12. luukku: Pukkien taistelu


Olette varmasti huomanneet, kuinka jokaisessa mainoksessa, joulukortissa, lastenkirjan kuvituksessa ja adventtikalenterissa joulupukki näyttää aina hieman erilaiselta. Kauppakeskuksien joulupukit vannovat olevansa aitoja, mutta silti kolmessa eri kauppahallissa kiertää kolme erinäköistä pukkia. Joulukorttien kuvituksen eroavaisuudet voisi pistää taiteellisen vapauden piikkiin, mutta kuinka minun oletetaan nukkuvan yöllä, kun yritän selvittää, onko Mirja-tädin lähettämässä joulutervehdyksessä vai sittenkin Tauno-enon antamassa kortissa oleva joulupukki aito pyhä Nikolaus.

Pitkän ja vaativan tutkimusurakan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että elämme eräänlaisessa rinnakkaistodellisuuksien saumassa tai risteyskohdassa. Jokaisen vaihtoehtoisen universumin joulupukit kohtaavat meidän maailmassamme ja yrittävät kilvoitella siitä, kuka pääsee aaton edustushommiin tässä ulottuvuudessa.

Ennen jouluaattoa pukit panevat parastaan esiintymällä firman pikkujouluissa ja adventtikalentereiden kuvituksissa, mutta aatonaattona on viimeistään päätettävä, kuka pukeista pääsee toimittamaan lahjat oikeille omistajilleen.

En ole vielä itse päässyt paikan päälle Korvatunturille todistamaan taistelua aidon joulupukin asemasta, mutta mielessäni on erittäin todenmukainen skenaario kyseisestä kaksintaistelusta.

Iines Isomäki