“Nyt on aika tanssia sydämen kyllyydestä ja nauttia tästä taianomaisesti hetkestä hulppeassa Valkoisessa salissa!”
Tämän vuoden abit tanssivat wanhoja vasta viime joulukuussa. Kohta tanssitaan taas, kakkosetkin poikkeuksellisen myöhään.
Tässä Emman, poikkeusolojen abi-wanhan, puhe!
Arvoisat juhlavieraat, rakkaat abit!
Olemme nyt muutaman vuoden eläneet varsin historiallista aikaa, joka on muuttanut elämäämme tavalla tai toisella. Korona, joka iski meidän ollessamme ensimmäisellä vuosiluokalla, on ollut merkittävässä roolissa opiskelumme ajan. Muistan edelleen, kun kuuntelimme keskustelua silloisten abien ylioppilaskokeiden siirrosta, etäopiskeluun siirtymisestä, sekä uutisia Suomen ja koko maailman tilanteesta pandemian alla.
Muistelen aikaa, kun vielä ykkösellä nauroimme ja sanoimme: “Nyt alkaa kahden viikon loma!”, kun ensimmäiset ilmoitukset etäopetuksesta ilmestyivät Wilmaan. Se mitä sanoimme lomaksi, olisikin meidän tuleva opiskelutyyli. Kotona, etänä. Kuukaudet vierivät, ja vuoden lopulla istuimme yhdessä innoissamme etäbrunssilla.
Palasimme rajoitusten täyttämän loman jälkeen takaisin kouluun. Yhdessä paikan päällä opiskelua jatkui marraskuuhun asti, kunnes aloimme askel askeleelta palaamaan takaisin etäopetukseen. Sinä talvena heräsivät kysymykset siitä, tuleeko meillä olemaan vanhojentanssit.
Kävimme harjoituksia kotoa käsin. Ei lähikontaktia, vaan harjoittelimme tansseja, joissa huivi korvasi käsiin koskemisen. Liikunnanopettaja Lilli ja hänen avustaja Kalle pitivät meille hupaisia harjoituksia etänä ja tekivät ison työn, että oppisimme tanssit. Kiitos teille molemmille siitä!
Mutta mitä hyötyä on opetella tansseja, jos juhlaa ei järjestetä? Vanhojentanssit eivät ole vain yksi juhla muiden joukossa. Se on juhla, joka on osoitettu juuri sitä juhlivalle vuosiluokalle. Se on osa pitkäaikaista perinnettä, joka on monille tärkeä osa lukiota. Oli vaarana, että meidän osalta traditio, joka on jatkunut Suomessa 1930-luvusta alkaen olisi katkennut.
Helsinkiläislukioissa tämä traditio on yli 40 vuotta vanha. Myös oman koulumme historian aikana oppikoulujen teinikuntien järjestämät yleiset tanssit olivat suosituinta ajanvietettä toisen maailmansodan jälkeen 1960-luvulle asti. Tähänkö kaikki olisi katkennut? Kun tulevaisuudessa meiltä olisi kysytty jotakin vanhojentansseista, meidän olisi pitänyt vain kertoa: “Koronapandemian takia juhlamme peruuntuivat, emmekä voineet järjestää tansseja.” Olisi ollut kaiken lisäksi murskaavaa, jos me emme olisi saaneet järjestettyä vanhoja kuten muut abit ovat muissa lukioissa.
Kuitenkaan vanhojen tansseja ei siirretty neljättä kertaa vuoden sisään. Nyt vuotta myöhemmin pääsemme tanssimaan odotettuja tansseja, jopa ilman huivien välistä kontaktia. Perinne ei katkennut, mutta ehkä meidän kohdalla sen merkitys on muuttunut. Tällä kertaa emme tanssi sitä, että meistä tulee koulun vanhimpia, vaan pikemminkin tulevaa valmistumistamme ylioppilaiksi.
Lainatakseni edesmenneen presidenttimme Mauno Koiviston elämänohjetta, jonka hän antoi Helsingin Sanomille haastattelussa vuonna 2013: ”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei itse siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan.”
Tämä pätee hyvin myös meidän tilanteessa. Olemme selvinneet hyvin raskaasta ja erikoisesta lukuvuodesta. Se, mikä tuntui alkuun kaukaiselta haaveelta, on nyt edessämme. Vanhojentanssit ovat täällä ja pian myös lakki päässämme. Moni meistä valmistuu tulevana keväänä, osa jatkaa vielä lukiotaivaltaan. Tästä huolimatta jokainen on tehnyt töitä sen eteen, että olemme tässä pisteessä. Olkaa ylpeitä itsestänne ja antakaa itsellenne raikuvat aplodit.
Nyt on aika tanssia sydämensä kyllyydestä ja nauttia tästä taianomaisesti hetkestä hulppeassa Valkoisessa salissa! Olemme suurella työllä saaneet tämän aikaan. Tämä on meidän hetki.
Kiitos kaikille teille, vanhemmille, sukulaisille, sisaruksille, ystäville, ulkopuolisille tanssijoille, torkkeleille, opettajille, rehtorille, kun olette tulleet juhlistamaan tätä hetkeä meidän kanssa.
Kiitos Lilli, että olet taistellut sen eteen, että saamme järjestettyä tanssit, ja tehnyt suurta työtä sen eteen, että opimme jokaisen tanssin.
Kiitos jokaiselle tansseihin osallistuneille. On ollut ilo jakaa tämä hetki kaikkien teidän kanssa, vaikka tanssimmekin kahdessa eri ryhmässä.
Kiitos myös kaikille, jotka osallistuivat järjestämään vanhoja. Ilman jokaisen panosta juhla tuskin olisi onnistunut.
Emma Nurminen
KUVAT Marleena Nevalainen, Jasmin Ponsi ja Arina Maslennikova
