Takaisin Ateneumiin ja Enckell-näyttelyyn
Ateneum aukaisi jälleen ovensa pitkän tauon jälkeen, mutta syksyllä avattu Enckell-näyttely ehti olla esillä vain reilun kuukauden. Olikin onni, että ehdimme käydä opiskelijoiden kanssa peräti kahdessa eri Ateneumin näyttelyssä useiden ryhmien kanssa. Tosin opiskelijat ihmettelivät, miten juuri äidinkielen ja kirjallisuuden kurssilla käytiin taidemuseossa.
Opiskelijat saivat seuraavanlaisen tehtävän: Enckell-näyttelystä sai valita itseään kiinnostavan teoksen ja pohtia, mitkä yksityiskohdat siinä kiinnittivät huomion. Ohjattiin myös tutustumaan näyttelyn teksteihin ja kytkemään teos Enckellin senhetkiseen kauteen. Lopuksi oli tarkoitus miettiä vielä, millaisia merkityksiä teos välittää ja miten sitä voisi tulkita. Tässä Sallan, Siirien ja Pihlan ajatuksia kahdesta Enckellin maalauksesta.
Muumimainen satama kutsuu mietiskelyyn
Magnus Enckellin teos “Satamakuva 2” (1909) tuo mieleen Tove Janssonin Muumit. Lumisen näköinen maisema sekä Enckellin pehmeä maalaustyyli saavat ajattelemaan Muumiperhettä kömpimässä talviunille. Muumeja ei ollut keksitty vielä Enckellin vaikuttaessa 1900-luvun alussa, mutta me kaikki kolme katsojaa assosioimme maalauksen vahvasti juuri kyseiseen lapsuudestamme tuttuun satuun.
Vuonna 1909, jolloin “Satamakuva 2” on tehty, Enckell tutki töissään paljon silloisen kotipaikkansa Helsingin satamanäkymiä. Taiteilija on saanut hienosti kuvattua satamamaiseman värimaailmaa ja tuotua valon keskeiseksi osaksi maalausta.
Teos välittää katsojalle hyvin, millaisessa ympäristössä Enckell on elänyt ja liikkunut vuonna 1909 ja erityisesti, millaiseksi taiteilija on itse ympäristönsä kokenut. Maalaus tuntuu välittävän katsojalle hyvinkin henkilökohtaisen kokemuksen.
Teoksen välittämä tunnelma on moniulotteinen, sitä voi tutkailla useasta eri aspektista. Enckellin maalauksen pienimmät yksityiskohdat pois häivyttävä utuinen maalaustyyli tuo siihen pehmeyttä, kun taas kylmä luminen meri yhdessä suurien harmaiden laivojen kanssa lisää maalauksesta huokuvaan tunnelmaan myös kylmemmän ja kovemman puolen. Laivojen koko tuo mukaan uhkaavuuden ja saa katsojan miettimään oman elämänsä suuria aluksia. Ne kuvastavat mahdollisesti elämän suuria pettymyksiä ja menetyksiä.
Maalaus kertoo katsojalle taiteilijan käyneen teoksen kuvaamassa ympäristössä jo aikaisemmin. Satama vaikuttaa etäisesti tutulta, kuin palaisi vuosien takaisiin muistoihin. Tuntuu, kuin olisi katsonut puolison lähtevän pois merille kauan aikaa sitten samaisesta satamasta ja nyt palaisi katsomaan satamaa raskain mielin, miettien, tuleeko sydämen valittu palaamaan enää ikinä takaisin. Autio satama, sen tyhjyys ja hiljaisuus luovat teokseen haikeutta ja korostavat kokijan yksinäisyyttä. Enckell on onnistunut luomaan hyvän balanssin levollisuuden, yksinäisyyden, rauhallisuuden ja ikävöimisen välille.
“Satamakuva 2” tuo katsojalle mieleen hänen oman elämänsä kipeitä hetkiä ja menetyksiä, mutta antaa samalla lohduttavan keinon käsitellä niitä. Teos jopa kannustaa uppoutumaan omiin ajatuksiin ja muistelemaan esimerkiksi jo edesmenneiden rakkaiden henkilöiden kanssa vietettyjä lämpimiä hetkiä.
KUVA JA TEKSTI: Salla Mäntymäki, Siiri Laine ja Siiri Närhi
Herkät värit ja kuvakieli sulkevat katsojan teoksen satuun
Magnus Enckellin vuodelta 1919 peräisin olevassa maalauksessa “Bakkanteja” huomioni kiinnitti erityisesti herkkä värien käyttö, joka kuitenkin päätyy vahvaan tunnelautaukseen teoksen asetelman vuoksi. Siveltimenvetojen kautta syntynyt kuvakieli synnyttää teokseen elämää, joka sulkee katsojan sisäänsä, ikään kuin mukaan omaan satuunsa. Myös erittäin outo, vivahteikas yksityiskohta kiinnitti heti huomioni: lapsien päälle puristetaan viinirypäleitä. Lapsien ilmeitä on vaikea lukea, mutta tulkitsin heidät surullisen näköisiksi.
Teos sijoittuu Enckellin kausista 1910-luvulle, jolloin aikaisemmin herkkä ja viivamainen maalaustapa sai uusia sävyjä, muuttuen kokeilevan rajuihin ja välillä hätkähdyttäviinkin väripintoihin sekä kokeilevaan kolorismiin. Elettiin teollistumisen aikaa, ja tämä näkyy maalauksessa kaipuuna paratiisiin, satuun tai johonkin suljettuun, luonnonläheiseen ja aistilliseen paikkaan. Teoksessa lapset korostavat viattomuutta, joka voidaan liittää kaivattuun lempeään paratiisiin tai utopiaan. Teos kertoo vahvasta tunnelatauksesta hiljaisella voimallaan, loistaen myös sensuellia puhtautta, jota taiteilija itse myös toivoi elämäänsä.
KUVA JA TEKSTI: Pihla Lähdekallio