Se Quijote

Yleisö hiljenee, kun pellemeikkinen mies astuu koomisesti lavalle ja odottaa reaktiota yleisöltä. Tältä näyttänee tavallinen perjantaiaamu Kallion lukiossa, mutta Torkkelinmäellä kyse onkin Red Nose Companyn esityksestä Don Quijote. Ennen esitystä soi espanjalainen musiikki, ja etelän tunnelmaa on luotu lavan reunalle ripotelluista sitrushedelmistä. Sali on täpötäynnä lattialla istuvia ja makaavia oppilaita, tunnelma on tiivis. Molemmat näyttelijät astuvat lavalle ja esitys alkaa.

Red Nose Company on kiertueteatteri, joka tunnetaan interaktiivisesta tyylistään tehdä moderneja tulkintoja kirjallisuuden klassikoista. Klovnimeikit päällä tietenkin. Näytelmissä onkin enemmän kerroksia kuin tavallisessa teatterissa: näyttelijät ovat lavalla pelle-alter-egoinaan, ja alter egot näyttelevät kirjallisuuden hahmoja. Don Quijoten esittävät Timo Ruuskanen (Zin) itse kirjan sankarina ja Tuukka Vasama (Mike) uskollisena matkakumppanina Sancho Panchana. Ohjauksen ja dramaturgian ovat tehneet Otso Kautto, Timo Ruuskanen sekä Tuukka Vasama.

Niille, jotka ovat olleet äikäntunnilla röökitauolla: Don Quijote on Miguel Cervantesin 1600-luvun alussa ilmestynyt romaani, joka on kirjallisuudenhistorian yksi merkittävimmistä teoksista. Tarina kertoo miehestä, joka luettuaan liikaa ritariromaaneja menettää järkensä, ryhtyy itse ritariksi ja ottaa nimen Quijote Manchalainen. Aseenkantajakseen hän ottaa itseään järkevämmän mutta pelkurimaisen Sancho Panchan. Quijotella on vääristynyt todellisuudenkuva, sillä hän näkee maailman fantasiana, jossa vaaroja ja seikkailuja piilee joka nurkan takana. Koska kirja on ainakin miljoona sivua pitkä, Zin ja Mike esittävät vain yksittäisiä kohtauksia kirjasta, kuten Don Quijoten ruokamyrkytyksen motellissa sekä ratsu Rosinanten nylkyttämässä tammoja.

Esitys on interaktiivinen, eli yleisö osallistuu teoksen tekoon. Tämä on monen painajainen, sillä luokassakin ääneen puhuminen on joskus tarpeeksi jännittävää. Kun lavalla oleva pelle osoitti minuun ja pyysi minua tekemään “torviäänen”, koko elämäni vilisi silmien edessä. Sain aikaiseksi vain piipitystä. Pelosta huolimatta interaktiivisuus saa yleisön tuntemaan itsensä esityksessä tärkeäksi eikä vain vierestäkatsojiksi. Kesken esityksen yleisö pääsi heittämään tomaatteja näyttelijän päälle, mitä en itse ole aiemmin nähnyt. On vähän outoa mutta hauskaa saada kunnioituksen sijaan tarkoituksella herjata näyttelijöitä, koska se kuuluu käsikirjoitukseen.

Näytelmä edustaa kenties kirjallisuuden raskaimman sarjan lajia, komediaa. Huumori on vaikeaa, koska se on niin yksilöllistä. Huumori vaihtelee kulttuurien, ikäluokkien sekä yksilöiden välillä, minkä takia kaikille hauskan teoksen luominen on aikamoinen haaste. Siinä Red Nose Company hyödynsi salaista asettaan eli improvisaatiota. Yleisön reaktiosta voi päätellä, millainen huumori menee läpi ja millainen ei, ja sitä kautta muokata esitystä lavalla.

Huomasin, että osa vitseistä, kuten Conan Barbaari -elokuvaan viittaaminen, taisi mennä yleisöltä ohi. Ei mikään ihme, itse olen nähnyt elokuvan vain, koska keski-ikäinen isäni pisti katsomaan sen joskus taannoin. Sen jälkeen näyttelijät älysivätkin viitata niihin asioihin, joiden tiesivät olevan yleisölle tuttuja ja yhteisiä. He esimerkiksi usein mainitsivat itse koulun ja sen oppilaat, koska niihin asioihin koko yleisö pystyi samaistumaan. Tilanne tavallisessa teatterissa olisi erilainen, koska yleisö koostuisi satunnaisista ihmisistä, joilla ei välttämättä ole mitään yhteistä. Näyttelijät hyödynsivät taitavasti tilaa sekä yleisön reaktioita, mitä oli hienoa seurata. Jos tuli kiusallinen hiljaisuus, heitettiin pari pieruvitsiä ja siirryttiin tarinassa sulavasti eteenpäin.

Esityksessä oli paljon musiikkia ja laulua, sillä Quijotella oli mukanaan akustinen kitara, jolla hän serenadoi rakkaudesta. Rauha ja rakkaus eivät niinkään liittyneet esitykseen, mutta siitä on aina kiva laulaa. Koko näytelmä loppuu siihen, että Sancho Pancha, sylissään kuolemaa tekevä Quijote, laulaa Lennonin Imagine-klassikkoa. Minusta vaikutti siltä, että hän yritti saada meidät mukaan lauluun kuin Allsångissa konsanaan. Hän ei tainnut tietää, että koko meidän sukupolvemme halveksuu John Lennonia emmekä laula hänen biisejään vapaaehtoisesti, minkä takia salin valtasikin yksinäinen käheä ääni. Don Quijote kuolee hiljaa.

Näytelmän idea ei minusta ollut kertoa Don Quijoten juonta, vaan tuoda esiin, MIKÄ Don Quijote oikeastaan on. Kirjan merkityksen suuruutta korostettiin näytelmässä, ja historiallista kontekstia avasi Sancho Pancha aina vähän väliä. “Don Qujote oli ensimmäinen korkean kirjallisuuden teos, jossa mainittiin ruumiinnesteet!” hihkaisi Sancho hilpeästi Don Quijoten oksentaessa lavan takana. Tämä ehdottomasti avasi asiaa minulle, sillä en henkilökohtaisesti voisi kuvitella romaania ilman ruumiinnesteiden mainitsemista.

Don Quijote oli uraanuurtava, koska se kertoi tavallisista asioista aivan uudenlaisella tavalla. Kirjan alkuperäinen nimi on El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha (Neuvokas ritari don Quijote Manchalainen) mutta sitä kutsutaan kotimaassaan vain nimellä El Quijote eli kömpelösti suomennettuna “Se Quijote”. Tämä kuvaa hyvin sitä, kuinka perustavanlaatuisen olennainen teos on maassa. Kenties 400 vuoden päästä emme puhukaan Seitsemästä veljeksestä vaan Niistä veljeksistä. Pointtini on se, että vaikka Red Nose Company ei pystynyt esittämään koko kirjan sisältöä yleisölle, ryhmä onnistuu opettamaan meille teoksen merkittävyydestä ja jopa innostaa lukemaan sen tiiliskiven. 

TEKSTI Ines Saikku
KUVAT Olli Laitinen ja Maarit Nopsanen