Tukholmalainen Pygmé-teatteri kävi Torkkelinmäellä

 

Näimme viime jaksossa koulun juhlasalissa äidinkielen ryhmämme kera ruotsinkielisen nukketeatteriesitysen En häxas dagbok (Noidan päiväkirja). Tarina pohjautuu Hannu ja Kerttu -satuklassikkoon, mutta arvomaailmaa oli kännetty toisin päin: lapsia syövä noita onkin hyvää tarkoittava hippi, joka ei sopeudu yhteisöön ja jota näin vainotaan. Ainoastaan Kerttu, pieni lapsi, ei pelkää noitaa.

Kaksi tukholmalaista kiertävän Pygmé-teatterin näyttelijää paitsi ohjaavat nukkeja osallistuvat myös itse näytelmään. Esityksessä on myös hienoa varjoteatteria ja nuket ovat ilmeikkäitä. Näytelmän viusaalisuus ihastutti torkkelilaisia, vaikka osa huumorista jäi ehkä katsojilta ymmärtämättä.

Esityksen teemoina olivat vahvasti läsnä erilaisuus, sen hyväksyminen ja erilaiset naamiot, joiden taakse ihminen saattaa pyrkiä piiloon tavoitellessaan parempaa minäkuvaa.

Vaikkei ruotsia kovin hyvin ymmärtäisikään, pystyi esityksestä saamaan silti paljon irti. Kielimuurilla saattoi olla joillekin jopa positiivinen vaikutus, sillä se jättää enemmän varaa tulkita esitystä omien näkemysten ja mielikuvien mukaan.

Keskustelimme jälkikäteen esityksen teemoista ja aiheista psykogian kurssilaisten kanssa ilmiötunnilla, jolloin saimme kuulla myös muiden kokemuksista. Vaihdoimme näkemyksiä muun muassa siitä, millaisten maskien takana kukin haluaisi elää – jos siis haluaisi.

Mielipiteet poikkesivat toisistaan ehkä hiukan yllättävälläkin tavalla. Osa halusi naamion, joka toisi heille muun muassa enemmän rohkeutta; toisten mielestä naamion taakse piiloutuminen olisi epäaitoa ja huonoksi oman identiteetin kehitykselle. Mielipiteitä vaihdeltiin runsaasti, eikä niistä yksikään ollut väärä. Jokainen kun sattuu olemaan yksilö, jonka maailmankuva rakentuu omaa tahtia.

Osalle esitys saattoi olla neutraali kokemus. Mentiin katsomaan teatteria, naurettiin kerran tai pari, lopulta taputettiin ja palattiin normaalille tunnille. Osalle se oli merkityksellisempi ja syvällisempi sukellus erilaisuuteen liittyviin ennakkoluuloihin ja pelkoihin.

Katsoitpa Noidan päiväkirjaa millä silmin tahansa, oli se varmasti mieleenpainuva kokemus ja yksi hyvä muisto lisänä koulumatkaa piristämässä.

TEKSTI Jutta Paasinummi, 1. vuoden opiskelija
KUVAT Raymi Alihaanperä, mediatiimi