19. luukku: “Koski koskettaa mun ihoa”

Suruntäyteisten sanojen lomasta hapuilen,
kuuntelen,
kun tuuli puissa kuiskaa
hiljaista kohinaa. 

Halla on sinistä surua,
joka koskettaa mun ihoa.
Pakkasen purema,
joka ravisuttaa mun kehoa. 

Hangella leikkii kiiltävää
valoa välkehtivää.
Kajastaa läpi varjon,
metsän hämärän harson. 

Se koskettaa pintaa veden,
kuohuvien pyörteiden.
Lasken jalkani kylmään,
pinnan alle syvään. 

Tuulen kuiskimiin väreisiin,
vedenpinnan sirpaleisiin.
Koski koskettaa mun ihoa.
Huomaan hymyn mun huulilla. 

Malla Lintervo