Laiva on lastattu

Kun oltiin vielä lapsia,
meillä oli tapana istua puistossa kesäisin.
Juotiin pillimehua saippuakuplasateessa.
Silloin maailma oli vielä niin kaunis,
oli vain kaikki mitä valo koskettaa
ilman sitä varjoisaa puolta.
Leikittiin typeriä leikkejä.

“Laiva on lastattu:
Unelmilla, toiveilla
loitsuilla, kukkasilla
keijuilla, kissanpennuilla
haaveilla, karamelleillä.”

Sitten tuli teini-iän jäävuori ja kaikki upposi kuin Titanic
sinne meni laiva lasteineen.
Ei ollut enää vain valoa.
Tuli varjo sen rinnalle.
Graffititkin haalistuivat pois tiiliseinistä
ja lasten nauru suljettiin ikkunan taakse.

Vuosisadoilta tuntuneen ajan päästä joku tuli nosturinsa kanssa
ja nosti Titanicin takaisin pinnalle.
Siellä ne yhä olivat,
toiveet, unelmat, haaveet
keijut ja kukkaset
kissanpennutkin.

Osa oli ajan myötä mädäntynyt,
hapertunut vuosien varrelle,
osan oli virta vienyt.
Mutta siellä ne yhä olivat.

Lapsuuden tähdensirpaleet.
Nuoruuden toivonkipinät.
Tulevaisuuden tulikärpäset.

Maria Tiihonen, 15D