Ylioppilas Paavo Kärjen puhe Finlandia-talossa: “Tahdin, tyylin ja tavoitteet saa jokainen valita ite”

Arvoisat ylioppilaat ja juhlavieraat

On aika vaikeeta palata näinkin pitkän ajan jälkeen siihen riemuun ja juhlatunnelmaan, joka meillä oli sillon alkukesästä, kun me ollaan valmistumista alun perin juhlittu – tai haluttu juhlia.

Ja oli aika vaikeeta lähteä kirjottamaan tällasta puhetta tässä tilanteessa, mutta se ja näihin juhlatunnelmiin vielä vähintäänkin kerran palaaminen on kuitenkin tosi tärkeitä juttuja.

Tässä on ehtiny jo viettää kesän välissä, ja sen takia ehkä tuntuu, että samaan aikaan on liian pitkä ja liian lyhyt aika lukiosta, jotta sitä tuntuis mielekkäältä muistella. Se ei oo enää ihan tuoreimmassa muistissa, vaan tuntuu jo tavallaan aika kaukaselta, mutta toisaalta siit on vasta niin vähän aikaa, että on aika vaikee hahmottaa sitä – tai varsinkaan sen päättymistä.

Poikkeustilanne, korona ja kaikki siihen liittyvä oli tosi vahvasti läsnä sillon keväällä, kun me valmistuttiin, ja kesällä ainaki hetkittäin se pääs jo melkeen unohtumaan, kun tilanne vähän parani, mutta nyt tuntuu taas siltä, että ollaan menossa mahdollisesti huonompaan suuntaan. On aika kuvaavaa, että munkaan omat vanhemmat ei oo tänään täällä paikalla sen takia, että ne odottaa niiden koronatestin tuloksia. Siitäkään tosin mä en ehkä haluis mitenkään erityisemmin puhua. Ja varmaan melkeen kaikki on saanut ja joutunut kuuntelemaan koronasta ihan tarpeeks monta puhetta tai tiedotustilaisuutta.

Mistä mä voisin ja haluisin puhua ja mikä on must meille vastavalmistuneille hirveän tärkeä asia, on tulevaisuus. Mutta jotta me voitais puhua tulevaisuudesta, ni meidän täytyy ehkä ensin palata jonnekin menneeseen ja menneisyyteen. Täytyy tarkastella sitä matkaa, mikä me ollaan tähän pisteeseen kuljettu.

Mä yritin sen lisäksi miettiä tapaa, millä mä voisin tuoda meidän koululle tärkeän kuvataiteen mukaan tähän puheeseen, ja loppujen lopuksi mä lähdin miettimään taitedeteoksen ja sen teosprosessin yhtäläisyyksiä siihen matkaan, mikä me ollaan tähän asti kuljettu. Se nyt tuskin on mikään uusi tai hieno ajatus, mutta must kuitenkin tuntuu, että sitä kautta mä voisin kertoa teille, ainakin mun mielestä, tosi tärkeitä asioita. Mulle tuli mieleen myös selkeitä eroja näiden kahden välillä, ja ne onkin ehkä vielä tärkeämpiä.

No mitä teosprosessiin sit kuuluu? Mä en usko, että on välttämättä mitään tiettyjä ja tarkkoja asioita, ja tuskin ykskään prosessi on keskenään samanlainen. Varmaan on kuitenkin olemassa toistuvia asioita, jotka on tosi useassa prosessissa läsnä. Ehkä usein aloitetaan jostain tosi aikasen vaiheen ideoinnista ja erilaisista kokeiluista ja ajatuksista. Sellasesta tietynlaisesta pohdinnasta ennen kun mitään konkreettista ees tapahtuu. Sitä on usein edeltänyt myös ehkä jopa vuosikausien mittainen ihan teknisten asioiden ja perusasioiden opettelu.

Jossain vaiheessa sit nää ideat ja pyrkimykset alkaa kuitenkin konkretisoitua ja alkaa muodostua jotain selkeempää, ehkä esimerkiksi esitystapa ja tekniikka tälle teokselle. Ja sit alotetaan luonnostelu ja tarkemmin suunnitelman hiominen. Tässä vaiheessa saattaa huomata et joku ei toimikaan ja pitää ehkä palata taaksepäin, ehkä sinne edelliseen vaiheeseen takasin. 

No, jossai kohtaa tulee sitte, et sul on se suunnitelma ja luonnos ja sä luotat siihen. Sen jälkee vasta alkaa se ite tekeminen. Se voi olla tosi lyhyt tai tosi pitkä prosessi. Se voi olla muutama sekunti, yks siveltimenveto – tai se voi kestää vaikka kymmeniä vuosia. Sä voit seurata tarkasti sun suunnitelmaa ja tehdä just niin kuin oli tarkotus, tai sit sä voit mennä intohimolla ja tunteella ja tehdä jotain ihan muuta. Hyvää tulosta voi tulla ehdottomasti millä tahansa toteutustavalla. 

Loppujen lopuksi tulee vastaan seinä, ku täytyy vain todeta, et nyt se on valmis, ehkä se on tarpeeks hyvä ja mun pitää lopettaa, ehkä jopa siirtyy seuraavaan.

Tässä tullaan niihin eroihin. Vaikka me ollaan täällä tänään juhlimassa valmistumista, niin meidän prosessin ja tällasen teosprosessin ero on se, että me ei olla missään nimessä valmiita – eikä me koskaan ollakaan. Me ollaan ehkä ennemmänki vasta opeteltu niitä perustaitoja ja ideoitu. Jollain saattaa olla vähän luonnosta jo paperilla ja joku ehkä alottelee jo tekemistä, mut täytyy muistaa, et ei tää ei oo nopeuskilpailu. Jos nyt tuntuu siltä, että oma prosessi ei oikeen etene eikä ajatukset vielä konkretisoidu, ni ei siitä tarvii olla huolissaan. 

Täällä on tänää myös paljon oikeita aikuisia paikalla, ja teidän teosprosessi on mahdollisesti jo pikkasen pitemmällä. Mut te osaatte varmaan vahvistaa sen, et ei se kaikilla mennyt ihan sen luonnoksen mukaan, ei se mennyt niin kuin vaik meidän ikäisenä ajatteli. Osaatte varmaan myös vahvistaa sen, et valmista ei tuu koskaan.

Mulle joskus yks meidän kuvisopeista sano, että mä maalaan liian sattumanvarasesti. Mä en halua uskoa sellaseen. Mä haluun uskoo, et jokainen saa maalata ja edistyy prosessissaan just sillä tavalla ku haluaa. Tahdin, tyylin ja tavoitteet saa jokainen valita ite. Ja mä haluun kannustaa teitä kaikkii muita myös siihen.

Kiitos koko Torkkeli ja onnee uusille ylioppilaille!

Paavo Kärki

KUVAT Arina Maslennikova