“Rakastakaa, itseänne, elämää ja muita” – Rehtorin puhe ylioppilaille keväällä 2022
Hyvä juhlaväki, perheenjäsenet, ystävät, vieraat ja Torkkelin väki!
Hyvät ja rakkaat uudet Torkkelin ylioppilaat – ikuiset Tossut!
Tänä aamuna metrossa itkin. Itkin, koska olin niin iloinen ja ylpeä Torkkelin väestä. Koulumme oli 20 parhaan suuren lukion joukossa STT:n vertailussa, jossa verrattiin peruskoulun päättötodistuksen ja ylioppilastodistuksen tuloksia keskenään.
Tätäkin taustaa vasten on käsittämättömän hienoa, että olette nyt täällä tänään.
Siinä te nyt olette poikkeuksellisten lukiovuosienne jälkeen – valmiina lentoon ja maailmaan ehkä hiukan tunnustellen koulun jälkeistä elämää.: uutta normaalia – mitä ikinä se tässä tilanteessa tarkoittaakaan.
Miltä maistuu se, ettei ole edessä koeviikkoa tai takana hiukan tekemättömiä töitä?
Oletus siitä, miten aika lukiossa menee, on ollut aika lailla vakio: ensimmäisenä vuonna ollaan innoissaan uusista ystävistä ja koulusta. Toisena vuonna aletaan olla konkareita ja viimeistään vanhoja tanssittuaan ollaan todellakin vanhimpia koulussa. Kolmantena vuonna ajellaan penkkarirekassa pää jäässä helmikuisessa pakkasessa.
Mutta miten lukioaikanne menikään? Elettiin epävarmuudessa. Päästäänkö kouluun, tutustutaanko kehenkään, tanssitaanko vanhoja, riekutaanko auton lavalla ja juhlitaanko juhlia etänä vai lähinä? Ollaanko etänä vai lähinä? Kuka päättää, mitä ja milloin sekä kuka tiedottaa missäkin vaiheessa?
Toivon totisesti, että ette muista jokaista hankalaa yksityiskohtaa, vaan että teillä olisi vain repaleisia ja haaleita muistikuvia noista epävarmoista ajoista.
Toivon, että teille kirkkaana jää mieleen hetket, jolloin olette olleet iloisia jälleennäkemisestä ja yhdessä tekemisestä ja olemisesta Torkkelissa.
Toivon, että ennakoimattomassa ja varsin monimutkaisessa maailmassa, löydätte rauhan itsestänne ja turvan toisistanne.
Oppikaa tuntemaan itsenne – se tuo selkeyttä sinne, missä on pirstaleista.
Jo pelkästään se, että olette siinä loistavina uuden karheina ylioppilaina, on osoitus teille itsellenne, mihin pystytte, vaikka olosuhteet yrittäisivät kampittaa teitä polullanne. Muistakaa tämä, jos lannistava ääni kuiskii korvaanne. Muistakaa, että pääsitte tänne näiden aikojen jälkeen.
Koska periksi ei anneta!
Torkkelin henki on teissä, eikä lähde teistä. Sen pohjavire on luottamus ja avoimuus, se synnyttää psykologisesti turvallisen ilmapiirin, joka on luovien yhteisöjen perusta. Viekää mukananne tuo vire minne menettekin.
Taipumuksemme yrittää tehostaa kaikkea, hankkia lisää ja mitata luvuilla, miten paljon enemmän voimme tuottaa vähemmällä panoksella, johtaa ikuisen epätyytyväisyyden kierteeseen.
Onneksi teillä, rakkaat nuoret, on toisenlaiset tavoitteet ja eväät onnelliseen elämään
Sain olla kuuntelemassa sosiaalipedagogiikan professori Arto O. Salosta, jonka mukaan merkityksellisyyden kokemus muodostuu kytköksistä itsen ulkopuolella olevaan todellisuuteen.
Hän kohotti taiteet ratkaisuksi, jotta kokisimme elämässämme onnea ja merkityksellisyyttä, koska ”taide tuottaa havahtumista, täydentää ja uudistaa todellisuuskäsitystä, tarjoaa merkitystä olemassaololle, ylevöittää mieltä ja vahvistaa myötätuntoa.”
Salosen ja kumppaneitten mukaan ”sivistyminen on omasta ainutlaatuisuudesta tietoiseksi tulemista, sen jatkuvaa ylittämistä ja käyttämistä hyvyyden, totuuden ja kauneuden lisäämiseksi yhteisöissä, yhteiskunnassa ja maailmassa, jotta hyvä tulevaisuuden toivo vahvistuisi.”
Toivon sydämestäni, että Torkkeli on johdattanut teidät tuolle sivistyksen tielle, ja uskon, että Teillä ja teissä on tulevaisuuden toivo ja olemisen riemu.
Edith Södergran kuvailee runossaan olemisen riemua:
Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä.
Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,
yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa,
niinkuin ensi luokan tähti, joka sammuu viimeksi.
Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa!
Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin
ja kuunnella yön hiljaista virtaa
Käyskelen aurinkoa pitkin, seison auringolla,
en tiedä mistään muusta kuin auringosta.
(Lähde: Södergran, Edith 1929: Olemisen riemu. Levottomia unia: runoja. Suomentanut Uuno Kailas. Tulenkantajain osakeyhtiö, Helsinki.)
Rakkaat uuden karheat ylioppilaat!
Ottakaa lempeytenne itseänne kohtaan, kun lähdette ulos maailmaan. Vahvistukaa lempeydessänne ja auttakaa muitakin löytämään itsensä.
Palakaa liekkeinä kasvaen ihmisinä,
koskaan periksi antamatta,
pelkäämättä maailmaa!
Olkaa ylpeitä itsestänne.
Uskaltakaa elää, pelkäämättä virheitä.
Uskaltakaa olla haavoittuvia, koska vain siten voitte elää tässä hetkessä.
Rakastakaa, itseänne, elämää ja muita.
Pyrkikää kaikessa yhteiseen hyvään.
Muistakaa ettette koskaan ole yksin – yhdessä on aina enemmän kuin osiensa summa.
Voitte olla varmoja siitä, että Torkkeli ei koskaan lähde teistä.
Onnea vielä kerran, rakkaat, ihanan urheat Torkkelin ylioppilaat – ikuiset Tossut
Tarja Aro-Kuuskoski
KUVAT Iida Muurinen, Liekki Salmenkivi, Olli Laitinen
________________________________________