5. luukku: Reksin joulusatu
Helsingissä Tervasaaren rannassa lojui, jos nyt niin voi laivasta sanoa, hylätty kuunari.
Sunnuntai-kävelyillään ihmiset katselivat surullisen näköistä laivaa, joka nojasi masto vinossa laituriin.
Eräänä kylmänä aamuyönä Pohjoisrantaa vaelsi kaksi nuorta, jotka olivat tulossa Kolmen suuren bileistä. Viimeinenkin bussi oli mennyt, eikä varaa taksiin ollut.
He huomasivat kuunarin kansiluukun olevan auki ja saivat loistoidean. He hyppäsivät laivan laidalle ja luikahtivat siitä kannelle katuvalojen kelmeässä valossa, pois ihmisten silmistä. Lähestyessään avointa kansiluukkua, he huomasivat hytin oven olevan auki.
Hytti oli sotkuinen, täynnä roskia, tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Nuoret hiipivät sisään.
Hytissä oli lavetin päällä huopa mytyssä ja pienellä pöydällä kuivahtanut leivän käntty.
Yhtäkkiä nurkassa liikahti jokin tai joku, mutta väsymykseltään nuoret eivät jaksaneet piitata asiasta, vaan päättivät nakertaa norovirusta pelkäämättä leivän käntyn yönälkäänsä ja kietoutua huovan sisään lavetille nukkumaan.
Ensin heräsi kylmyyteen toinen ja sitten toinen nuorista. He huomasivat, että huopa heidän päältään oli kadonnut. Sen sijaan he käytännössä makasivat pullo- ja tölkkimeressä.
Toettuaan pelästyksestään heitä alkoi naurattaa. Mitäpä muuta neuvokkaat, mutta väsyneet ja nälkäiset nuorisolaiset voisivatkaan tehdä kuin lähteä kauppaan.
Kerätessään pulloja ja tölkkejä vietäväksi he olivat melko varmoja, että kuulivat pimeästä nurkasta hyräilyä. Koskapa nuoret olivat fiksuja, he oivalsivat syöneensä jonkun viimeiset eväät.
He toivat kaupasta ruokaa, juomaa ja kynttilöitä. Syötyään itse ja siivottuaan jälkensä he jättivät hytin pöydälle juustoa, leipää ja jouluolutta.
Lähtiessään laivalta he näkivät hytin ikkunasta pikkuruiset parrakkaat kasvot, teräksisen harmaat silmät ja harvahampaisen suun. Päässä olennolla oli hiippalakki. Nuoret olivat lapsena kuulleet tarinoita haltijoista ja tontuista, he oivalsivat, että kuunarin asukki oli laivatonttu.
Laivatonttu Tossu oli asunut laivassa jo 110 vuotta. Se oli seilannut kuunari Torkkelilla eteläisillä, itäisillä ja läntisillä merillä. Laivatonttu toi laivalle hyvää onnea ja suopeita tuulia, jos laivaa hoidettiin hyvin ja tontulle tuotiin tuliaisia maasta. Nyt kuunari lojui käyttämättömänä Pohjoisrannassa.
Aina välillä kuunariin tuli yöpymään joku laitapuolen kulkija, mutta Tossu piti huolen siitä, ettei kukaan jäänyt sen laivaan pysyvästi asumaan. Hyvin käyttäytyvät jättivät maksuksi tölkkejä ja pulloja, huonosti käyttäytyvät saattoivat löytää itsensä litimäriksi kastettuina Tervasaaren rannasta. Öykkärit laivatonttu ajoi laivasta ulos paiskomalle heitä roskilla.
Nuorten tullessa laivaan Tossu aisti jotakin hyvää tapahtuvaksi. Ja niin olikin. Nuoret tulivat aika ajoin laivalle viettämään aikaansa, haaveilemaan kaukaisista maista ja sinisistä vesistä, maalaamaan, piirtämään, musisoimaan ja tanssimaan. Usein nuoret kuulivat, miten heidän ääniinsä liittyi möreä basso tai rytmimusiikin soidessa kansilankut natisivat, kun pikku laivatonttu laittoi jalalla koreasti.
Aina he toivat kuunarille tuliaisia, joskus jopa uusia pienehköjä kalusteita. Ja aina he jättivät hytin puhtaaksi ja siistiksi.
Ehkäpä tarinan opetus oli se, että meidän tulisi kohdella toisia niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan.
Tarina jatkuu seuraavassa joulujuhlassa…
Tarja Aro-Kuuskoski