Punainen viiva: klovneja, huumoria ja tragediaa

Torstaina 15.9. auditorion edustalla oli ahdas meininki, kun toisilleen jutustelevat opiskelijat odottelivat teatterin alkamista. Salissa meitä odotti hiljaisella näyttämöllä pönöttävä suuri punainen verho. “Yleisön puolella oltaisiin valmiita”, huikkasi äidinkielen lehtori Maarit Nopsanen, ja torkkelit asettuivat valmiina aloilleen. Pian lavalle kipittivät punanenäiset Red Nose Clubin klovnit Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen).

Ei mennyt aikaakaan, kun alkujännityksen rikkoi ensimmäinen monista huvittavista sutkautuksista. Näytelmä oli Punainen viiva, Ilmari Kiannon samannimiseen klassikkoromaaniin perustuva esitys. Klovnien pureva huumori ja musiikki muokkasivat suomalaisesta tragediasta kerrassaan viihdyttävän.

Kainuun perukoilla kylmässä pohjolassa elo on rankkaa ja armotonta, ruoka niukassa ja työläiset tiukilla. Korpiloukon köyhälistöperheen elämä kokee mullistuksen, kun talon isäntä osallistuu soli-sali-rattien, selkosuomella sosialidemokraattien puolueen kokoukseen. Ensimmäisten eduskuntavaalien alla poliitikot ovat suureen ääneen lupaamassa kaikille raskaan työn raatajille parempaa elämää. Köyhälistön arki helpottuisi, kun jokainen vetäisi oman pätkänsä punaisesta viivasta. Viivasta, joka kärsivän kansan sydänverellä piirtyisi muuttamaan maailmaa paremmaksi.

Improvisaation täyteinen näytelmä piti yleisöä hereillä katsojille osoitetuilla ironisilla kommenteilla. “Fuck you”, huusi toinen klovneista huomatessaan katsojan kipuavan ovien suuntaan kesken esityksen, ja keskuuteemme levisi rento naurunremakka. Kolkko auditorio tuntui täyttyvän tunnelmasta, vaikka näyttelijöillä oli käytössään vain minimaalinen määrä rekvisiittaa. Punaista verhoa apunaan käyttäen he maalasivat yleisön silmien eteen eri tapahtumapaikat, milloin kuumuuttaan hehkuvan saunan tai pirtinpahasen, milloin kylmän erämaan ladut taikka kuolinvuoteen.

Kaksi miestä esitti taitavasti yli puolen tusinaa roolia torakasta lapsikatraaseen ja emäntään. Henkilökaartin moninaisuuden huomioon ottaen oli Miken ja Zinin työ vertaansa vailla, eivätkä hahmot sulautuneet toisiinsa vaan pysyivät omina persooninaan.

TEKSTI Roosa  ja Emma
KUVAT Katja Lindell, mediatiimi