Poikkeusoloissa, osa 1
“Yksi tylsä päivä, monien tylsien päivien joukossa.”
17/4/2021
Hän herää aamun paisteeseen, toivoen olevansa muualla.
Siellä hän kuitenkin makaa, oman sänkynsä pohjalla.
Kello ei ole vielä paljoa, joten hän kääntää kylkeään.
Hän näkee unia, joista hän ei muistelisi yhtäkään.
Pinnallisesti nukkumalla tunnit vierivät itsestään.
Hän ottaa puhelimen yöpöydältään, jaksa nousta hän ei vieläkään.
Hän miettii tyhmiä tarinoita, joita kukaan ei tule kuulemaan.
Nousee hän sängystä, kun kello nousee kahdentoista tuntumaan.
Vessassa hän käy – aamupalaa laittaa.
Takaisin sängylle hänen matkansa koittaa.
Puhelimen ruudusta hänen silmänsä väsyy,
tietokoneen puolelle hänen katseensa kääntyy.
Kyllästyttyään internettiin hän läksyjään vääntää.
Luovutettuaan hän tuolilleen rytkähtää.
Isänsä tultua kotiin, käskee häntä ruokaa laittamaan.
Sitten isä katoaa, pihan lämpimään lomaan.
Keittiöön raahauduttuaan, hän kanat mikrossa lämmitti,
vanhassa kattilassa makaronit itselleen keitti.
Ruoka ei maistunut kovin hyvältä, hän mielessään mietti.
Mauton ruoka hänen mielensä huonoksi heitti.
Matkaa hän takaisin omalle tuolilleen,
nauraen siinä omille huolilleen.
Aikaa hän tappaa, tekemättä mitään.
”Aikaansaamaton päivä”, hän toteaa mielessään.
Ensimmäinen viesti tulee kello kuudelta.
Viesti on hänen kaveriltaan: Moonalta.
”Oisko kuudelta lanit?” viestissä lukee.
Tästä hänen mielensä heti paremmaksi tulee.
Pelikoneensa avattua, hän nopeasti sen päivittää.
Sitten he lähtevät yhdessä vihollisia päihittää.
He nauravat: huonoja vitsejä toisilleen kertovat.
Erät onnistuvat hyvin, toistensa seurasta he nauttivat.
Kuusi tuntia katoaa, nopeammin kuin koskaan.
Ei huomaa laisinkaan, ajan kulua kumpikaan.
Häntä väsyttää jo, mutta lopettaminen ei millään häntä maita.
Mitä pidempään hän jatkaa, sen huonommin on huomisen laita.
Hän toteaa: ”Nyt on aika mennä nukkumaan –
niin että päästään huomennakin yömyöhään kuukkimaan!”
Hän pitualleen vuoteeseensa romahtaa,
puhelimen yöpöydälle omalle paikalleen asettaa.
Huomenna hän tietää samanlaisen päivän koittavan,
vielä hän toivoo – tämän kierteensä voittavan.
RUNO Annika Heino
KUVAT Ada Vuorinen
Koronavuoden raskaudesta kirjoitettiin äidinkielen ja kirjallisuuden kursseilla, vaikka osa viihtyikin hyvin myös etäkoulussa. Välillä tunnin alussa keskusteltiin siitä, miten oikein voidaan ja mikä on väsymyksen aste. Maarit Nopsanen
Poikkeuksellisia oloja kuvattiin ja käsiteltiin myös valokuvauskursseilla. Kurssin edetessä opiskelijat tutkivat ja tulkitsivat omaa eristäytynyttä todellisuutta valokuvin. Tarkastelimme yhdessä syntyneitä kuvia pitkin kurssin etenemistä. Tämä tuntui hyvältä. Saimme luotua jonkinlaista yhteyden tunnetta, kun pääsimme kurkistamaan toinen toistemme eristäytyneeseen todellisuuteen. Loviisa Kangas
Lisää tekstejä ja kuvia tulossa!