Ykkösten huomioita 1: “Koulun aidan vieressä olevat kuihtuneet heinät erottuivat muusta vehreästä ympäristöstä”
Koulun aidan vieressä olevat kuihtuneet heinät erottuivat muusta vehreästä ympäristöstä, mikä teki niistä mielenkiintoisia, mutta myös toi niiden ympärille yksinäisen tunnelman. Kiinnostukseni heräsi heti kävellessäni heinien ohi: ne huokuivat sekalaisia tunteita, iloa ja surua, toivoa ja synkkyyttä. Kuivuneen ja kaoottisen kasvuston keskeltä kasvavat uudet versot kuvaavat uutta alkua ja luovat kohteelle optimistisen ja virkistävän puolen.
Ella
Jätevaraston takana olevassa tilassa on kiinnostavaa se, miten se on osa koulun pihaa, mutta eristetty tai “irrotettu” siitä rakennuksella. Se näyttää laiminlyödyltä ja erilliseltä, mitä vahvistavat kuihtuneet kasvit ja haalistuneet graffitit. Se herätti minussa mielenkiintoa ja uteliaisuutta.
Maiju L
Otin kuvan viidennen kerroksen portaikosta, mutta päätin olla kiinnittämättä huomiota seiniin, vaan sen sijaan portaikon kaiteiden väliseen kuiluun. Pelkään korkeita paikkoja, koska aina korkeissa paikoissa ollessani haluan heittää jonkun esineen tai itseni korkealta paikalta alas. Korkeissa paikoissa saamani adrenaliiniryöppy huimaa ja saa aikaan jännityksen tunteen ja monia erilaisia ajatuksia, jotka kiinnostavat. Mitä jos nyt hyppäisin? Jos heittäisin puhelimeni alas, niin selviäisikö se? Jos heitän maalipurkin alas tältä korkeudelta, minkälaisen jäljen se jättää maahan vain luonnonlakien takia? Näin minä kuvaa tulkitsen.
Sam
Kuvani on otettu 3. kerroksen vessasta. Valitsin tämän kohteen, koska vessoihin piirretyt kuvat tuovat vapauttavan ja luovan olon. Tunnetta on vaikea kuvailla ja vielä vaikeampi käsitellä. Olin ja olen vieläkin hyvin kapinallinen, ja nämä vessat tuovat muistoja niistä “villeistä nuoruuden ajoista”. En tietenkään ole kauhean vanha, mutta kun ajattelen itseäni pari vuotta sitten, tunnen oloni hyvin vanhaksi ja paljon viisaammaksi.
Kuva on hyvin villi, joten silmät eivät pysty kiinnittämään huomiotaan yhteen ainoaan asiaan vaan liikkuvat yksityiskohdasta toiseen. Jos kuvaa katsoo pitkään ja hartaasti, pystyy näkemään kaikki yksittäiset kuvat, töherrykset, tekstit ja lausahdukset. Seinillä on myös paljon asiattomia asioita, mutta mielestäni ne lisäävät identiteettiä vessoihin. Voin kuvitella, että joitakin aikuisia kuvat saattavat harmittaa, ja pyydän tästä anteeksi.
Vessat siis tuovat vapauden ja ilon tunteita. Tiedän, että kaikki eivät pidä kaikesta, mitä seinille on muotoiltu, mutta kyllä on kiva katsella kuvia ja hiljaa naurahtaa, kun vastaan tulee “asiattomia kuvia”. Entisissä kouluissa seinille piirtäminen olisi johtanut jälki-istuntoon, joten täällä oleminen tuntuu paljon vapaammalta. Ihminen nauttii vapaudesta, varsinkin jos kyseessä on normaalisti kritisoitu teko.
Tulkitsen ottamani kuvan nostalgiseksi. Saatan tulevaisuudessa miettiä menneitä ja muistaa piirtämäni kuvat vessojen seinille. Seinille piirretyt kuvat tuntuvat nuoruudelta. Ne ovat nuorten tekemiä. Niistä huokuu irrationaalisten päätösten teko ja loputtomat koulutyöt. Kuvaa katsoessa tulee nuori olo. Sellainen olo joka nipistää vatsassa, kun on värjännyt hiuksensa kertomatta äidille.
Kaiken kaikkiaan pidän paljon kuvastani ja vielä enemmän Torkkelista. Olen niin kiitollinen, että saan opiskella täällä ja löytää itseni uudestaan pitkän etsinnän jälkeen.
Mandi
Huomioni kiinnittivät kauniit puut ja söpö penkki. Asetelma oli nätti.
Kuva herättää ehkä rauhaa sekä ikävää koiraani kohtaan.
Kuvani on kivasti sommiteltu ja tuo erilaisia ajatuksia ja näkemyksiä mieleen. Se on luonnonläheinen.
Janina
Äidinkielen ja kirjallisuuden opintojakson ensimmäisellä tunnilla opiskelijat saivat tehtäväksi ottaa kuva jostakin itseään kiinnostavasta paikasta. Kuvista keskusteltiin ja samalla vähän tutustuttiin. Myöhemmin kuvista kirjoitettiin myös pieni teksti. Näin syntyi kolmen julkaisun sarja.