Lampaita, luontoa ja vanhoja mökkejä – Tuure Tuonosen stipendinäyttely Torkkelissa

Tuure Tuonosen luontoa arvostava valokuvanäyttely on esillä Torkkelin aulassa. Näyttelyn avajaisissa keskiviikkona 15.11.2023 yleisö pääsi ihastelemaan hänen valokuviaan ja kyselemään niistä itse taitelijalta. 

Näyttelystipendin saaja Tuure Tuononen on Torkkelista joulukuussa valmistuva opiskelija. Hän kertoo hakeneensa Helsingin kuvataidelukioon alun perin valokuvauksen ja pimiön takia. “Tässä näyttelyssä näkyy oma rakkaus analogiseen valokuvaukseen ja pimiötyöskentelyyn”, Tuure kertoo. 

Näyttely käsittelee ihmisen kontaktia luontoon. Tuuren mukaan idea näyttelyn pystyttämisestä tuli hänen kuvatessaan Kuusiluodolla. Kuvataidekurssin opiskelijat saivat yöpyä Lammassaaren luonnonsuojelualueella luonnon helmassa. “Tää näyttely on hauska muistutus siitä, että Helsingin keskeltä löytyy keidas täynnä lampaita, luontoa ja vanhoja mökkejä”, Tuure sanoo. Hänelle saaressa yöpyminen oli hieno kokemus, jossa sai syventyä täysin valokuvaamiseen. 

“Mä oon vähän laiska ihminen”, Tuure sanoo. Hän ei koe olevansa hyvä ideoimaan, vaan hänen täytyy aina lähteä heti toteuttamaan teoksiaan. “Mun valokuvaussarjamuistiinpanoissa on ehkä kaksi asiaa”, hän naurahtaa. Tuure kuvaa itseään taiteilijana mielikuvitusköyhäksi ja tarvitsee usein taidetta tehdessään selkeät raamit. Vaikuttaakin, että taiteilijana Tuuren vahvuutena on hetkeen keskittyminen ja päättäväinen toteuttaminen. 

Tuure käy näyttelyssään läpi valokuvauksen historiaa vanhoista vedostustavoista uusiin digikuviin. Hän käyttää vedoksissaan syanotypia-tekniikkaa, joka on yksi ensimmäisistä vedostusmenetelmistä. “Syanotypia-menetelmällä tehtiin 1800-luvulla maailman ensimmäinen valokuvateos, joka oli kirja kasvillisuudesta”, hän kertoo tekniikan historiasta.     

                

Tuuren näyttelyyn sisältyy perinteisiä ja klassisia vedoksia. Seinällä on esillä hopeagelatiinivedoksia, jotka on tehty pimiössä heijastamalla filminegatiivin kuva valokuvapaperiin. Tuure on myös innostunut erikoisemmasta lith-kehitystavasta, joka vaatii tekijältään kärsivällisyyttä. Muutama näyttelyn teoksista on nykyaikaisia pigmenttivedoksia digikuvista.

Tuure kertoo yhdellä näyttelyn kuvasarjalla olevan syvempi tarkoitus. Tässä teossarjassa on kolme näkökulmaa samasta kohteesta. Ensimmäisenä on valokuva kasvista ja toisena on syanotypia-vedos, joka näyttää kasvin läpi otetulta röntgenkuvalta. Kolmantena on itse kohde, lasin alle painettu kasvi. Tuuren mukaan eri näkökulmat muuttavat käsitystä kasveista. 

Kahdessa Tuuren valokuvassa on käytetty valomaalaustekniikkaa. Tuure kertoo kävelleensä Lammassaareen vieviä pitkospuita pitkin punainen otsalamppu päässään. Pimeässä lampun valo oli niin kirkas, että hänen liikkuessaan valo jäi kuvaan muiden asioiden pysyessä paikoillaan. Hän käytti kuvatessaan pitkää 30 sekunnin valotusaikaa. Valomaalaustekniikalla on mahdollista tallentaa kuvaan jotakin, mitä silmä ei pysty näkemään. Valon liike on vangittu Tuuren valokuviin. Se kiemurtelee polkuna pitkospuiden yllä ja heijastuu paikoitellen kaislikon veteen. 

Tuure kertoo pitävänsä filmille kuvaamisesta ja pimiössä vedostamisesta. Hänen mielestään pimiötyöskentely on hyvin erilaista kuin muut valokuvauksen tekniikat. “Photoshopia käytetään kaikessa, mutta pimiö on pelkästään valokuvausta varten ja se on valokuvaukselle uniikki taiteenmuoto”, hän pohtii. Kuvatessaan filmille Tuurella on jo ennen kuvan ottamista mielessään valmis näkymä lopputuloksesta. “Se lopullinen vedos seinällä koostuu kymmenistä pienistä eri päätöksistä”, Tuure kertoo. Kuvan lopputulos määräytyy filmin, värimaailman, paperin, sävytyksen ja valotuksen kautta. Tuuren valokuvista osa on alun perin mustavalkoisia, mutta hän on sävyttänyt niitä niin, että jokaisessa näkyy pieni värihäivähdys. 

Tuuren mielestä kahden viikon näyttelyprojekti on ollut opettavainen kokemus. Hän kertoo tehneensä aikaisemminkin hienoja yksittäisiä teoksia, mutta tämä projekti on ollut erityinen. “Tässä projektissa on päässyt ideoimaan ja toteuttamaan kaiken alusta loppuun täysin itse”, Tuure kertoo. Hän on oppinut paljon näyttelyprosessista: suunnittelu, kuvaaminen, vedostaminen, teosten pohjustaminen ja näyttelyn ripustus ovat hänelle yhä tutumpia.

“Toivon kovasti että Torkkelissa jatkossakin panostetaan pimiötyöskentelyyn”, Tuure toteaa. Hänen mielestään teosten saaminen valmiiksi ja näytille on hieno prosessi. Tuure suositteleekin kaikkia taiteesta kiinnostuneita kokeilemaan oman näyttelyn tekemistä. 

TEKSTI Malla Lintervo
KUVAT Remii Haque