Poikkeusoloissa, osa 2

Äidinkielen ja kirjallisuuden kursseilla opiskelijat muistelivat etäkouluaikaa ja kirjoittivat myös, miltä tuntui tulla kouluun pitkän tauon – monen kuukauden – jälkeen. Orastava kevät sai myös liikkeelle, astumaan ulos sisätiloista ja ihastelemaan luonnon heräilyä. Maarit Nopsanen Valokuvakursseilla perehdyttiin valokuvailmaisuun tutkimalla ympärillämme tapahtuvaa poikkeuksellista aikaa. Tutustuimme kurssin alussa suomalaisten valokuvaajien dokumettiprojektiin Poikkeustila …

Poikkeusoloissa, osa 1

“Yksi tylsä päivä, monien tylsien päivien joukossa.” 17/4/2021 Hän herää aamun paisteeseen, toivoen olevansa muualla.Siellä hän kuitenkin makaa, oman sänkynsä pohjalla.Kello ei …

Lavarunoutta klo 8.20!

Kukapa olisi arvannut, että klo 8.20 tiistai-aamuna alkaisi Meet-tunnilla noin vain innostava lavarunotapahtuma. Näin kuitenkin kävi. Perehdyimme aluksi siihen, mitä lavarunous oikein …

Takaisin Ateneumiin ja Enckell-näyttelyyn

Ateneum aukaisi jälleen ovensa pitkän tauon jälkeen, mutta syksyllä avattu Enckell-näyttely ehti olla esillä vain reilun kuukauden. Olikin onni, että ehdimme käydä …