4. luukku: Uhanalainen
Tiesitkö, että Suomessa susi on uhanalaisempi kuin saimaannorppa? Suomessa saimaannorppia on arvioiden mukaan noin 480 yksilöä, susia noin hieman yli 300. Molemmat eläinlajit on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Vain noin 40-50 vuotta sitten susi oli jo tapettu lähes sukupuuttoon eikä lajin asema luonnossamme ole vieläkään turvattu. Tilanteesta huolimatta suden metsästämiseen ollaan myöntämässä jälleen uusia poikkeuslupia.
Poikkeuslupia on perusteltu kannanhoidollisilla syillä. Susien kannanhoidollista metsästystä on kokeiltu aikaisempinakin vuosina, mutta tämä on johtanut susikannan romahtamiseen ja susien aiheuttamien vahinkojen lisääntymiseen. Suomen luonnonsuojeluliitto on todennut, että Suomen susikanta ei ole suotuisalla suojelun tasolla ja se on liian pieni kestääkseen metsästystä. Lisäksi susia tapetaan jo valmiiksi laittomasti.
Susi ei ole ainut suurpeto, jonka metsästämiseen Suomessa on oltu myöntämässä uusia poikkeuslupia tänä vuonna. Lokakuussa ilvesten tappamiseen myönnettiin jopa 300 poikkeuslupaa. Tästä Suomen luonnonsuojeluliiton eri piirit ja yhdistykset valittivat hallinto-oikeuksiin. Helsingin hallinto-oikeus kielsikin jo alueen metsästyspoikkeuslupien täytäntöönpanon ja totesi, että poikkeuslupien myöntämiselle oli liian huterat perustelut.
Sudet ja ilvekset ovat vain jäävuoren huippu siitä, kuinka ihminen vaikuttaa negatiivisesti luonnon monimuotoisuuteen. Sen vuoksi tahdoin omistaa joulukalenterin neljännen luukun Suomen susille ja muille luonnonvaraisille suurpedoille. Toivon, että tulevaisuudessa Suomessa tehdään vastuullisempaa metsästyspolitiikkaa.
Hyvää joulun tai muuten vain loman odottelua kaikille!
Laura Veirto
Lähteitä:
Maltti on valttia susikannanhoidossa – Suomen luonnonsuojeluliitto (sll.fi)
Ilves tarvitsi asianajajan – Suomen luonnonsuojeluliitto (sll.fi)