selkään sattui. Oli ilta. Olin levoton. Ja se haju! ”Ach!”

Mutta tämä oli minun paikkani. Missään muualla ei vielä ollut minun paikkani. Naulakoitakaan en tainnut käyttää koko ensimmäisenä vuotenani kertaakaan.


TEKSTIN kirjoittaja haluaa pysyä anonyymina.
KUVAT Isla Vilpponen (1. kuva) ja Jemiina Törnwall (2.–4. kuva)